28.5.2012

Ryhmäkuva

280512 Ajattelin ensin olla mitenkään virallisesti jakamatta tämän vuoden ennakkotehtäviä, mutta päätin sittenkin jakaa eniten harmaita hiuksia aiheuttaneen tehtävänannon. Ahdistuin Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun "Ryhmäkuvasta" jopa enemmän kuin Taideakatemian "Talouskriisistä". Mutta kuten tavallista, vaikeimman tehtävän ratkaisu tuli taas unettomana yönä ja kirje putosi postista eräänä unisena aamuna.

Päätin tehdä kuvan jostain itselleni tärkeästä ja mieleeni palasi useita opiskelun tiimellyksessä luettuja artikkeleita, jotka käsittelivät huorittelukulttuuria. Fokusoin aiheen tyttöjen keskeiseen huoritteluun. Artikkeleiden mukaan huorittelu on tyttöjen kollektiivinen tapa kontrolloida toistensa seksuaalista käytöstä ja samalla (usein sitä tiedostamatta) rakentaa naisten välistä sovinismia. Vaikka omakohtainen kokemukseni teini-iän julmuudesta rajoittuu minulle huudettuihin sanoihin "ruma", "loinen" ja "lesbo", koen että aihe koskettaa tavalla tai toisella naisia kaikkialla maailmassa. Toisin kuin moni väittää, itse en usko hetkeäkään toistensa vihaaminen ja pahan puhuminen on jotain mikä on naissukupuolelle "luonnollista". 

Tänä vuonna tein monta ennakkotehtävää yliopistolla heränneiden ajatusten inspiroimana. Aiemmin opiskelun tuomien ajatusten ja valokuvauksen yhdistäminen on ollut vaikeaa, mutta tämän kevään jälkeen tuntuu, että nuo kaksi asiaa alkavat viimeinkin puhua jokseenkin samaa kieltä. 

Kiitos kuvan ihanille ystävättärille ja siskolle (joka oli tähän kiusaamiskuvaan osallistumisesta vähän liiankin innoissaan).

9 kommenttia:

  1. Hieno kuva jonka taustalla on asiallinen tarina.
    Hih, hassua että löysin jokunen aika sitten sun blogin. Oon monesti käynyt lainaamassa leffoja ja nähnyt sut tiskin takana, ajatellen samalla "voi miten söpö tyttö!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ihanasti sanottu! Tuossa työssä harvoin kuulee positiivisia kommentteja eli kiitos! :)

      Sulla on myös todella kaunis blogi! Hei ensi kerralla kun vuokraat multa, niin mulle saa jäädä juttelemaan. Välillä on kiva keskeyttää rutiinit ja vaihtaa muutama sana mukavien asiakkaiden kanssa! :)

      Poista
    2. Oi, taatusti jään! Kiitoksia :--)

      Poista
  2. Oi! Upee! Kaikki katseet on niin hyvät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin ennen kuvaamista vähän huolissani että miten saan ohjattua ryhmää, mutta parin naurukuvan jälkeen sain naiset kuriin! :)

      Poista
  3. Heipähei! Eksyin sun blogiisi monen mutkan kautta tässä aikaa tappaessani. Ja pakko todeta, että vau! Oikeesti. Ihan mahtavat kuvat ja tekstit. Toivon todella, että pääsisit tonne kouluun :) Jotenkin tämmöset ihanat blogit antaa itellekin inspistä pyrkii aina vaan parempaan tulokseen ja sillai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihan mahtavaa kun kerroit! :) Mä oon jotenkin superkiinnostunut erilaisista blogeista ja samalla mulle on ihan hirveen tärkeetä, että pidän omaa blogiani täysin omilla ehdoillani ja omalla tyylilläni. On aina ihanaa kuulla, jos se myös jonkun muun mielestä toimii. Ja mikäpä ois parempaa, kun inspiroida toista ihmistä. Intoa siis sulle kaikkeen luovaan tekemiseen! Pitää käydä piipahtamassa lukemassa sunkin tekstejä joskus paremmalla ajalla!

      Poista
    2. Komppaan tota, että omilla ehdoilla mennään. Musta on tosi jees, jos joku tykkää, mutten kenenkään mieliksi mitään rupeisi muuttamaan. Oon tässä juhannustylsyydessäni löytänyt tosi monta hurjan inspiroivaa blogia. Aluksi kai kelasin kans, että blogi voisi olla kätevä väylä tutustua uusiin ihmisiin, mutta eipä ole ainakaan vielä poikinut hurjaa tulosta.

      Poista
    3. Aivan! Bloggaamisen miellekkyys säilyy, kun pitää blogia omalla ehdoillaan eikä rupea väkisin vääntämään kuvia tai tekstiä vain lukijoiden iloksi.

      Luulen, että yhteisöllisyyttä blogimaailmassa syntyy helposti silloin, kun on kyse jostain samantapaisesta blogiryhmästä kuten muotiblogit tai valokuvablogit. Saman harrastuksen jakaminen ruokkii uteliaisuutta. Mä oon saanu joitakin tosielämän tuttavia tän blogin välityksellä, mutta monta vuotta pidin blogia vain parin lukijan voimin.

      Oot muuten selkeesti lahjakas kirjottaja, toivottavasti ihmiset löytävät tekstiesi ääreen :)

      Poista