13.4.2010

Erään ennakkotehtäväkuvan tarina

Parasta ennakkotehtävien tekemisessä on ollut se, että on saanut taas toimia projektinomaisesti, eli suunnitella kuvia mielessään, katsastaa paikkoja ja jännätä miten saa visiot sitten käytännössä toimimaan. Innostuis siis tekemään myös Taikin ennakkotehtävät (lähinnä sen takia, että tänävuonna ei tarvinnut maalata ennakkoon ja sen takia, että taideakatemia antaa odottaa tehtäviään huhtikuun puoleenväliin asti...). Ensimmäisen tehtävän aihe oli "keskustelu luonnon kanssa" ja kuvia piti tehdä kolme. Tässä viimeisen kuvan syntytarina. Kun luin tehtävänannon se tuntui ensin vastenmieliseltä. Ensimmäisenä mieleen tuli, että tehtävänanto kerjää jotain realistista ja yhteiskuntakriittistä. Ei ei. Ei yhtään minun juttuni. Pyörin asunnossani tuskissani etsien luontoon liittyvää ideaa. Katse osui maalattavaan naamioon joka roikkui peilin vieressä. Päätin, että naamari saa nyt esiintyä kuvissani viimeisen kerran sillä maalaan sen vihreäksi. Näin päässäni Lauran ja naamion ja sain jonkun intiaanifiiliksen. Suunnittelin ensimmäisen kuvan ja päätin, että otan kuvia, joisa on luontoa ja naamiaisia. Näen itseni Taikin valintakokeissa yhtä todennäköisesti kun opiskelemassa ydinfysiikkaa, joten voin siis toteuttaa tällaisia tyttömäisiä valokuvafantisioita naamioituna ennakkotehtäviksi.

Lauran kuvan kuvauspaikka oli hakusessa todella pitkään, joten otin ensin kaksi muuta kuvaa. Lopulta Kaisu sanoi maagiset sanat: Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha! Kävin siellä noin viikkoa ennen kuvauspäivää etsimässä täydellistä taustaa ja löysin kameliapuun viimesimmän kasvihuoneen perältä ja otin siitä kuvan. Maalasin kotona naamioni vesiväreilä (ainakin kuusi kertaa, koska se olikin aika haasteellinen tehtävä). Sitten suunnittelimme Lauran kanssa "stailauksen" ja pian istuimmekin jo bussissa matkalla kohti Ruissaloa.

Puutarhalle päästyämme huomasimme, että aukioloaikaa oli jäljellä enää tunti. Maksoimme itsemme sisään ja kiiruhdimme kameliapuun luokse. Kuvaussessio oli aika sähläämistä. Puu ei ollut millään lailla tiheä ja ympäristö ei tuntunut istuvan visioihini. Räpsin puoliksi jännittyneenä, puoliksi innosta puhkuen ympäriinsä. Välillä pysähdyimme ideoimaan yhdessä. Paluubussiin kiiruhtaessamme olin toiveikas, mutta en tiennyt yhtään olinko onnistunut saamaan haluamani kuvan. Illanvieton jälkeen palasin kotiin ja löysin kuvan, joka vastasi alkuperäistä visiotani täydellisesti. Yllä on alkuperäinen kuva. Haalea raakatiedosto, joka paljastaa kasvihuoneen putkia ja ikkunan. Silti hyvin potentiaalinen.

Ensimmäinen photoshop -käsittely tapahtui raw-ikkunassa (rakasta tätä raw-ikkunaa ja sen kaikkia kivoja vipuja). Pehmensin kuvaa. Lisäsin kontrastia, värikylläisyyttä ja muutin punaisten ja vihreiden kohtien sävyjä ja lisäsin niihin värikylläisyyttä. Korostin myös Lauran sinisiä silmiä värikylläisyydellä. Säädin naamion värin erotumaan taustasta paremmin. Lisäsin vinjentointia toivoen, että se helpottaisi taustan epäesteettisten kohtien piilottamista. Toivoisin olevani parempi photoshopin käytössä. Perusasiatkin ovat vielä ihan hukassa. Viimeksi olen saanut photoshop-opetusta lukioissa, joten kaikki muu kuin vipujen vääntely on aika hataralla pohjalla.

Viimeistely aiheutti eniten harmaita hiuksia. Tajusin kloonaus-työkalun olemassaolon vasta vähän aikaa sitten. Suhteellisesn siistin näköisen taustan tekeminen vaati kuvasta kolme versiota. Viimeisin syntyi reilu viikko kuvan ottamisen jälkeen. Viimeiseen versioon olen kloonannut taustan rumat kohdat piiloon, muuttanut keltaisia kohtia keltaisimmiksi, lisännyt vielä lisää värikylläisyyttä, korostanut punaisen sävyjä, korjaillut ihon pikkuvirheitä ja vähentänyt (?) gammaa (tälläkin on varmaan jokin toinen hieno nimitys?). En ole aiemmin osannut kloonata mitään näinkään hyvin, joten olen tyytyväinen kuvaan. Ja Laura on upea, tietenkin. Joistakin kuvista tulee tunne, että tämä on oman osaamiseni virstanpylväs. Tämän kuvan kohdalla tuli sellainen tunne. Ei pelkästään teknisen osaamisen virtstanpylväs vaan myös muun visuaalisen ideoinnin virstanpylväs. Se oli hieno viikko. Vain pari päivää sitten oli kulunut vuosi siitä kun ostin järjestelmäkameran. Onneksi olkoon vuoden mittainen harrastusputki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti