13.1.2011

Dinosauruksia


Jatkan edelleen vanhojen kuvakansioiden kaivelua. Leppävirralla ollessani luin huvittuneena ala-asteaikaista päiväkirjaani. En voinut kuin ihmetellä pikkutytön intohimoa ja päättäväisyyttä unelma-ammattinsa suhteen. Olin lapsena päättänyt, että aikuisena minusta tulee paleontologi. Päiväkirjojen sivut pursuilivat paleontologia-aiheisia lehtileikkeitä ja itse piirrettyjä dinosauruslajien sukupuita. Monien mielestä on outoa, että lapsi unelmoi muinaisten eläinten tutkimisesta, mutta omasta mielestäni on mitä luonnollisinta, että lapsi on kiinnostunut dinosauruksista.

Välillä en voi olla haikailematta lapsen mielikuvituksen perään. Äiti jaksaa aina muistuttaa, että olin valtavan mielikuvitusrikas lapsi. Kaikella tekemisellä, jonka olen kokenut mielekkäänä, olen pyrkinyt tavalla tai toisella kanavoimaan sitä mielikuvitusta johonkin konkreettisen luomiseen. Lapsena se oli tarinoiden kirjoittaminen, myöhemmin valokuvaus. Pienenä leikin viiden mielikuvitus ystäväni kanssa. Jossain 3-4 vuoden paikkeilla elin yllättävän pitkän vaiheen, jossa luulin olevani poni. Olin niin vakuuttunut ponina olemisestani, että perheeni joutui leikkimään mukana. Ajatus tuollaisesta kaikki rajat ylittävästä mielikuvituksesta on kiehtova. Välillä mieleen hiipii pelko siitä, että aikuinen arki kuihduttaa jäljellä olevat mielikuvituksen rippeet. Karmivalta tuntuu myös ajatus siitä, että jonain päivänä ystävät vain lakkaisivat sanomasta: "Jossu, sä oot ihan outo..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti