13.1.2010

Muistoja

Selailin tänne blogiin tulevien kuvien kansiota äsken ja sain ajatuksen: "Heeeettkinen, nuo kuvathan olen unohtanut laittaa esille!" Kaivoin tähän vanhoja kuvia, mitkä piti laittaa tänne jo kauan sitten. Joululomalla ensimmäisinä päivinäni Leppävirralla, valokuvasin vanhoja leikekirjojani. Ah, leikekirjat, nörtille nuorelle paras tapa viettää lauantai-iltaa. Löysin laatikoista aivan ihmeellisiä julisteen palasia, sarjakuvaruutuja ja vaikka mitä paperimateriaalia, mitä olin säästänyt tulevaisuuden leikekirjoihin. Kaksi ylintä kuvaa ovat lukion alun aikaisesta valmiista leikekirjasta Pariisin matkan jälkeistä askartelua. Olin keksinyt omasta mielestäni hienon tavan tehdä leikekirjasivuja: peitin sivuja Pariisin matkalta jääneillä kartoilla. Pääle liimasin Pariisin lentokentältä mukanani tuomasta muoti- lehdestä peräisin olevia ihmisiä mainoskuvista. Ylimmässä kuvassa taustalla on Pariisin keskustan kartta. Alemmassa kuvassa Louvren kartta. Nykyään omien leikekirjojen katselu on todella hellyyttävää ja mielenkiintoista, kun näkee ja muistaa, miten materiaalien kerääminen ja erilaisten sivujen sommittelu vei paljon aikaa ja energiaa. Mutta, ah, oli se vain niin hauskaa.

Vihaan sitä, että Blogger on välillä todella surkea palvelimien ladattavien kuvien kanssa. Varsinkin punaiset sävyt kuvissa muuttuvat usein pikselimössöksi, vaikka kuva itsessään olisi miten hyvänlaatuinen tahansa. Alin kuva on siitä hyvä esimerkki. Kuvassa on viimein kollaasi mummolta saamistani vanhoista mustavalkokuvista. Annoin niistä otettujen kuvien roikkua koneella viikkotolkulla ennen kun päädyin tyydyttävään ratkaisuu niiden muokkaamisessa. Jotenkin kuvissa ei olisi ollut mitään järkeä, jos niille ei olisi tehnyt mitään radikaalia tai lisännyt mitään omaa. Vanhoja kuvia katsellessa ei voinut välttyä huomaamatta, miten eritavalla vuosisadan alkuvuosikymmenillä on valokuvattu miehiä ja naisia. Todella vanhoja kuvia löysin vain miehistä. Niissä he esiintyvät sotilaspuvut (vai armeijapuvut?) päällä. Naisista löydetyissä kuvissa esiintyy lähes poikkeuksetta lapsia ja omakotitaloja. Mutta se siitä sukupuolen representaatiosta tällä kertaa, tykkäsin punaisen ja sinisen värin yhdistämisestä samassa vanhanaikaisessa kuvassa. Ja viimein olin suhteellisen tyytyväinen siihen mitä sain kuvista aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti