14.6.2010

Kesä kuvina vol. 1

Pari viikkoa on kulunut pääsykokeista ja olo on outo. Koko kevään valokuvailut liittyivät tavalla tai toisella pääsykokeisiin pääsemiseen, joten nytkin alitajuisesti odottelen seuraavaa suoritettavaa tehtävää, mutta sitä ei vain tule. Ei voi muuta kuin myöntää, että ei menny kokeet ihan putkeen ja päässä on kokemuksen jälkeen valtava blokki. Kesä on silti parasta kuvausaikaa eikä sitä auta tuhlata vanhojen kuvailujen märehtimiseen. Tässä siis vielä Budapestin ja Leppävirran reissujen satoa. Yllä kuva Budapestin kalastajalinnakkeelta. Siellä oli kuvaajia ja kuvattavia joka kulmalla.

Kerjäläismummo, turistibussi ja oopperatalo. En vain voinut vastustaa kiusausta ottaa tilanteesta kuvaa ja laittaa se vielä jälkikäteen kliseisesti mustavalkoiseksi ja korostaa kontrasteja. No ainakin äiti ja isi tykkäsivät kuvasta.

Megasöpöjä eläimiä + kirkas auringonpaiste + teleobjektiivi = Johannelle ylihauskaa tekemistä moneksi tunniksi. Ihme, etteivät heittäneet pihalle kun syöksyin eläintarhassa aitaukselta toisella ja taistelin pikkulasten kanssa parhaista kuvauspaikoista. Eläimet on ihania. Järkytyin vain kerta toisensa jälkeen siitä miten pienet aitaukset isoillakin eläimillä oli.

Kuulin esitysaltaalta hurjaa hurraahuutoa ja ja The Cove -elokuvan nähneenä meinasin tehdä yhdennaisen rynnäkkömielenosoituksen delfiiniesityksiä vastaan, mutta sitten huomasinkin että esityksen tähtinä toimivatkin merileijonat. En tiedä hirveämmin merileijonista ja tai niiden huonovointisuudesta vankeudessa, mutta ehkä jos näen aiheesta raflaavan elokuvan harkitsen paluuta eläintarhaan merileinojien hyvinvointi mielessäni. Merileijona-aitauksen vierestä löysin huvittavan jääkarhun, joka ei saanut katsetta irti veden pinnasta. Harkitsikohan se veteen pulahtamista vai todistiko se, että mös karhuilta löytyy tietoisuus?

Flamingoja bongailemiseksi piti etsiä hyvä paikka puskasta ja seistä siellä jonkin aikaa. Upeita eläimiä, joiden väriä valo hemmotteli. Flamingojen kuvailusta tulikin mieleen se, että olin tosi mielissäni siitä, että puhumaan eksyneet paikalliset luulivat minua aina unkarilaiseksi. Kun sanoin olevan Suomesta, sain kummastuneita katseita. Ihanaa, etten näytä täysin suomalaisturistilta.

Parasta teleobjektiivin kanssa eläintarhassa olemisessa oli se, että kallioilla lähes katseen ulottumattomissa olevat nukkuvat eläimet näki kuin kaukoputken läpi ja harvoin aitauksen luota joutui lähtemään pettyneenä pois. Samalla kun toiset ihmiset vieressäni tiirailivat ja etsivät eläintä, itse saatoin nähdä jopa kärpäset piilossa makoilevan eläimen pään päällä.

Viimeisenä iltana kaupungilla eteen osui helmi tilanne, kun todella taitava katusoittaja oli saanut ihmiset kerääntymään ympärilleen ja pienen tytön tanssimaan musiikin tahtiin. Tyttö ei hävennyt tuijottelevia vieraita ihmisiä vaan tanssi täysillä katusoittajan osoittaessa musiikkinsa vain hänelle. Kerkesin ottaa kuvia pitkään ennen kuin tyttö sai ujouskohtauksen ja juoksi karkuun. Ilman salamalaitetta kuvien ottaminen oli tuskallista, kun tiesi että salamalaitteella kuvassa olisi ollut potentiaalia loistavaan. Nyt jouduin tyytynään ylläolevaan kuvaan, joka on todella rakeinen ja jossa tyttö seisoo paikallaan. Oli kuitenkin hauskaa, että kun lähdin paikalta, katusoittaja juoksi perääni ja vaikka ei osannut edes englantia onnistui silti antamaan sähköposti-osoitteensa ja pyytämään minua lähettämään hänelle kuvat tilanteesta. Ja minähän lähetin, vaikka kuvat eivät olletkaan kummoisia.

Pääsykokeiden jälkeen hyppäsinkin jo junaan ja suuntasin Leppävirralle valmistelemaan pikkusiskon suurta päivää. Oli outoa astella vanhaan liikuntasaliin, jossa näki tuttuja naamoja lukioajoilta. Minun ja siskoni lukiojan koulua luotsannut rehtori heitti paikkakunnalle hyvästit ja sanoi siirtyvänsä haasteellisempiin tehtäviin isomman lukion johtoon. Tuskin kukaan kuitenkaan onnistui välttymään huhulta, joka kertoi rehtorin jättävän uppoavan laivan ja Leppävirran lukion lopettavan toimintansa lähi vuosina. Toivon todellakin että se oli vain huhu.

Seisoin koko juhlan ajan valokuvaajille valitulla reunalla (paikalla jonne olen aina kevätjuhlissa unelmoinut pääseväni). Teleobjektiivi oli taas kätevä kapistus, kun sillä sai kuvattua salin toisella laidalla olevia ylioppilaita. Tietenkin juuri sillä kerralla, kun oma siskoni haki lakin ja todistuksen, kamera ei suostunut tottelemaan ollenkaan ja kuva tilanteesta jäi saamatta.

Saara pyysi jo syksyllä ottamaan hänen ylioppilaskuvansa ja olin pitkään kerennyt suunnitella todella suureellisia kuvia päässäni. Todellisuus iski kuitenkin vasten kasvoja, kun yo-kuva jouduttiin ottamaan juhlapäivän jälkeisenä sankarin vähemmän hehkeänä ja pirteänä sunnuntaipäivänä. Aluksi Saara ei suostunut kuvaan ollenkaan, mutta lopulta vastahakoisesti suostui raahautumaan Leppävirran ala-asteen pihaan. Kuvassa oli alunperin tarkoitus olla omenapuun kukkia, mutta koska Saara diivaili ja pelkäsi puissa olevia ötököitä käskin hänet istumaan asfaltille. Huudettua toisillemme jonkin aikaa, saimme aikaan edes yhden hymyilykuvan.

Lisääkin kuvia on lähipäivinä tullut otettua, mutta tämä viikko täytynee omistaa videovuokraamossa työskentelylle ja mediatutkimuksen tentille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti