8.7.2010

Askel askeleelta

Välillä kärsin totaalisesta osaamattomuuden tunteesta, johtuneeko ajoittaisesta heikosta itsetunnosta vai mistä. Juuri kun olin monen viikon työllä onnistunut melkein unohtamaan sen, miten pihalla olin valokuvauksen pääsykokeissa, Taideakatemia paiskasi vielä erillisellä hylkäyskirjeellä. Pakollinen toimenpide, mutta silti niin turha ja masentava muistutus omasta osaamattomuudesta. Yritän jatkuvasti muistuttaa itselleni, että kehitys tapahtuu pikkuhiljaa pikkuasioita oppien ja vuosien päästä kyvyt ovat jo toiset. Kaivoin esiin tyttökalenterikuvan viime syksyltä. Tuulin Tyttö ja helmikoru -kuva oli kiistatta alkuperäisteokseen verrattaessa autenttisin.

Ylimpänä on muokkaamaton kuva. Olin kuvaushetkellä aivan innoissani, tärisin ja hihitin, niin että se oli muista suorastaan huvittavaa. Mielestäni ensimmäisessä kuvassa ovat hyvät lähtökohdat, mutta se vaatii vielä muokkaamista, sillä valoa on todella överi. Keskimmäinen kuva on tyttökalenterissa ollut kuva. Olin todella innoissani kuvasta silloin, enkä tiedostanut ollenkaan noloja teknisiä pikkuvirheitä. Jätimme selkään rintaliivienrajat tarkoituksella, mutta muokkausvaiheessa varjoille olisi pitänyt tehdä jotain jos olisin tuonaikaisilla photarointitaidoillani osannut. Nyt kuva on ensi vilkaisulla ihan hyvä, mutta tarkemmalla katsomisella sisältää naurettavia kuvaajan mokia.

Otin kuvan uudelleen esiin keväällä ja muokkasin sen alusta alkaen toivoen, että onnistuisin peittämään silmiini pistävät virheet. Nyt suora valo näyttää pehmeämmältä, vaikka kontrastia onkin huimasti. Vinjentoinnilla on yritetty peittää heittovarjoa. Kloonaamalla olen häivyttänyt nenävarjoa. Olen korostanut Tuulin huulten punaisuutta, jotta suora valo ei häivyttäisi kasvoista väriä. Rintsikoiden rajoja on häivytetty. Sain kuvasta viimein irti sen mitä halusin, vaikka väliin mahtuikin monia kuukausia. Suurin osa vuosi sitten ottamistani kuvista ovat aivan kamalia, mutta pidän niistä koska kuva kuvalta ne muistuttavat siitä kuinka tekninen osaaminen ja kuvallinen ajattelu on kehittynyt. Välillä olen vain niin kärsimätön, että kiinnitän huomiota vain asioihin, joita en vielä osaa, sen sijaan että katsoisin taaksepäin huomioiden asiat, joita olen oppinut.

Olen ihan tosissani alkanut miettiä, että lähtisin elo-syyskuussa päiväreissulle Tukholmaan, jotta voisin käydä Fotografiska -valokuvakeskuksessa. Siellä kun on mm. Annie Leibovitzin näyttely. Jos kiinnostaa, mukaan saa ilmoittautua. Jos lähden yksin, käytän päivän valokuvaamiseen, näyttelyissä kiertelemiseen ja kahviloissa istuskelemiseen. Sen jälkeen voisin täysillä keskittyä mediatutkimuksen kandin suorittamiseen. Ja ensi vuoden jälkeen haluisin tavalla tai toiselle keskittyä valokuvauksessa kehittymiseen. Vaikka sitten kansanopistossa, jos se on ainut keino.

Mutta nyt töihin. Sunnuntaina Ruisrockiin. Näillä näkymin olen lähdössä festareille yksin, mutta ei se ole aikaisempinakaan vuosina hauskanpitoa estänyt. Tällä kertaa tosin otan kameran mukaan, joten päivä kulkee varmasti kuin siivillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti