31.8.2010

Kuvaleikkejä



Leppävirralla vieraillessani päädyin pohdiskelemaan sitä kuinka onnellinen olen siitä, ettei elämäni ole ollut tylsää pariin vuoteen. Mitä ihmettä tein asuessani Leppävirralla? Katselin elokuvia kaiken vapaa-ajan ja kirjoitin niistä. Päätin hankkiutua opiskelemaan mediatutkimusta. Lisää elokuvia, lisää kirjoittamista niistä ja ja ja... Pian huomasinkin olevani tiellä, joka johtaisi vain akateemiseen faniuteen. Onko mitään järkeä elämässä tai työssä, jota jatkuvasti määrittää muiden tekemisten tutkiminen ja fanittaminen? Kai koin jonkinlaisen turhautumisen jo ensimmäisenä yliopistovuonna. Menin töihin, säästin melkein puoli vuotta rahaa kameraa ja koin ihanan vapautumisen, kun aloin tehdä itse jotain, sen sijaan että vain kirjoittaisin ja tutkisin sitä mitä muut ovat tehneet. Nyt, kolmannen yliopistovuoden alussa, koen viimein että harrastaminen tasapainottaa tutkimista ja tutkiminen harrastamista. Yliopisto on kuin koulu ja valokuvaus rakas harrastus, jonne juoksen koulun jälkeen heitettyäni repun nurkkaan.

Paras harrastus on sellainen, jossa saa leikkiä täysin vapaasti. Yllä olevat kuvat ovat syntyneet pakottavasta tarpeesta taistella tylsyyttä vastaan. Joitakin viikkoja sitten ennen ensimmäisen kuvan ottamista makasin sängylläni Turussa ja luin kesätenttiin. Yhtäkkiä viskasin kirjan nurkkaan, kaivoin kamerajalan esiin ja sammutin valot. Laitoin päälle itselaukaisimen ja syöksyin peiton alle pöytälampun kanssa. "Räps". Laitoin valot takaisin päälle ja luin taas rauhassa pari tuntia.

Toinen kuva on otettu Leppävirralla. Vietimme Napin kanssa päivää tyhjyyttään kaikuvassa talossa. Kaivoin esiin vanhan pupupuvun, jonka äiti oli tehnyt minulle vapuksi kun oli 8-vuotias. Vein puvun takapihan kalliolla olevan metsäpläntin kivenmurikan päälle. Kannoin puolisokean ja kuuron vanhan koiramme vaivalloisesti kallion päälle ja asetin hänet kuvaan. Parin epätoivoiselta tuntuvan minuutin jälkeen Nappi tajusi mistä kuvassa on kyse ja oli oikein inspiroiva malli. Valkean koira selkä tosin paloi peruuttamattomasti puhki, mutta minä sain kivan muiston ja Nappi vanhaa mieltä virkistävää aktiviteettia.

Kolmas kuva on otettu Leppävirralla vanhan leikkimökkimme edustalla. Kuvassa on siskon penkkariasu. Halusin kuvata Peppi Pitkätossun vapaapäivän ja kerkesin saada kuvan juuri ennen kuin naapurit tulivat pihalle pällistelemään ja ihmettelemään, että miksi se naapurin esikoinen juoksee onnellisena kameran ja leikkimökin väliä kintut paljaana.

Se juoksee onnellisena siksi, ettei sen elämä ole tylsää. Ja siksi, ettei sen enää tarvitse välittää yhdenkään leppävirtalaisten mielipiteistä. Ja siksi että se tietää, että kaikki sen paikkakunnan tarjoama ahdistus ja väheksyntä on tarkoituksella johtanut juuri siihen että hän voi viimein juosta onnellisena. Kintut paljaana. Kameran ja leikkimökin väliä. Whipii!

13 kommenttia:

  1. Sulla on monia hyviä kuvia, mutta niistä paistaa vahvasti sellanen "särmättömyys", söpöily ja tyttökiva. Se särmä tulee varmaan ajan ja kokemuksen kautta.

    VastaaPoista
  2. Niih, siinäpä se ongelman ydin... Oon ihan liian tyttö ja mulla on selkeesti ihan liian kivaa! Ehkä tää on tää mun alkuvaihe, keksin kyllä jotain synkepää, kun pääsen tästä harrastamisen aloittelijavaiheesta eteenpäin... ;)

    VastaaPoista
  3. No mut ei se välttämättä ongelma ole! :) Eikä kai väkisin tartte mitään "synkempää" kehitellä. Ite vaan haen kuvista aina syvempää merkitystä ja näkemystä, siksi pisti silmään. Taiteilijan tuska, jne. Mut jos tuskaa ei ole, niin toisaalta ihan hyvä juttuhan se vaan on. Siitä vasta huonot lopputulokset tuliskin jos yrittää "väkisin" synkistellä! En suosittele. ;)

    VastaaPoista
  4. Totta on kyllä tuokin! Kaikkihan tavallaan lähtee luomaan sen hetkisten mielentilojen pohjalta ja mulla motiivi on valokuvauksella lähinnä nauttia luomisen ilosta ja vapautua arjen harmaudesta. Oon kyllä miettiny aika paljonkin tuota ns. "sisällöttömyyttä" mikä hiipii kuvin helposti, mutta varmasti jossain vaiheessa motiivina ei ole enää vain hauskanpito vaan se, että on jotain sanottavaa ja silloin harrastuksenkin luonne muuttuu. Ja silloin pääsee askeleen eteenpäin :) Mutta eteenpäin ei pääse, ellei kuule kehittävää palautetta myös ulkopuolelta, joten kiitos sinulle!

    VastaaPoista
  5. Hmm, mun mielestä taiteellisuudella ei välttämättä ole mitään tekemistä tuskan kanssa, maailman väsynein myytti joka kaiken lisäksi ikävästi yksinkertaistaa taidetta. Mutta ehkä kommentoija ei tarkoittanut sitä. Oudolta kuitenkin kuullosti.

    VastaaPoista
  6. Oon kyllä samaa mieltä Helen sun kanssa tuosta tuskasta, että sehän on joo aika kliseinen juttu. Oikeastaan vaikuttavimmat kuvat (ainakin mun mielestä) usein onnistuu sanomaan jostain jotain olennaista muilla keinoin. Mut ymmärrän kyllä sen, ettei sellanen hilpeä kuvaleikkikään kaikkia jaksa kiinnostaa... Mutta jokainen kommentti ja mielipide on aina tervetullut. Ja onnee sulle Taikkiin pääsystä. Seuraan töitäsi aktiivisesti! :)

    VastaaPoista
  7. tykkään ekasta kuvasta todella paljon - ihanan lisän kuvaan ois saanu jos tuolla lakanan sisässä ois istunu joku?

    VastaaPoista
  8. Voi, kiitos!!:) Tuo oli just se alkuperäinen idea jota yritin. Oisin halunnu oman varjoni näkyviin, kun istuin lakanan sisässä (minä siis istun jo siellä), mutta en saaanut sitä toimimaan käytännössä, en tiedä miksi ei onnistunut. Ehkä valon lähde oli liian pieni tai itselaukaisin ei antannut tarpeeksi aikaa asettautua. Olisi varmaan pitänyt tehdä lakanasta "teltta", jotta varjo näkyisi selkeämmin... Pitää kyllä yrittää tätä uudestaan, niin että uhraa kuvalle enemmän aikaa ja käyttää jotain toista mallina!

    VastaaPoista
  9. Niin, siitä tuskasta vielä... Onhan se ehkä klisee, mutta kuitenkin monelle totisinta totta, sen todistaa aikamme suuret (ja vähemmänkin suuret) taiteilijat. Kliseissä on usein hyvinkin paljon perää, siksihän niistä on kliseitä tullut. Ehkä vaan peräänkuulutin jotain syvällisempää viestiä, just sitä että on sanottavaa (toki voihan hauskat kuvaleikitkin sitä olla). Mut tää on tosiaan asia joka tulee vasta ajan kanssa! :) Ja en mitenkään negatiivisena palautteena halunnut sanoa, vaan ehkä vain huomiona tai kommenttina. Pidän kyllä kuvistasi, Flickrissä niihin törmäsin ja sitä kautta tänne blogiisi päädyin.

    VastaaPoista
  10. Mielestäni palautteesi oli aiheellinen ja kannustava! :) Sisällöllinen palaute on mielestäni teknistä palautetta tärkeämpää, koska se saattaa avata katsomaan paljon laajemmasta näkökulmasta. Oikealla tavalla käsiteltynä tuskaa ilmentävät kuvat ovat mielestäni niitä parhaimpia. Omat tietoni nykyvalokuvavauksesta ovat vähän puutteelliset, mutta mielestäni tuskan esittäminen on jäänyt siinä taka-alalle. Se ei kuitenkaan siitä vähemmän merkityksellistä ja vaikuttavaa. Mutta näillä eteenpäin oman tyylin etsinnässä! :D

    VastaaPoista
  11. Joo, olen samaa mieltä että sisällöllinen palaute on tärkeämpää!
    Jos et ole jo käynyt, niin Kiasmassa on Jari Silomäen valokuvasarjat Vieraantumiskertomuksia ja Profiili – mahdollinen koulusurmaaja. Nuo oli sellaisia jotka saivat mut täysin tolaltani, aloin itkeä siellä, piti juosta pois. Tekivät muhun suuren vaikutuksen, vaikka moni muu saatto vaan kylmän rauhallisesti katsoa että "jahas, vai että tuollanen kuva", ja jatkaa seuraavaan huoneeseen. Mä näin niissä niin paljon, ja kuviin liitetyt tarinat kosketti suunnattomasti. En tiedä olisinko reagoinut samalla tavalla, jos en ois niitä tarinoita lukenut... Hmm, mielenkiintoista kyllä pohtia näitä juttuja. Mut siis noi Silomäen kuvat kuvastaa just tuskaa, epävarmuutta ja yhteiskunnan tilaa. Ne nähtyäni en vaan pystynyt "tuntemaan" juuri mitään pelkkiä "kauniita kuvia" katsoessani.. Äh, hiukan sekavaa sepustusta, toivottavasti saat jotain tästä irti!

    VastaaPoista
  12. Mitenköhän pitkään tuo näyttely on Kiasmassa? Tarkoitus olis ainakin lokakuussa päästä käymään siellä, kun Kiamassa on nyt meneillään jos jokunen kiinnostava näyttely. Se on kyllä aivan mieletön kokemus, jos valokuvanäyttely kolahtaa kunnolla. Vähään aikaan voi juuri muuta ajatella. Mulle kolahtaa kovasti sellanen iskevästi tehnty vinksahtaneisuus valokuvissa, mutta aina jos on mahdollisuus päästä vuodattamaan kyyneliä, olen kyllä menossa! :D

    VastaaPoista
  13. Harmi, taitaa loppua jo huomenna, 12.9.
    Mut Kiasma toki on aina tosi jees, vaikka ton näyttelyn missaiskin. :)

    VastaaPoista