2.10.2010

Riippulukkoja ja vanhan maailman tropiikkia

On perjantaiyö (tosin blogin kellonaika väittää muuta). Illan saldo on juoksulenkki hämärässä ja viileässä illassa, kaksi sivua naistutkimuksen oppimispäiväkirjaa, kaksi isoa kupillista jogurttia, kaksi jaksoa Dexterin 2. tuotantokautta ja kaksi tuntia valokuvien tarkastelua ja muokkaamista. Uskomatonta mutta totta on se, että saan vieläkin ammennettua maanantaisen puutarhakuvaussession lopputuloksista.

Mielessä pyörii jo uusi mieletön löydetty kuvauspaikka. Onko kiellettyä valokuvata paikassa, jonne päästääkseen täytyy ohittaa valtava riippulukko? Voiko pientä rikkomusta perustella sillä, että se saattaa tuottaa todella kiinnostavan valokuvan? Päivälleen vuosi sitten seisoimme Varian harjoitusteatterissa ja kaadoimme poronveripurkin Lauran päähän. Teatterin siisteyskoodi ei salli edes kenkiä huoneeseen. Poronveritahrojen kuuraamiseen lattiasta meni jonkin aikaa ja Lauran vaalean tukan toipumiseen vielä pidempään.

Juuri tuollaisista asioista minulle valokuvauksessa on kyse. Ei siitä, että vain tallentaa merkittäviä hetkiä, vaan siitä että tekee merkittäviä hetkiä. Menee paikkoihin, mihin ei muuten menisi, tekee asioita mitä ei muuten tekisi ja näkee asioita mitä ei muuten näkisi.

Eli taidanpa etsiä riippulukon omistajan käsiini. Jos vaikka kysyisin luvan ensin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti