16.12.2012

Kirjekavereita

161212a 161212c Läpi syksyn olemme teoriaopinnoissa keskittyneet omakuvaan ja oman taiteilijaidentiteetin pohtimiseen. Havainnollistavien kuvaesitysten kautta käsitykseni omakuvasta on mullistunut täysin ja kun toissaviikonloppuna käsillä olivat viimeiset päivät kurssin omakuvatöiden tekemiseen, päätin sukeltaa vanhan kotitaloni komeroihin. 

Tavoitteeni oli henkilökohtaisten tavaroiden kautta kertoa jotain yleistä ja tunnistettavaa lapsuudesta tiettynä aikakautena. Kaivoin esiin valtavan laatikon, joka on täynnä kirjeitä ala-asteen luokkakavereiltani. Kirjeissä itselleni merkitykselliseksi nousi lapsuuden lempinimeni ja se kuinka yhä erotan vanhat ja uudet ystävät toisistaan sen perusteella millä nimellä he minua kutsuvat. Mietin, että onkohan lasten kirjekulttuuri jo kuollut internetin myötä? Näin jälkikäteen ajateltuna olen onnellinen, että en heittänyt ainuttakaan kirjettä pois. Nyt aikuisena oli hellyyttävää lukea hyvän ystäväni kirjeestä: "Harmittaako sua Jossu, että dinosauruksia ei ole enää olemassa? Minua ei kai. Mutta oishan se elämä aika jäännää jos niitä olis."

Toista kuvaa varten pyysin äitiäni piirtämään ääriviivani paperille. Kuvan täytin lapsuuden suosikkileluillani, jotka kirjeiden henkisen pääoman rinnalla tuntuvat vain muovilta ja muistutukselta lapsuuden materiaalisuudesta.

6 kommenttia:

  1. Eikä miten ihanat kuvat! Tunnistan tuosta ensimmäisestä kuvasta vaikka mitä: Lego Scala-tytön ja hevosen, tuon herätyskellopikkukoulun sekä minijäätelöbaarin. Onhan ne tietysti pelkkää materiaa, mutta voi mitä tunnearvoa niilläkin voi olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just ihanaa, kun ihmiset tunnistaa omia lelujaan, kun kaikki me tietyn ajan lapset ollaan leikitty samoilla lelusarjoilla :) Mietin kanssa tuota tunnearvojuttua, kun itekin tunnistan sen, mutta en tiedä jotain vaan puuttuu nyt, kun muistaa miten paljon tunteita noihin on lapsena investoinu. Sit kun ne on kaikki läjässä, niin tuleekin sellanen "tässäkö nää nyt sit on" fiilis. Mut silti ei vaan kykene myymään noita tai lahjoittamaan kellekään!

      Poista
  2. ihan älyttömän hienoja kuvia ! : )

    lauantaimurhetytto.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Oi poneja ja kaikkea, harmittaa kun ei ole mitään omia lapsuuden leluja enää tallessa. :-/ Kirjeitä onneks on, pitäiskin niitä taas joskus kaivella esiin ja nostalgisoida. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän liikaakin vanhan kotitalon kaapeissa ja vanhemmat eivät uskalla niistä luopua, kun pelkäävät että suutun :) Kirjeillä nostalgisointi on kyllä ihan parasta, suosittelen! Ja kiitos kommentista :D

      Poista