10.12.2009

Tyttökalenteri

Viimein saan tehdä koko syksyn valokuvaustyön kattavan tyttökalenterinmerkinnän! Tyttökalenterin tekeminen oli tähänastisen elämäni kiinnostavin projekti ja olen erittäin kiitollinen siitä, että vaikka olen harrastanut valokuvausta vasta vähän aikaa, minulle uskottiin suuri vastuu tyttökalenterin kuvaajana. Ainakaan tähän mennessä en ole kuullut, että se olisi jonkun mielestä ollut virhe. Syksy on kulunut hyvin pitkälti tyttökalenteri-ilmapiirissä. Joko olen ollut fyysisesti kuvauspaikalla, kuvien parissa tietokoneen ääressä tai sitten henkisesti valokuvausmaailmassa uusia kuvauskeinoja miettimässä. Lähtökohtana oli tietenkin laadukkaan ja myyvän tyttökalenterin aikaansaaminen, mutta näiden tavoitteiden ohella, olen pyrkinyt oppimaan valokuvaamaan paremmin, julkisemmin, erilaisia välineitä hyväksikäyttäen ja erilaisten ihmisten kanssa työskennellen. Olen tyytyväinen syksyn saavutuksiin ja siihen, että olen oppinut kuinka "studiomainen" kuvaus toimii. Hyvä lavastettu kuva vaatii kärsivällisyyttä ja monien pienten osasten onnistumista samaan aikaan. Alla olevien kuvien onnistuminen on siis kussakin kuvassa esiintyvän mallin, suurimmassa osassa kuvauksista mukana olleen kalenterin projektipäällikkö Sofian ja minun yhteistyöni ansiota. Se missä kuva on otettu ja se mitä kuvassa näkyy on meidän kaikkien suunnittelun tulos. Se, minkä näköisenä tilanne on tallentunut kuvaksi ja miten kuvaa on muokattu, voidaan laskea minun ansiokseni.

On ikävää, että kun kalenterin painolaatu paljastui odotuksiamme huonolaatuisemmaksi, päädyimme pettyneinä syyttelemään toisiamme. Totuus on kuitenkin se, että olemme kaikki (varsinkin projektin kaksi avainihmistä) tehneet kovasti töitä hienon kalenterin eteen ja nirsoilimme painojäljestä tai emme, Hurman tyttökalenteria hienompaa ainejärjestökalenteria saa hakea. Itse olen onnekkaassa asemassa, sillä kädessä oleva paperikalenteri ei ole se suurin asia mitä kalenterinteosta minulle jäi. Eilen sain eräältä kaverilta yöllä tekstiviestin, jossa sanottin, ettei kalenteri tulemaan olemaan suurin eikä viimeinen asia, mitä tulen tekemään. Lause oli hyvin lohduttava ja ajatuksia kokoava, sillä olen käyttänyt paljon aikaa menneen projektin ajatteluun ja uusien projektien suunnitteluun.

Nyt kuitenkin kertomus jokaisen kuvan valmistumisesta. Suvin kuva oli ensimmäinen tyttökalenterikuva. Raahasimme eräänä viileänä sunnuntaiaamuna ison kasan lakikirjoja ja rekvisiittaa yliopistonmäelle Blondin kosto -elokuvaa ajatellen. Lenkkeilijöitä ja hengailijoita oli paikalla yllättävän paljon. Aluksi suunnitteilla oli suihkulähdekuva, mutta huono valo eliminoi alkuperäisen suunnitelman. Vähän aikaa parveilimme epätoivoisena ennen kuin ajatus "tiedon puusta" keksittiin. Suvi asettui istumaan puun alle ja samalla sekunnilla pilvet kaikkosivat ja täydellinen valo hävitti harmaan aamun valaisten Suvin kauniisti. Kuvaus on ehkä vähän liioiteltu, mutta ajatus jumallisesta valosta, joka kohdistuu paratiisin puun jurelle, sai meidät tunnelmaan. Kuvan "juttu" löytyi nopeasti ja saimme paljon hyviä kuvia. Pöyrin aivan innoissani uuden objektiivini kanssa nurmikolla huutaen: "Suvi! Se on tiedon puu! Sinä olet hedelmällinen jumalatar sen alla!" ja muita juttuja, jotka saivat Suvin nauramaan. Kun aurinko meni pilveen, otimme sen merkkinä siitä, että kuvausten oli määrä olla ohi. Kuvaamisen jälkeen edessä oli kymmenen tunnin työpäivä. Yöllä kotiin saavuttuani editoin valokuvia ja lähetin valitun kuvan Sofialle. Seuraavana aamuna alkoivat projektin sisällä sähköpostit ja puhelut levitellä huhua, että tästä tulee hyvä kalenteri.

Kaisan kuva oli vuorossa maanantai-iltana heti seuraavana päivänä Suvin kuvasta. Sisällä kuvaaminen ja seuraavan päivän taidehistorian pudotuskoe aiheuttivat stressiä. Ensimmäisten kuvien kanssa etukäteen vaivasi totaalinen suunnittelemattomuus. Meillä oli idea kuvasta, mutta ei mitään ideaa siitä, miten idea toimisi kussakin olosuhteissa. Kaisan luokse päädyttyäni tarkistin olohuoneen valot. Onneksi olimme sopineet, että Sofia tulee paikalle, sillä jouduimme pyytämään häntä tuomaan lisävaloja. Lopulta meillä oli olohuoneen valojen lisäksi ainakin kolme muuta Kaisaan kohditettua valoa, joita joiduimme säätämään eri asentoihin koko kuvausten ajan. Valoja lukuunottamatta kuvaaminen oli helppoa. Kaisa oli loistava alusta asti ja kuvissa oli varaa valita. Innostus ja luottamus projektin onnistumista kohtaan alkoi kohota entisestään.

Seuraavalle viikolle olimme sopineet tuplakuvaukset Varian harjoitusteatteriin. Idan hatun haimme Kaislan kansa Naantalin teatterista ja tuolin Sofian luota. Laura oli kanssani säätämässä valoja ennen Idan kuvausta. Ida oli kuin tähti, joka astui valmiiseen kuvaukseen, käveli lavalle, istui tuolille, poseerasi ja se oli siinä. Kuvaukset olivat yhdet kalenterin helpoimmista.

Helpoimmista kuvauksista siirryimme Sofian saapuessa kalenterin vaikeimpiin kuvauksiin. Lauran Carrie-kuva jännitti kaikkia jo etukäteen. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että Punanaamio, josta meidän oli tarkoitus ostaa tekoverta, teki muuttoa kuvauspäivänä. Kävelimme siis Lauran kanssa kauppahalliin ja ostimme poron verta "taiteellisiin tarkoituksiin". Idan kuvausten aikana sulattelimme verta lämpimässä vedessä. Kun Sofia saapui paikalle, ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin avata purkki ja huolella tyhjentää sen siältö Lauran niskaan. Kiljuminen ja valuva haiseva veri toi paikalle kauhuelokuvan tunnelman. Kaikkia puistatti, mutta kun purkki oli tyhjä, oli astuttava lavalle kuvaamaan. Varian harjoitusteatterin superlamppu, jota käytettiin melkein jokaisessa kuvauksessa tämän jälkeen, astui kuvioihin Lauran kuvauksessa. Sofia kohdisti valon Lauraan, minä kuvasin ja Laura poseerasi kuin viimeistä päivää. Kuvista tuli mahtavia, mutta jälkihuumassa piti muistaa myös siivota kaikki punaiset sanonmalehdet ja pyyhkiä lattialle tippunut veri.

Seuraavaksi jännittävin kuvaus oli Sofian American Beauty-kuvaus. Olimme suunnitelleet ruusunlehtikylpyammeen kuvaamista jo viikkoja, mutta mitään järkevää toteuttamistapaa siihen ei keksitty. Kylpyamme löytyi Tuulin luota, joten toteutimme taas kaksi kuvausta yhdellä kerralla. Lopulta ammeeseen päätyi kerros punaisia tekokukkia, kerros vaaleanpunaisia nuutuneita ruusunlehtiä ja iso kerron punaisista halvoista kukkapuskista revittyjä tulipunaisia lehtiä. Sofian istuessa ammeessa, ripottelimme Tuulin kanssa lehdet veden pinnalle ja Sofian ylle. Sain kukista jonkun allergisen reaktion, kuinkas muutenkaan. Kun lehtiongelma oli ratkaistau, koko kuvan onnistuminen oli taattu, kun Tuuli piteli nurkassa Varian harjoitusteatterin superlamppua ja Sofia oli luonteva malli.

Tuulin kuvausta oli hyvin vähän suunniteltu etukäteen. Muistaakseni etukäteissuunnitelmiin kuului vain se, että Helmikorvakorukorvainen tyttö olisi alasti selkä kameraan päin. Alkuperäsisuunnitelmana oli alkuperäisen kuvan modernisaatio. Taustalle oli tarkoitus virittää Ikean kangas. Kuvan loistavin osuus oli Tuulin päähine. Tuuli esitteli kaksi eri väristä huivia. Seuraavan kerrann kun näin huivit, ne olivatkin hyvin autenttisen näköinen päähine! Kun Ikean taustakangas osoittautui katastrofiksi, tuuli haki päiväpeittonsa ja naulasi sen seinään kiinni. Tunnelma muuttu heti ja jokainen paikalla olija tajusi, että nyt tästä tulee hyvä kuva. Sofia toimi valoissa ja minä huokailin onnesta kameran takana. Illalla kuva sai vielä uuden ulottuvuuden editoinnilla. Lopputulos muistuttaa paljon enemmän Tyttö ja helmikorvakoru -maalausta, kuin elokuvaa.

Kaislan kuvaukset veivät meidät jollekin Martin suunnassa sijaitsevalle musiikkiopistolle. Haimme Varialta mukaan superlampun (ja tällä kertaa saimme jopa luvan käyttää sitä kalenterin teossa). Suuntasimme isoon pianosaliin. Kaisla vaihtoi Naantalin teatterista mukaan tarttuneen mustan mekon ja kiipesi flyygelin päälle. Sofia hääri taas lamppunaisena. Kaisla oli loistava, mutta ympäristö tosi vaikea. Lähes joka kuvakulma näytti seinustoilta tuoleja ja nuottitelineitä, vaikka niitä kuinka siirsimme. Ruma katto näkyi lähes kaikissa kuvissa niin paljon että sen rajaaminen pois olisi mahdotonta. Ympäristön takia olimme välillä tuskissamme, vaikka Kaisla olikin monipuolisin ja kokeilunhaluisin malli tähän asti. Valitessamme kuvia sivuutimme lopullisen kuvan kokonaan. Kuva, jonka ensin valitsimme oli hätiköity päätös. "Jalkakuva" löytyi kuvakasata seuraavana päivänä ja sai paremman ilmeen, kun säädin taustan siniseksi. Kaislan kuva onkin noussut kalenterin yhdeksi suosituimmaksi kuvaksi (minulla on keinoni suosion mittaamiseen).

Eräänä kylmänä syysaamuna huristelimme Pauliinan kanssa kahdestaan kirkkaan keltaisena hohtavaan Ruissaloon. Aikaa oli eilu tunti ja tavoitteena oli hakuammunnalla löytää käyrä puu, jossa Pauliina voisi istuskella. Pysäköimme auton parkkipaikalle ja arvoimme suunnan, jonne lähdimme kävelemään. Kuin sattumalta edessä olikin käyrä puun runko ja olimme aivan innoissamme. Pauliina jättii vaatteensa puskaan, puki ylleen vihreän verhon ja istui puulle. Minä hypin kantojen yllä, välillä kiipesin jopa kamerani ja painavan objektiivini kanssa puuhun ja etsin kuvan "juttua". Kuvaaminen oli vaikeaa, koska joka kuvakumassa edessä oli jokin oksa, joten jouduin vahingoittamaan Ruissalon kallisarvoista luontoa hieman. Otin ison kasan kuvia nopeasti, sillä ulkona oli todella kylmä ja Pauliina oli jäätyä. Ensimmäinen valittu valokuva oli pystykuva ja otettu Pauliinan selkäpuolelta. Kuva kuitenkin muuttui parin viikon harkinnan jälkeen.

Seuraavaksi edessä oli taas ulkokuvaus. Mervin Residet Evil -kuvauksen tekeminen siiloilla oli yksimielinen päätös. Paikka oli tosi apokalyptinen ja pääsimme heti fiilikseen Mervin ja Sofian kanssa. Mervin Resident Evil 3 - asu oli ihailtavan autenttinen. Kuvasimme varmaan kaksi tuntia siiloilla eri paikoissa kierrellen. Käytimme ensin taustoina graffiteja, mutta ne näyttivät lopulta liian hilpeiltä. Lopulta käteen jäi kaksi hyvää kuvaa. Toinen agressiivinen tiiliseinäkuva, toinen sensuellimpi porraskuva. Lopullinen päätös kuvasta oli Mervin. Olen erittäin tyytyväinen, että kalenteriin saatiin edes yksi kunnon toimintaelokuvakuva.

Kaksi viimeistä yksityiskuvaa hoidettiin taas kerralla. Laahustin Sofian luo yhden tunnin yöunien ja yhden luonnon jälkeen tietokonetta, kameralaukkua ja Varian superlamppua kantaen. Helinän kuvan kanssa kaikki oli aluksi auki. Tiesimme vain, että teemama olisi Aamiainen Tiffanyllä. Samalla kun Helinä meikkasi ja Sofia taiteili mallimme tukasta audreymäistä, yritin skarpata väsymykseni kanssa. Lopulta päädyimme kuvan kanssa yksinkertaiseen ideaan. Onneksi elokuvassa on kirata. Kehotimme Helinää istumaan alasti Sofian pöydän päälle ja ottaman kitaran kehonsa eteen. Asennossa oli kaksi eri vaihtoehtoa, mutta lopullinen asento valittiin sen takia, että Helinän varjo ei näkyisi niin pahasti Sofian tapetissa. Lopulta jäljelle jäi kaksi kuvaa kahdella eri ilmeellä. Asiasta jouduttiin vähän vääntämään kättä, mutta mielestäni Helinä valitsi lopulta juuri oikean kuvan.

Jannan yksinkertainen kuva oli ehkä koko kalenterin helpoin kuva. Jannan meikki toi mieleen Brigitte Pardotin ja pyyhe ympärillään pitsiverhojen edessä Janna oli helppo kuvattava ja valittu kuva saatiin varmaan vartissa. Tosin kuvan editointi oli vaikeaa, koska se oli yksinkertainen ja laadukas jo alunperin. Merkittävin muutos kuvankäsittelyssä oli se, että kuvasta tehtiin pystykuva, mikä saa sen muistuttamaan enemmän alkuperäistä Brigitte Pardot-kuvaa.

Ryhmäkuva aiheutti eniten ongelmia paikan valinnan suhteen. Moulin Rouge -teeman mukainen ympäristö kun ei ihan joka rakennuksesta löydy. Kriiseilimme porukalla kuvauspaikan valinnasta, mutta istuessamme Pauliinan kanssa eräänä iltana Bar Kukassa nukketeatteriesitystä katsellen kumpikin tajusi samaan aikaan, että Kukan lavallan punainen kangashan olisi täydellinen tausta ryhmäkuvalle. Luvat saatiin heti nukketeatteriesityksen väliajalla ja kolmen päivän päästä saavuimme sankoin joukoin aamulla Kukaan kuvaamaan. Vaikeinta ryhmäkuvan ottamisessa oli saada otettua kuva, jossa kaikki ovat paikoillaan ja kaikilla on hyvä ilme. Porukalla oli lavalla niin hauskaa, että sen ohjaaminen tuntui välillä mahdottomalta. Lopulta kuvia katsellessa oli vain pakko tyytyä kompromissiin tietäen että jokainen malli ei voi olla kuvaan tyytyväinen. Paikalla oli paljon mediatutkijoita, seitsemän mallina, yksi katsomassa, minä kuvaamassa ja pari vuorotteli superlampun pitäjinä. Stressasin tilannetta vähän, koska pelkäsin etten saa keskittyä tarpeeksi, mutta lopulta oli vain hauska, koska ilmassa oli tosi isojen kuvausten tuntua.

Ah, ihania muistoja. Tyttökalenterikuvien katsominen on kuin katsoisi koko syksyn kattavaa valokuvaalbumia. Loppujenlopuksi parasta oli se, että pääsin edes hetkeksi leikkimään "oikeaa" valokuvaajaa ja sain ottaa vastuuta visuaalisessa projektissa. Näiden kokemusten voimalla eteenpäin. Loppujenlopuksi se, että yliopistossa opiskelu on vähän jäänyt, on pieni hinta kaikista uusista valokuvauksessa opituista jutuista. Näillä eteenpäin. Uusia projekteja keksimään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti