6.11.2012

Unikuvia/kuvaunia

banaanit_sRGB 051112b 051112c Digitaalisen valokuvauksen peruskurssi alkaa pian olla ohi. Pää on täynnä photoshopvyörytystä resoluutioista, väriprofiileista ja kaikesta muusta tärkeästä teknisestä nippelitiedosta. Käytännönläheisen kurssin kuvaustehtävä "Uni" oli aivan toisesta maailmasta. Tein tehtävän syyslomalla vanhempieni talon takapihalla. Pitkästyttävän loman aikana tutkin päivisin taloa ja etsin tavaroita, joilla jäljitellä surrealistista unimaailmaa ja erityisesti unien symboliikkaa. Iltaisin hämärän laskeuduttua heiluin ulkona kameran ja taskulampun kanssa harjoitellen pimeäkuvausta, sillä aiemmasta harjoittelusta huolimatta se tuntui vähän vieraalta. (Kuvista erityiskiitokset isälleni joka sateisena iltana piteli kärsivällisesti sateenvarjoa kamerani yllä ja äidille joka oli auttoi vanhan koiraherran kuvaamisen kanssa.) Viikon päästä pimiöön. En malta odottaa.

Ensi viikosta puheen ollen. Turussa olevien kannattaa osallistua torstai 15.11 Taideakatemian yö -tapahtumaan! Itselleni tämä on neljäs kerta ja tällä kertaa on ihana olla mukana opiskelijoiden puolelta. Me 1. vuoden valokuvaajat järjestämme paikan päälle töitämme esittelevän slideshown minkä pariin voi pysähtyä rentoutumaan kesken kierroksen. Tapahtumassa voi nähdä myös monia muita luovien alojen opiskelijoiden esityksiä, joten mikä olisikaan parempi tapa viettää torstai-iltaa kuin lähteä kiertelemään taideoppilaitoksena toimivalle sokkeloiselle köysitehtaalle? Lisäinfoa tapahtumasta löytää mm. TÄÄLTÄ!

14 kommenttia:

  1. TUNNISTEET: CANON EOS 5D MARK II. ;--)

    Tykkään etenkin tuosta toisesta kuvasta! Muistuttaa lisäksi mua yhdestä Kerttu Malisen valokuvasta. Sun unista kuulleena ois kyllä kiva saada nähdä lisää näitä, oon ymmärtänyt että öisin sun päässä on suuria, surrealistisia väriasioita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaaa, Salvador Dalinkin unet kalpenee mun unien rinnalla! Ootas vaan millasen sateenkaari-eläintarhan toteutan joskus :) Joo, mulla oli vaikka miten paljon näitä, koska oli vähän tylsä loma (varsinkin noita hevoskuvia), mutta välikatselussa koululla oli kiva kuulla muiden mielipiteitä ja lähteä siitä sitten valitsemaan olennaisimpia kuvia...

      Onko musta nyt virallisesti tullut tekniikkahifistelijä? Ainakaan photoshoptunneilla ei kyllä uskois, että minä ja teknologia kuulutaan millään tavalla yhteen ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ihanaa <3 Mun viimeisimmät kokemukset pimiöstä on jostain todella kaukaisilta ajoilta, niin voin vaan kuvitella millaista jännittävää uuden oppimisen pyöritystä pimiötyö tulee olemaan :)

      Poista
  3. voi sitä koirulia kun on peloissaan! tididiidii tänään tulee hienoja printtejä! tidididii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana huomata, että oon saanut kommentin macciluokan toiselta puolelta! :) Oon vähän huolissani tuon sekoprintterin käytöstä, hui!

      Poista
  4. Tuo banaanikuva on tosi mielenkiintoinen. Siitä tuli heti assosiaatioita omiin uniin. Onnea pimiöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Joo, on yrittäny nyt harjotella kaikkia juttuja mitä en ole ennen tehnyt ja varsinkin tuon banaanikuvan kuvaaminen oli tosi hauskaa :)

      Poista
  5. banaani on mun lemppari!! siitä tulee univibat vahviten mulle :) ihania taas! nähdään lauantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, just tuosta banaani-kuvasta tulostettiin koulussa sellanen tosi iso versio. Ehkä se päätyy seinälle :) Ja lauantaina tosiaan nähdään Mimiassa!

      Poista
  6. haha, ihan törkeen hienoja! banaanit on kans mun lemppari!!

    VastaaPoista
  7. ihan älyttömän hienoja ! nii monet sanoo et baanani ois paras mut taidan ite tykätä enemmän tosta heppakuvasta, en oikein osaa sanoo : D mut siis tajuttoman upeeta työtä !

    lauantaimurhetytto.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo, tolla heppakuvalla on kyllä erityinen paikka mun sydämessä, sillä etsin aika kauan noita mun ja mun siskon heppaleluja ullakolta ja muutenkin tuon kuvan tekemiseen meni eniten aikaa!

      Poista