25.5.2010

Budapest & Holga

Ensin Budapestin reissun tekotaiteelliset kuvat. Digijärkkärin kuvat ovat vielä vähän vaiheessa, mutta niitäkin myöhemmin tällä viikolla. Ja tekotaiteellisuudesta loogisesti seuraavaan aiheeseen: kirjeeseen, joka läiskähti eteiseni lattialle samaan aikaan kun seisoin Budapestin lentokentällä lähtöselvitykseen odottamassa. Saara soitti melkein itku kurkussa: "Jossu sait... ohuen kirjeen, mä oon niin pahoillani!. "AVAA SE" kiljuin. Oli jännät paikat. Mutta viikon päästä on vielä jännemmät sillä olen silloin Turun Taideakatemia valintakokeissa!

Saavutin siis yhden kevään päämääristäni. Pakko kai tässä on itsekin alkaa uskoa, että tekee jotain oikein, kun pääsykokseisiin huolivat. Tosin mitään viikon lepoteukoa tässä ei kyllä ole edessä. Kirjeessä oli jo mukana ensimmäinen kuvaustehtävä, joka täytyy palauttaa pääsykokeiden ensimmäisenä päivänä. Aivot raksuttavat siis jälleen kuvaustehtävämoodilla ja mikäli tänään saan rekvisiisiitat valmiiksi, niin tehtäväkuva on valmis jo huomenna.

Mutta nyt paluu Budapestiin. Raahsin mukanani kahta kameraa ja kuvasin täyteen kaksi filmirullaan. Harrastin lähinnä päällekkäisvalotuksia, sillä se on yksi Holgan hauskimmista ominaisuuksista ja sillon saa myös filmille kuvata kaksi kertaa enemmän ja hauskuutta riittää tuplasti pitempään. Kuten odottaa saattaa 24 kuvasta suurinosa oli täysin epäonnistuneita (mitä rahan tuhlausta), mutta loput olivatkin sitten hupaisan tekotaiteellisia viritelmiä ja normista poikkeavia matkakuvia.

Intohimoisena kuvaajana olen valmis pulittamaan vaikka kymmeniä euroja parista helmestä. Ja olen niin rakastunut Holgaani ja filmin tuottamaan jännitykseen, että en osaa stressata sen syömästä rahasta. lelukameran läpi vain katselee maailmaa niin eri tavalla. Voi yhdistellä pintoja tai kuvata saman kuvan kaksi kertaa päällekkäin. Ensimmäisen reissupäivän teemana olivat selvästikin pilvet.

Toisen varsinaisen kaupunkipäivän rullasta onnistuneita oli vähemmän, sillä harkintakykyni vähän herpaantui ja kuvailin asioita miten sattuu ja yhdistelmät eivät olleet mitenkään erityisen onnistuneita. Olinkin jo melkein kerennyt unohtaa sen tunteen, kun kuvaushetkellä luulee tekevänsä jotain elämääsuurempaa taidetta ja kun lopulta saa kuvat kehitettynä käteen huomaakin idean olleen mitä typerin.

Koin tuon tunteen hyvin monta kertraa ala-asteella kun innoissani kuvailin sohvatekstuureja perheeni filmikameralla. Taidetta niistä ei tullut, huudot vanhemmilta kylläkin. Lisäilen toiset matkakuvat vielä tällä viikolla, mutta nyt alan pakertaa seuraavan projektin kanssa. Ensi-viikolla olenkin itseäni monin tavoin kokeneempien tyyppien kanssa kamppailemassa samoista palkinnoista Taideakatemialla. Täytyy vain pitää pää kylmänä, nauttia joka sekunnista jonka kokeissa saa viettää ja ottaa kaikki oppi ja kokemus vastaan. En vieläkään voi uskoa, että se kirje oikeasti tuli...

4 kommenttia:

  1. VOI EI IHANAA ONNEA TYTTÖ!!!

    Mä TIESIN koko ajan että sieltä ne kutsut tulee! I believe in you!

    VastaaPoista
  2. Kiitos!:D Ehkä kutsu on osaittain ansiotasi. Olethan sentään sekä kannustusjoukoissani että portfoliossani ;)

    VastaaPoista
  3. Tekotaiteellisia tai ei, niin tosi hienoja yhtä kaikki! Mä en kestä kun sä oot kehittynyt niin hurjaa vauhtia! :) Onnea myös kokeisiin, uskon että pääset sisälle.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaunis! :) Ihana kuulla joltain ulkopuoliselta, että on kehittyny, kun ite oon koko kevään vaan pahtanu pää sumussa eteenpäin ja vaatinu iteltäni paljon.

    Kattoo nyt miten pääsykokeissa pää kestää ja miten onnistuu maalaaminen. En oo edes miettiny miten elämäni järjestäisin jos sisälle pääsisin, mutta eikai sitä vaihtoehtoa enää uskalla sulkea pois...

    VastaaPoista