13.10.2010

Rakas päiväkirjani, tänään unelmoin

Huh, kylläpä on lähiaikoina tullut kuvattua tyttökliseitä. Skannasin kyllä myös vanhan dinosaurusleluni, mutta näyttää siltä että se tulee jäämään koneeni valokuvakansioiden uumeniin.

Jatketaan siis tyttökliseillä. Rakas päiväkirjani. Tällä hetkellä unelmoin: 1. Uudesta objektiivista. Rosa Meriläinenkin totesi tänään Klubilla Tyyn väittelyillassa, että opiskeluaika on usein ihmiselämän onnellisinta aikaa, vaikka silloin ihminen onkin köyhimmillään. Olen täysin samaa mieltä, mikäli joulupukki tuo lupaamansa uuden objektiivin. 2. Vaihtoon lähdöstä. Sain viikonloppuna päähänpinttymän vaihto-opiskelusta. Tosin olen lähdössä vain jos löydän tietyn alan opetusta jostain, ihan mistä vaan. Silloin ensi lukuvuosi ei näyttäytyisi aivan niin suurena epätietoisuuden mustana aukkona. 3. Valokuvauskurssista. Jos yliopisto-opinnoissa ei olisi niin paljon tekemistä, hankkiutuisin jollekin kaupungin tarjoamalle valokuvauskurssille. 4. Uuden elokuvakritiikin kirjoittamisesta. Toimittuani joitakin vuosia takaperin käpykylän ainoana elokuvakriitikkona (ehkä koko kylän historiassa?), vannoin homman loppumisen jälkeen, että en kirjoita enää ainoatakaan leffakritiikkiä. Ja kuinka kävikään. Nyt olen kritiikkikurssilla, elokuvakritiikin harjoitusryhmässä ja aivan liekeissä. 5. Uusista kuvaussessioista. Yksi ystävä soitti pari päivää sitten: "Otetaanko musta alastonkuva?" No ihan koska vain!

Samalla kun unelmoin näistä asioista, voisin jaksaa huomenna yliopistolla iltaseitsemään ja suunnata sen jälkeen vielä töihin. Hyödytön akateeminen tutkinto ja keski-ikäistyminen videovuokraamon tiskin takana, täältä tullaan!

2 kommenttia:

  1. paljon hienoja kuvia! muutaman postauksenkin luin, mut pidemmän päälle pieni fontti alko ärsyttää. ...tätä täytyy alkaa seuraamaan.

    VastaaPoista
  2. Morjensta! Kiitos kehuista :) Kuvien taso toivottavasti paranee kokoajan, ainakin se on tarkoitus. Oon käyny kauheeta sisäistä kamppailua ton fonttikoon kanssa. Isompaa fonttia on helpompi lukea, mutta sivun ulkonäön kannalta se oli vaan jotenkin epäsulavan näköinen. Itse zoomaan joskus näyttöä, kun luen kerralla useamman merkinnän.. :) Lisäsin sut seurantaan, jotta voin perehtyä blogiisi paremmin.

    VastaaPoista