22.3.2009

Uusi ystävä

Viidessä minuutissa olen toteuttanut viiden vuoden unelmani. Marssin Turun keskustan Rajala-liikkeeseen ja vaadin saada tiskille Canon Eos 450D:n. "Onko muitikorttia? Tässä ois 4 giganen", sanoi myyjä. Laitetaan samantien 8 giganen. "Kameralaukkua? Tämä on suosituin malli." Tiskille vaan. Parissa naurettavassa minuutissa koko toimitus on ohi ja poistuin ääneen nauraen aurinkoiselle kadulle. Muistelen kuinkan reilut neljä vuotta sitten päätin hankkia järjestelmäkameran ja laitoin 1 centin kolikon, 20 euron setelin ja Pariisilaisen metron käytetyn junalipun Pariisista ostettuun keksirasiaan. Pariisilla oli tässä suunnitelmassa oleellinen osa, sillä olin juuri saapunut tuosta kaupungista vanhan filmikamerani kanssa ja kokenut monien ikuistamisen arvoisten kohteiden jääneen ikuistamatta kamerani puutteiden takia. Keksirasia ei ihmmeemmin täyttynyt, hupeni vain reilussa vuodessa ja päädyin ostamaan tavallisen pienen digikameran. Silti järjestelmäkamera on ollut materialistinen päämääräni siitä lähtien. Loppujenlopuksi ratkaisu sen hankkimiseen olikin hyvin yskinkertainen: kunnollisen työpaikan löytäminen.

Kameraa ja sen tarvikkeita kantavaa muovipussia tiukasti otteessani puristaen hyppään seuraavan bussiin ja ajan asunnolleni kuin peläten, että ensimmäinen vastaantulija haluaisi varastaa unelmani. Asunnollani puran osat laatikoista ja muoveista ja jään tuijottamaan onnellisena kaikkia osia ja paloja, joiden järjestystä ja merkitystä en vielä tiedä. Laitan kameran akun ohjeen mukaan lataukseen ja syvennyn pariksi tunniksi ohjekirjan maailmaan. Opettelen asettamaan paikalleen objektiivin ja perehdyn peruskuvausasetuksiin. Akun ladattua, asetan sen jännittyneenä paikallaan. Painan virran upouuteen kameraani ja otan pari jännittynyttä testikuvaa vain ällistyäkseni kamerani älykkyyttä ja kuvanlaatua. Otan peilin kautta opri kuvaa itsestäni vain nähdäkseni, miten hyvältä kamera näyttää käsissäni. Parin minuutin päästä olen jo vetänyt kumisaappaat jalkaan, takin niskaan ja löydän itseni ulkoa matkalta Linnankdulle Turun uusia alueita kuvaamaan.

Olen suorastaan ekstaasissa uusi kamera kädessäni. Tunnen itse kaikkivoivaksi. Normaalisti katselen maailmaa kuin kameran etsimen läpi. Kiinnitän huomiota muotoihin, pieniin kauniisiin ja rumiin asioihin. Sommittelen mielessäni asetelmia ja rajaan maisemia ja kuvia. Nyt koen viimein, että voin tallentaa maailman, jonka näen silmieni läpi. Matkalla otan kuvia rakennuksista, joita en ole ennenn nähnyt ja veneistä, jotka nukkuvat satamassa talviunta. Otan kuvan jopa kauniista vihreistä kumisaappaistani, jotka loistavat kirkkaana harnmaalla asfaltilla. Vasta pimeän tulo hiljentää uudesta ystävästi kuuluvan miellyttävän "räps" äänen. Raahaudun kotiin oneellisena uusi ystäni rinnallani kameralaukussa uinuen.



1 kommentti:

  1. Tää sun ensimmäinen kirjotus on hellyyttävä ja samaistuttava Johanna ! :)

    VastaaPoista