22.10.2012

Hullu nainen ullakolla

221012a 221012b 221012c
Olen pohtinut kuvaamiseeni liittyvää miljööriippuvuutta. Samalla kun päähän on ihana kerätä katalogia mitä kiinnostavimmista kuvauspaikoista, olen ajoittain ihan hukassa ellen kuvaustehtävän hetkellä tiedä tarkalleen mihin suunnistaa. Noin kuukausi sitten löysin kotitaloni ullakolta tyhjän huoneen joka oli samaan aikaan sekä hämärä että valoisa. Huoneen nurkassa olevasta kaapista löysin valtavan pölykerroksen peittämiä tilityslappuja ja vihkoja. Yllä olevissa kuvissa on yhdistelty suljinaikatehtävää ja omakuvatehtävää. 

Myös omakuvat aiheuttavat välillä harmaita hiuksia. Vähän aikaa sitten olisin tarvinnut itsestäni uuden passikuvan, mutta en vain saanut otettua itsestäni simppeliä mustavalkoista kasvokuvaa. Enemmän kuin taidosta, kyse oli totaalisesta innottomuudesta. Sen sijaan oli äärimmäisen helppoa lähteä aavemaiselle ullakolle ryömimään sen pölyiselle lattialle. Opettajan kanssa tapaamisella tulimme siihen tulokseen, että olen aika prosessipainotteinen kuvaaja. Matka on määränpää ja mitä pidempi, hankalampi ja pölyisempi se on sitä suuremmalla todennäköisyydellä koen saaneeni aikaan jotain. 

Ainiin, viikko sitten huomasin yllätyksekseni olevani suosikki taideblogini päivän taiteilija, joten pakko jakaa se ilo täälläkin. Blogiin valittuja ikivanhoja tuplavalotuksiani voi katsella TÄÄLTÄ.

6 kommenttia:

  1. " Matka on määränpää ja mitä pidempi, hankalampi ja pölyisempi se on sitä suuremmalla todennäköisyydellä koen saaneeni aikaan jotain. "

    Samaistun vahvasti.
    Paitsi toisinaan, hyvin harvoin, aivan vahingossa saattaa syntyä jotakin, mistä huomaa katselevansa lähes suu auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti tuokin! Ja periaatteessahan niiden ei edes tarvitse olla erillisiä asioita. Mä ite koen tärkeänä sen, että oli päämäärää tai ei, täytyy vain alkaa tekemään jotain tai mennä jonnekin, jotta saa itsensä liikkeelle. Siinä sivussa saattaa joko vahingossa tai kovan työn tuloksena syntyä jotain. Ja vaikka aina ei synny mitään niin yrityskin on jonkinlainen matka. Ainakin henkilökohtaisella tasolla oon tän syksyn aikana tajunnut miten joissakin tilanteissa on vaan pakko toimia, vaikka ei aluksi ollenkaan tiedä mitä tekee... :)

      Poista
  2. Osaan samaistua myös tohon paikkasidonnaisuuteen. Mulle kuvauksen aihe ja tunnelma rakentuu lähes aina silloin, kun saan päähäni lokaation. Se on yleensä jokin paikka jossa olen käynyt aikaisemmin- jossa olen huomannut upean valon ja ympäristön toimivan keskenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama... Kun mä nään jonkun kiinnostavan paikan, mielessä alkaa heti pöyriä, että mitä kaikkea siinä paikassa voisikaan tapahtua ja saatan myöhemmin palata toteuttamaan ne ajatukset. Toisaalta mikä ihana tunne onkaan, kun pystyy tarttumaan hetkeen ja saa jossain tilanteessa kerta heitolla aikaan jotain kivaa :)

      Poista
  3. Upeita kuvia, rakastan vanhoja ullakkoja! Onhan ne myös jollain tapaa aika karmivia. :)

    Heii, minulla on sinulle pikkuhaaste omassa blogissani, käypä kurkkaamassa! http://neverlandkatja.blogspot.fi/2012/10/liebster.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitti ihanasta yllätyksestä Katja! :) Nyt löysin sunkin blogin, joten pitääkin alkamaan seurailemaan.

      Toi palkinto onkin jo tuttu mulle, on vaan niin vaikea saada itseään valitsemaan kaikista lukemistani vain viisi blogia, joilla on alle 200 lukijaa.

      Poista