26.4.2012

Takapihalla ja Tukholmassa

260412b 260412b
Noin kuukausi sitten kamppailin suuren opiskelustressin kanssa. Joku normaali ihminen olisi samassa tilanteessa vetänyt kivat kännit, mutta itse lähdin Ruissaloon vaeltelemaan ja toin sieltä mukanani siemeniä. Tavoitteenani oli kääntää huono onneni kasvien kanssa voitoksi ja kasvattaa ikkunalaudalleni jotain hoivattavaa. Viime viikolla haastoin pikkusiskoni yhteiskuvaan itseni ja hyvinvoivan ruukkukasvini kanssa. Kotitaloni takapiha oli kylmä ja tuulinen, mutta emme antaneet viiman tai tuijottavien silmäparien vaivata.

Viikonloppuna yövyin siskoni kanssa Tukholmassa. Fotografiskan avautumisen jälkeen Tukholmaan matkustamiselle ei ole ollut vaikea keksiä syitä. Suuren luokan valokuvaajanimet ja hienosti järjestetyt näyttelyt ovat houkutelleet Itämeren yli jo monia kertoja. Tällä kertaa matka toimi myös konkreettisena kesäloman aloituksena, sillä lähtöpäivänä unohdin ilmoittautua viimeiseen tenttiin ja näin aikaistin lomaa parilla viikolla. Kun lauantaina nukahdin Hostellin kerrossängyssä hämärää Gamla Stania ikkunasta tuijotellen ei voinut ajatella olevani muuta kuin äärimmäisen onnekas.    

18.4.2012

Salaisia Kansioita ja kuvakansioita

180412
Olen aivan varma, että jos Laura olisi elänyt takavuosikymmenien Hollywoodissa, Hitchcock olisi napannut hänet piinattavakseen Tippi Hedrenin, Grace Kellyn ja monen muun rinnalle.

Lähiaikoina olen hoitanut eri elämänosa-alueiden tehtävien aiheuttamaa stressiä muokkaamalla (laiskalla kädellä) helmikuisen puutarhareissumme loppuja kuvia ja pitämällä DVD-boxilta valtavia Salaiset Kansiot -maratoneja. Edessä on kokonainen viikonloppu lomailua pikkusiskon kanssa Ruotsissa, mutta sitä ennen jäljellä on vielä gradun tutkimussuunnitelman palautus.

Bloggaaminen on herättänyt aivan uudenlaisia ajatuksia sen jälkeen kun päätin ottaa graduni tutkimusaiheeksi nuorten suomalaisten valokuvaajien blogit. Avainteemoina toimii valokuvaaja-identiteetin rakentaminen ja taiteen tekemisen ja sosiaalisen median kohtaaminen. Olen saanut kolmelta lahjakkaalta nuorelta bloggaajalta luvat käyttää heidän blogejaan aineistonani, joten seuraavan vuoden aikana työn pitäisi syntyä suhteellisen miellyttävissä merkeissä.

Mutta nyt on aika mennä nukkumaan. Tai ehkä sittenkin aikaa riittää vielä yhdelle jaksolle Salaisia Kansioita.

3.4.2012

Sunnuntai Cassien kanssa

laiva2

cassiejalaiva
Sunnuntainen pyry toi lumen takaisin kaupunkiin. Aamun aurinko ja lämpö vaihtui tuuleksi ja lumeksi juuri sillä hetkellä kun olimme rockyhtye Cassien kanssa päässeet monen mutkan ja monen suunnitelman kautta Ruissalon päätyrannalle valokuvaamaan. Märkä lumi iski vasten kasvoja ja kameraa, mutta läpi horisontin kulkenut laiva toi väripilkun kuviksi tallentuneisiin meren tyrskyihin.

Viimevuotisen Something You Always Wanted To Hear -levyn julkaisun jälkeen kriitikoiden kovassa nosteessa ollut Cassie oli todella mieluinen kuvauskohde. Useita livekeikkoja nähneenä ja levyä paljon kuunnelleena uskallan povata Cassielle lisää hypetystä ja menestystä. Laitan esiin lisää kuvia kun ne ovat ajankohtaisempia Cassien kesällä julkaistavan uuden levyn aikaan.

Lumipyryn myötä kesä karkasi hetkessä kauemmas ja jätti kasan muusikoita ja yhden valokuvaajan hytisemään Ruissalon kivikkoiselle rannalle. Koska näitä ihmisiä on ilo tuntea, ilo katsella ja ennen kaikkea ilo kuunnella, Cassien musiikki luo ihanan haikeaa fiilistä synkkäänkin säähän.

Bändin nettisivuihin pääsee tutustumaan tästä.