Blue Cassette

Nainen pohjoisesta

2012-01-30T22:28:00.002+02:00

Rakas ystäväni Maiju saapui viikonloppuna vierailulle ja rauhoitti työ- ja opiskelukiireiden täyttämän arkeni hetkeksi. Minä olen Turkuun eksynyt savolainen ja Maiju on pohjoissuomalainen, mutta olemme tutustuneet toisiimme asuessamme vuoden kämppiksinä maan itärajalla. Nykyään näkemisemme vaatii aina paljon suunnittelua ja matkustamista, mutta tällä kertaa Maiju tuli kylään lähes yllättäen.

Kiireiden takia kerkesin vasta ihan lähiaikoina käyttää vanhempieni salamalaitetta varten antamat joululahjarahat ja nyt kameralaukustani löytyy elämäni ensimmäinen salamalaite. En ole käyttänyt kuvissani salamaa kolmeen vuoteen, joten nyt hämärässä asunnossani kuvaaminen on kuin luksusta. Muitakin valokuvausideoita on tällä hetkellä aivan suunnattomasti, mutta olen tuttuun tapaani onnistunut täyttämään kalenterin kaikella muulla yli äyräiden. 

Operaatio nettiportfolio

2012-01-22T22:58:00.002+02:00

Koska pian tulee täyteen kolme vuotta aktiivista valokuvauksen harrastamista, olen viimeisen kuukauden ajan yrittänyt muokata vanhaa tumblr-sivuani nettiportfolioksi. Vanhojen kuvien läpi käyminen on tuonut mieleen paljon valokuvallisia kokeiluja ja muistuttanut niin luovista kuin myös vähemmän luovista ajoista. Valitsin sivulle kuvia, jotka tällä hetkellä tuntuvat sopivilta, mutta kokonaisuus tulee varmasti muuttumaan ajan myötä. Jos jollakin on enemmän tietoa tai kokemusta portfolion laatimisesta, saa antaa vinkkiä. Sivu löytyy TÄÄLTÄ.

Yhtenä hallitsevana kiinnostuksena valokuvausharrastuksen aloittamisesta asti on ollut erilaiset "manuaaliset" tavat asettaa kuvia tai kuvan kohteita päällekkäin. Olen kokeillut filmin tuplavalotuksia, pitkää suljinaikaa, negatiivien päällekkäin skannausta ja piirtoheitintä, mutta kertaakaan en ole vielä kokeillut laittaa kuvia päällekkäin photoshopilla. Koen, että noissa kuvakokeiluissa korostuu se miten tärkeältä kuvan tekemisen prosessi ja hetkellisyys tuntuvat. Yllä olevat kuvat ovat tuplavalotuksia, eli niissä kaksi kuvaa on kuvattu päällekkäin ennen filmin siirtämistä.

Tämän lukuvuoden aikana kuvia on tullut otettua aiempaa vähemmän ja yksi syy siihen on se  että luova energiani on huvennut vuoden kestävälle piirustuskurssille. Ajattelin tehdä piirtämistä vähän tutummaksi kattavalla peruskurssilla, mutta todellisuudessa kovatasoisen kurssin vaatimuksissa on ollut todella raskasta pysyä mukana. Olen piirtänyt uusiksi joitakin ottamiani kuvia ja huomannut että opettaja suorastaan rakastaa valokuviani, mutta ei tiedä mitä tehdä onnettomille piirustustaidoilleni. "Yritys hyvä kymmenen!", sanoo äiti. "Se mikä ei tapa, se vahvistaa!", toteaa isä.

Melankolisia naisia

2012-01-15T01:51:00.001+02:00

Päätin eräänä iltana laittaa arkistoimatta jääneet negatiivit järjestykseen filmikansiooni. Tuon arkistoinnin ja negatiivien tuijottelun lomassa löysin unohtuneita kuvia alkukesältä. Muistan elävästi tuon aurinkoisen päivän, jolloin Kaisun kanssa vedimme mekot ylle ja suuntasimme Ruissaloon testailemaan Yashicaflexia. Uudet kesäpäivät ja pääsykokeet hukuttivat nämä kuvat arkiston uumeniin odottamaan talvista räntäsadepäivää, jolloin kaivaisin ne taas esiin. Oli todella iloinen yllätys löytää pari palaa kesäistä luovuutta talven synkkyydessä.

Ostin kuvassa esiintyvän kirjan Kaisulle synttärilahjaksi. Missä tahansa Kaisu liikkuukaan hän tuo paikalle tuulahduksen tyttömäistä ja herkkää melankoliaa.

Kesäkaipuu alkaa olla kova ja nähtyäni nämä Laurasta ottamani kuvat Who Said We Can't -sivustolla, kuume suunnata suosikkikuvauspaikkaani, alkoi taas nousta. Ruissalon kasvitieteellinen puutarha on kuin kesän simulaattori, joten pitänee joku päivä suunnata trooppisten puiden alle kalalammikon reunalle inspiroitumaan.

6 päivää Pariisissa - Loma on ohi

2012-01-09T22:15:00.001+02:00

Olen ollut tällä kertaa erityisen hidas purkamaan matkakuvia. Tämä johtuu siitä että lähiaikoina olen joutunut kohtaamaan inhottavan tunteen: poden huonoa omaatuntoa ajasta, jota käytän valokuvauksen parissa. Kevät tulee olemaan todella kuormittava, joten keskittyminen olennaiseen (kuten tälläkin hetkellä odottaviin opiskelujuttuihin) tuntuu elintärkeältä. Mutta sen sijaan että nyt aloittaisin kirjoittamaan pian palautettavaa esseetä, jaan vielä viimeiset kuvamuotoiset hetket Pariisin matkalta.

Kuvat ylhäältä alas: 1. Laura matkan ensimmäisenä iltana hostellissa Montmartren kaupunginosassa. Hostel Regent Montmartre oli siisti ja hyvällä paikalla. Viiden yön aikana huoneessamme kerkesi asustaa meidän lisäksemme seitsemän eri ihmistä. 2. Tuhat ja yksi rappusta. Näkymä Riemukaaren yltä kauniina päivänä oli kapeissa kierreportaissa vaeltamisen arvoinen. 3. Maailman arvoituksellisimman naisen hymy ei haalistu. Siitä pitää huolen salamavaloilta suojaava pleksilasi. 4. Näkymä Versailles´n ikkunasta sateenpieksemälle pihalle. Hetken päästä loikimme mekin vesilammikoiden keskellä ja ihmettelimme kuuluisaa maisemaa, jolle edes elokuvatkaan eivät tee tarpeeksi oikeutta. 5. Versailles´n valtaistuinsalin katto. Kuvailin linnan sisällä aika heikosti, sillä siellä oli hämärää ja (toisia) turisteja tiellä kameroineen. Olin myös ottanut mukaan väärän objektiivin. 6. Montmartren hautausmaa. Halusin välttämättä päästä matkan aikana vaeltelemaan ainakin yhdelle kryptojen täyttämälle hautausmaalle. Montmartren haustausmaa oli kuin pieni aavemainen kaupunki, jossa pienien teiden kyltit opastivat oikeaan suuntaan.

Kun saan purettua joululomalla kuvaamani kuvat koneelle, seuraava postaus tulee olemaan jotain aivan muuta. Jatkossa ainakin yksi asia tulee varmasti helpottamaan opiskelujen ja valokuvakiinnostuksen yhteen sulauttamista: tällä hetkellä näyttää siltä, että tuleva graduni on... uraauurtavaa tutkimusta valokuvablogeista.

6 päivää Pariisissa - Harharetkiä antiikkitorilla

2012-01-03T02:31:00.002+02:00

Nukuttuamme Pariisissa ensimmäisen yön, päätimme aloittaa aamun kirpputorikierroksella. Suuntasimme metrolla vähemmän hohdokkaaseen kaukaiseen kaupunginosaan päämääränämme löytää Marché de la Porte de Vanves  -kirpputori ja sen vieressä sijaitseva taidetori Place des Artistes. Matkaopasta lukiessamme maalailimme mielissämme ruusuisia kuvitelmia, joissa kirpputori muistutti Lontoon Camdenia. Todellisuudessa huomasimme päätyneemme täysiveriselle antiikkitorille, jossa myyjinä toimivien keski-ikäisten pariisilaismiesten pöydät ja autojen takakontit notkuivat vanhaa ja kallista tavaraa. Ahmin kaikkea kamerallani ja silmilläni, mutta muutuin katselijasta ostajaksi kun löysin kasan vanhoja valokuva-albumeja. Säälittävästä tinkimisyrityksestäni huolimatta minusta tuli nuhjuisen albumin onnellinen omistaja ja valokuvausideoita tuon aarteen varalle alkoi virrata. Niistä lisää joskus tulevaisuudessa.

Matkan jälkeen elämääni on mahtunut paljon töitä ja viikon mittainen loma, jonka käytin Leppäviralla siskon vierellä sohvalla makaamiseen ja tulevan graduni aiheen miettimiseen. En tiedä mihin viime vuosi ehti kadota. Varmaan samaan paikkaa kuin kolme sitä edeltänyttäkin vuotta.

6 päivää Pariisissa - Luona kirkon Notre Dame

2011-12-20T21:07:00.003+02:00

Jos viimekesäistä Britannian matkaa voisi monessakin mielessä kutsua tutkimusmatkaksi, viimeviikkoinen Pariisin matkamme oli lomamatka sanan varsinaisessa merkityksessä. Jätimme opiskelupaineet ravintoloihin, kauppoihin, Louvren käytäville ja kaikille mahdollisille nähtävyyksille Versaillesista maanalaisiin katakombeihin. Turussa vastassa oli jälleen miljoona hoidettavaa asiaa, mutta matkalla mieli lepäsi ja Montmartren kaupunginosassa sijaitsevassa hostellissa uni tuli hetkessä.

Matkan yhden harvoista stressin hetkistä koin Sacré-Coeurin basilikassa. Häiritsin turistina jumalanpalvelusta, kun rakas Yashicaflexini lipesi kädestäni ja putosi kirkon kivilattialle. Onnistuin juuri ja juuri hillitsemään tuskan kiljaisun, kun huomasin kameran avattavan takaosan vääntyneen. Kamera ei kuitenkaan laske valoa sisäänsä, joten selvisin säikähdyksellä ja kuvailu tällä kameravanhuksella jatkuu.

Historialliset kirkot olivat monella tapaa hienoja kokemuksia, mutta turistina turistien joukossa olo oli väkisinkin tungetteleva paikassa, joka on paikallisille harras tila. Notre Damessa tyydyin siis hyräilemään Disneyn piirretyn kappaleita vain mielessäni.

6 päivää Pariisissa - Lomapostikortteja

2011-12-16T23:48:00.002+02:00

Olen palannut kotimaan kamaralle vatsa täynnä croissanteja ja mieli täynnä muistoja hyvistä hetkistä. Muita matkamuistoja ovat mm. flunssa, upeat ranskalaiset naisartistit levymuodossa ja antiikkitorilta mukaan tarttunut vanha valokuva-albumi.

Kävin Pariisissa ensimmäisen kerran noin kuusi vuotta sitten. Tuolloin mukanani oli vanha Canonin filmipokkari, jonka omin perheeltäni omaan käyttööni ala-asteella. Kuvasin parille filmirullalle kaiken mitä tuossa kaupungissa ehdin nähdä. Koska filmi ja kuvien kehittäminen oli kallista, muistan että lapsuudessani ja nuoruudessani lomamatkat olivat juuri ainoa mahdollisuus harrastaa valokuvausta.

Ennen matkaa kaivoin nuo kuuden vuoden takaiset turistikuvat esiin ja nauroin niiden korniudelle. Matkalla kuitenkin huomasin kaupungin puoleensavetävyyden suorastaan pakottavan toistamaan noita samoja auttamattoman romanttisia kuvia. Kuuden päivän aikana jouluinen Pariisi paljasti mahtavuutensa ja kauneutensa mutta antoi vihiä myös heikkouksistaan. Kaiken kaikkiaan lomani Saaran ja Lauran kanssa oli rentouttava ja kaunis postikortti, joka antoi meille mahdollisuuden kurkistaa myös kuvan taakse.

Yllä olevissa kuvissa on asioita mitä en voinut vastustaa: Eiffel-tornin kuvaaminen ja tuplavalotukset.

Au revoir!

2011-12-09T00:05:00.006+02:00

Sana "kameraharrastaja" on jotain miksi en osaa itseäni kutsua. Lähivuosina kameraperheeseeni on tosin putoillut uusia jäseniä enemmän tai vähemmän suunnitellusti.  Ehkä kameroiden "sekakäyttäjä" lienee oikeaoppisempi ilmaus. Kyllästyttyäni leikkimään piraattifilmeillä Polaroid Spice Camin kanssa, päädyin hetken mielijohteesta ostamaan Fujifilmin Instax 210 -kameran. Se pääsi testikäyttöön kun vietimme Kaisun luona itsenäisyyspäivää.

Takana on opiskelujen puolesta erityisen uuvuttava syksy ja edessä on lukemisen täyteinen joululoma. Vaikka valokuvaus ei ole pitkään aikaan ollut yksi ensimmäisenä mielessä pyörivistä asioista, olen kuitenkin jossain syksyn hulinassa onnistunut myymään taulun. Tuotolla olisin voinut saada kasan joululahjoja, lisäystä objektiivi- tai kamerakassaan, paljon uusia filmejä, elokuvalippuja tai... edestakaiset lentoliput Pariisiin.  Valintaa ei tarvinnut miettiä pitkään. Lähtö on huomenna ja tänään edessä on vielä tentti, pikkujoulut ja laukun pakkaus. Seuraavan viikon ajan matkafiilistä pitävät yllä mm:

nämä kansallisaarteet.

Sinä ja sun seinä

2011-11-30T00:01:00.000+02:00

Havahduttuani ajatukseen, että en ole pitkään aikaan kuvannut mitään, suuntasin eräänä sunnuntaiaamuna Kaisun luokse improvisoimaan. Kaisu oli varmaan ensimmäinen ihminen, josta otin valokuvan kun vuonna 2009 ostin järjestelmäkameran. Laitoin tuolloin Kaisun seisomaan kotitaloni ulkoseinää vasten ja käskin häntä olemaan luonnollinen. On sanomattakin selvää, että vaivaantuneisuus kameran molemmin puolin oli suorastaan käsin kosketeltava. Mitä "olla luonnollinen" edes tarkoittaa? Sitä, että ei ole tietoinen kameran läsnäolosta? Tällä kertaa tahdoimme leikkiä kameratietoisuudella.

En osaa edes sanoin kuvailla, kuinka paljon nautin parhaimpien ystävieni valokuvaamisesta. Tuntuu, että vuosien aikana kuvaussessioista on tullut ikuisesti muistettavia hauskoja hetkiä, jolloin toinen ihminen kehittyy kameran takana ja toinen sen edessä. Päässäni velloo jatkuvasti kuvaussuunnitelmia näiden ihmisten varalle, mutta lähiaikoina olen ollut niin laiska, että kameran sijasta olen raahannut ystävieni luokse lähinnä vain elokuvia ja popcornia.

Britrail - Matkakuumetta syysillassa

2011-11-21T23:49:00.004+02:00

Viettäessäni yksin kotona vapaailtaa opiskelusta, töistä ja ihmisistä  päädyin jälleen kerran hoitamaan stressiä filmiskannerin ääreen. Kaivoin  vielä kerran esiin kauheassa epäjärjestyksessä olevat negatiivit viime kesäiseltä Britannian matkalta ja näpersin skannerin ja filmien kanssa  suurella rakkaudella.

Holgalla kuvaaminen merkitsee kesää ja  valoa, joten vaikka minulla on tuohon kameraan viha-rakkaussuhde, näin  talvea tekevinä iltoina kaipaan suunnattomasti sillä kuvaamista. Myös kaipuu matkalle on aivan järkyttävä, mutta ennen kuin irtiotto on mahdollinen, on edessä vielä esseen tekoa, tutkielman viimeistelyä ja armottoman tuskallista ruotsin opiskelua.

Ylemmässä kuvassa seikkailimme Bathissa ja alemmassa kuvassa seisoimme Yorkin kaupunkia ympäröivällä muurilla. Jos saisin palata tuolle matkalle uudestaan ottaisin ainakin miljoona kuvaa Manchesterista. En vain käsitä missä ovat kaikki kuvat Manchesterista...

Laura ja maskuliinisuuden performanssi

2011-11-17T01:05:00.001+02:00

On taas se aika vuodesta, kun blogiini eksyy joka päivä ihmisiä hakusanoilla "tyttökalenteri" tai "alaston tyttökalenteri". Ja tämä on vain ja ainoastaan sen ansioita, että kaksi vuotta sitten olin potkaisemassa käyntiin mediatutkimuksen ainejärjestön kalenteriperinnettä. Parissa vuodessa niin ainejärjestön kalenteri kuin ajatukseni valokuvaamisestakin ovat kokeneet evoluution. Tänä syksynä aivan toisten tekijöiden käsissä syntyy Hurman sukupuolineutraali supersankarikalenteri 2012. Vaikka en varsinaisesti ole kalenterin teon kanssa missään tekemisissä, koin kuitenkin tarpeellisena olla kuvauspaikalla filmikameran kanssa päivänä, jolloin Laura hyppäsi sarjakuvahahmo Constantinen pukuun. Vaikka olin paikalla seuraamassa tätä muodonmuutosta, en vieläkään lakkaa hämmästelemästä kuinka kokonaisvaltainen se oli.

Koin kuvaukset hyvin terapeuttisina, sillä oli kiinnostavaa päästä seuraamaan toisten ihmisten tapoja toimia kuvaustilanteessa. Pidin myös siitä, että sain itse behind the scenes -kuvilla rauhassa harjoitella vähän vieraalta tuntuvan Yashicaflexin käyttöä. Hyvin nuhjuista kännykkäkameralla kuvattua videomateriaaliakin löytyy TÄÄLTÄ.

Kuvissa esiintyvät mallit Laura ja Emma, valokuvaaja Joonas Salo ja kuvausassistentit Matleena ja Helinä. Ja tietenkin mukana on myös photoshopattavia taustoja näyttelevä itsetehty greenscreen.

Viimeinen mummola

2011-11-10T01:05:00.002+02:00

Olen joutunut kohtaamaan asian, jonka jokainen aikuinen ihminen (tai miksei joku nuorikin) joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan: minulla ei ole enää mummolaa. Minulla on mummon uusi koti ja ukin uusi koti, mutta ei enää mummolaa, jonne liittyisi iloisia muistoja lapsuudesta ja edesmenneistä isovanhemmista. Turkuun muuttamisen jälkeen olen ehtinyt käymään suorastaan hävettävän vähän isovanhempieni luona Savonlinnassa. Pari viime vuotta olen uhonnut, että ennen kuin suvullamme pitkään ollut vanha maalaistalo myydään, aion valokuvata sen jokaisen nurkan muistoksi perheelle. Noh... myyntitapahtuma tuli ja meni ja viimeiset kuvat mitä talosta on ovat nämä kolme kuvaa viime joululta.

Viimeiset muistot mitä taloon liittyvät ovat hiljaisuus, nukkuminen ja kaappikellon kumina. Valokuvatessani näitä kuvia muistan miettineeni, että kuinka talo joka joskus oli niin täynnä ääntä ja elämää, on nyt täynnä hiljaisuutta, jota kaappikellon lisäksi rikkoo ainoastaan isän kaukaisuudesta kuuluva kuorsaus.

Isälle kiitokset ja pahoittelut siitä, että alimmaisen kuvan tilanne on tallennettu ja julkaistu.

Britrail - Pilviplaneettoja

2011-10-31T18:24:00.000+02:00

Vaikka niin paljon filmikuvausta rakastankin, tällä hetkellä aika, raha ja ennen kaikkea hermot eivät siihen riitä. Sen sijaan suhteeni photoshoppiin elää uutta renessanssia. Viihdytin itseäni viimekesäisen matkan menolennolla valokuvaamalla pilvihorisontteja. Poistin valtavan osan noista kuvista, mutta yhtenä iltana kaivoin jäljelle jääneet kuvat esiin ja leikin niillä oikein sydämeni kyllyydestä. Neljä ensimmäistä kuvaa ovat lentomatkalta, viimeinen on kuvattu Lontoon Camdenissa.

Ainiin, valokuviani valittiin mukaan upealle WHO SAID WE CANT -taidesivustolle. Niitä voi katsella mm. täältä. Kuvien tarkastelu oli elämys itsellenikin, sillä näin pari todella kauan aikaa sitten ottamaani kuvaa aivan uusin silmin.

Mutta nyt... Otan kirjan (tai pari) kauniiseen käteen ja yritän lievittää tätä järkyttäväksi yltynyttä opiskelustressiä lukemalla koko illan kiltisti kotona, vaikka Kavan ja Finnkinon näytöksissä kiinnostavat elokuvat suorastaan huutavat luokseen.

Kukkia ja Rocky Horroria

2011-10-25T01:55:00.003+03:00

Vanhojen kuvien kaivelu tuntuu suorastaan terapeuttiselta aikana, jolloin eniten aikaa vievät elämänalueet eivät tunnu jättävän edes sekuntia aikaa uusien kuvien ottamiseen. Olen palannut tarkastelemaan jopa yli vuoden takaisia kuvaussessioita, joiden tulokset näyttävät nyt hyvin naiiveilta. Hauskinta on ollut muokata kuvat täysin päinvastaisilla tavoilla kuin kuvaushetkellä olen suunnitellut. Ylimmän kuvan käsi kuuluu Lauralle ja alemman kuvat jalat kuuluvat Kepalle.

Mikäli The Rocky Horror Picture Shown soundtrackin jatkuva luukuttaminen ei ole transvestismin elokuvarepresentaation tutkimisen taustatyötä, syksyn suuret opiskelutehtävät eivät tällä hetkellä juuri etene. Ruotsin kurssin osalta ajattelin petrata lukemalla kirjastossa ruotsinkielisiä valokuvauslehtiä. Lukemismotivaatiosta tosin on hieman vaikea saada kiinni, mutta se ei liene ihmekään, kun pääni sisällä näyttää ja kuulostaa jatkuvasti tältä:
The Rocky Horror Picture Show - Time Warp

Britrail - Swinging London and Cool Britannia

2011-10-18T15:19:00.001+03:00

Kuopioon suuntaavan junamatkan aikana päädyin jälleen kerran palaamaan kesän valokuvakansioiden äärelle ja samalla muistelemaan vuosi sitten käymääni kulttuurihistorian kurssia, joka käsitteli Britannian populaarikulttuurin historiaa. Luennot paljastivat ikonisen Britannia-kuvaston keinotekoisuuden ja sen kuinka rumana ja haisevana pidetystä epäkiinnostavan maan pääkaupungista räätälöitiin populaarimusiikin vientivoiman ja visuaalisten kikkojen avulla "svengaava Lontoo", 60-luvun taiteen ja populaarimusiikin kehto. Kiitos onnistuneen markkinoinnin, on hyvin vaikea matkustaa Britanniassa ilman, että matkaa ohjailisivat populaarikulttuurin synnyttämät mielikuvat.

Iso-Britanian pop-kulttuurin kuluttajina olimme Lauran kanssa silti yllättyneitä siitä, kuinka voimakkaasti eri kaupungit pyrkivät profiloitumaan historiansa avulla. Liverpoolissa The Beatles-muistomerkkejä tuntui olevan joka kulmalla Burger Kingiä myöten. Manchester otti kaiken hyödyn irti takavuosikymmenien Manchester-bändeistä ja niiden kuvastosta. Yorkissa vastassa oli todellinen kummituskaupunki, jossa epäselväksi ei jäänyt, että kaupungilla on karmea historia, jota turisteille yritetään myydä erilaisten kummituskierrosten avulla.

Matkan hämmentävänä lisänä olikin jokaisessa kaupungissa läsnä oleva omituiden tuttuuden tunne,  mikä ei voi olla muuta kuin populaarikulttuurin yliahmimisen tulosta.

Kuvat ovat Bathista, Liverpoolista ja Yorkista.

Lentoliskoja ja suklaakeksejä

2011-10-11T22:19:00.002+03:00

Kaivelin jälleen sateisen syysillan ratoksi vanhoja kuvakansioita. Löysin kuvan, jonka olen ottanut esiin monta kertaa, mutta sitten kuitenkin hylännyt sen takaisin unohdettujen skannausten hautausmaalle. Viime keväänä pidin yllä olevaa kuvaa hyvänä esimerkkinä siitä miksi kahta mustavalkofilmiä ei kannata skannata päällekkäin. Nyt lähipäivinä katsotut elokuvat ovat kuitenkin jättäneet mieleni nuhjuiselle mustavalkotaajuudelle, joten tämäkin kahden kuvan kooste päätyi näkemään päivänvalon.

Ilmassa on jälleen merkkejä syysväsymyksestä, mutta perjantaina edessä on ennaltaehkäisevä toimenpide, kun suuntaan Helsinkiin ja siellä ainakin Tavastialle. Turussa olen tuhlannut omaisuuden eri illanviettopaikkoihin ja erityisesti näiden paikkojen suklaakekseihin. Niiden ohella myös elokuvat auttavat selviämään näistä loputtomilta tuntuvista sadepäivistä.

Kesäkaverit

2011-10-09T02:06:00.001+03:00

Syksyn läsnäolon tajuaminen iski taas armottomasti vasten kasvoja tänään, kun iltavuoron jälkeen yritin lakaista liikkeen lattiaa puhtaaksi ruskeista vaahteranlehdistä. Muita syksyn merkkejä ovat mm. kesäkenkien rusketusraitojen häipyminen jalkaterästä ja se, että vaatekaappini kivojen vaatteiden sijasta tahdon joka päivä pukea päälleni ison, ruman, harmaan ja lämpimän villapaidan. Päädyin kaivamaan kuvakansioista kesän hyvien hetkien synnyttämiä tilannepotretteja.

Kuva 1: Laura ja Kaisu vappuna Taidemuseonmäellä. Ensimmäinen yliopistovappuni, jolloin en joutunut olemaan töissä. Kuva 2: Vanha ystäväni Kerttu tuli Helsingistä vierailulle Turun kesäyöhön. Ensimmäinen valokuva Kepan upeasta uudesta tukasta. Kuva 3: Annan kanssa Kirjakahvilassa. Söimme puoliksi suuren palan suklaa-karpalokakkua. Muistan tämän koska se oli niin hyvää. Kuva 4: Veeran kanssa Ruisrockissa. Veera johdattaa minut aina hurmioitumaan keikoille, joille oma musiikkimakuni ei minua osaa johdattaa. Kuva 5: Laura postittaa postikortteja Edinburghissa. Kirjoitimme kortit Bristolissa, mutta meiltä kesti melkein viikko saada ne lähetettyä. Kuva 6: Kesän viimeinen päivä Ruissalossa Kaisun kanssa. Taisin kiipeillä puunrungolla tai jotain.

Huh, tajusin juuri että en ole koskenut digijärkkäriin sitten elokuun. Syy ei ole laskeneen kuvausinspiraation, vaan nousseen opiskelumotivaation.

Polaroideja vk 38 - Mätiä omenoita

2011-10-05T17:54:00.001+03:00

Olin pari viikkoa sitten jälleen viettämässä sunnuntaita siskoni luona ja löysimme hänen talonsa takapihalta omenapuun, jonka alla maa oli täynnä lehtiä ja mätiä omenoita. Polaroidkamera sattui olemaan mukana ja olin etsinyt jotain syksyistä, mitä tallentaa ensimmäisen filmipaketin viimeisiin kuviin. Saaraa valokuvatessa tuntuu kuin pukisin ja ohjailisin itseni näköistä nukkea. Impossible Projectin filmiä on jäljellä vielä toinen paketti. En ole vielä päättänyt tulenko tilaamaan filmiä lisää, kun se on käytetty.

Lähiaikoina olen töiden, ruotsin kurssien ja sosiaalisen elämän ohella päässyt elokuvatutkimuksessani perehtymään mm. kirjoihin transvestismista. Näin neljännen vuoden opiskelijana tuntuu viimein siltä, että pystyn suuntaamaan katseeni kiinnostaviin marginaaleihin. Valmistuttuani olen äärimmäisen suvaitsevainen ja yhteiskunta - ja mediakriittinen ajattelija, mutta kysymys kuuluukin: missä työskentelen? Tällä hetkellä tuollaiset tärkeät kysymykset ovat kaukana edessä ja mielessä pyörii vain tämä antoisa ja kiinnostava opiskeluaika.  Hyvä ystäväni kävi juuri kuvauttamassa itsensä miehenä. Behind the scenes -kuvamateriaalia on luvassa joskus tulevaisuudessa.

Negatiivikansion uumenista

2011-09-28T20:39:00.003+03:00

Uhkaavasti pimenevät illat ja kylmenevät säät eivät tällä hetkellä innosta uusiin valokuvauskokemuksiin, vaan johdattelevat kaivamaan kansiosta esiin viime vuoden negatiiveja. Kahden negatiivin päällekkäin skannauksesta tuli viime talvena mukava hupi, kun innostuin leikkimään skannerilla. Yllä olevissa kuvissa värinegatiivit on skannattu yhdessä mustavalkonegatiivin kanssa. Yhtenäisen värimaailman luomiseksi kuvat on muutettu photoshopilla mustavalkoisiksi.

Huomaan itsessäni jo jokavuotisen syysväsymyksen merkkejä. Kun en ole töissä, opiskelemassa tai viettämässä aikaa kavereiden kanssa, en kykene kuin nukkumaan. Opiskeluissani taistelen tällä hetkellä pakollisten ruotsin kurssien kanssa ja yritän saada alkuun elokuvatutkimusta, joka käsittelee sitä kuinka päähenkilöiden toiseutta rakennetaan Tim Burtonin Ed Woodissa. Tosin olen lupautunut tällä viikolla toimimaan kuvausavustajana ainejärjestömme kolmannen vuosikalenterin kuvauksissa. En voi olla hämmästelemättä, että onko siitä jo kaksi vuotta, kun  itse olin täysin kokematon valokuvauksen harrastaja ja  omistin koko syksyni ensimmäisen kalenterin kuvaamiselle? Tämän johdosta opiskeluni ovat jäljessä vieläkin, joten nyt on parasta että kirjat pysyvät käsissäni kameroita paremmin.

Polaroid vk 37 - Sunnuntai siskon kanssa

2011-09-21T13:32:00.002+03:00

Sunnuntai ja ensimmäinen oikeasti aurinkoinen päivä moneen viikkoon. Lähdimme siskon kanssa etsimään pientä graffiti-kissaa, jonka kerran muistin nähneeni jossain Turun sataman ja Portsan välisellä tiellä. Sen lisäksi söimme jäätelöä, teimme makaronilaatikkoa, suunnittelimme ulkomaanmatkaa, yritimme ratkaista toistemme kotitehtäviä ja poltimme ainakin kolme sulaketta Saaran uudessa kämpässä. Osaisinpa sanoin kuvailla kuinka hienolta nyt tuntuu, kun sisko asuu samassa kaupungissa.

Polaroid-kokeiluista olen oppinut sen verran, että koko homma tuntuu olevan (kallista) hakuammuntaa, jossa kuvan lopputulosta on mahdotonta ennustaa ainakaan näin vähäisellä kuvauskokemuksella. Monista epäonnistumisista huolimatta polaroidin jännitys on jotain äärimmäisen koukuttavaa.

Britrail - Rakas skitsofreeninen matkapäiväkirjamme...

2011-09-18T01:57:00.001+03:00

Eilen sain viimein skannattavakseni heinäkuisen reissumme matkapäiväkirjan. Koska pelkäsimme junamatkojen muuttuvan pitkästyttäviksi, päätimme Lauran kanssa alkaa kokoamaan sekopäistä ja epähuoliteltua päiväkirjaa, jota askartelisimme ja kirjoittaisimme vuorotellen. Keräsimme valtavan määrän lippuja ja lappuja näyttelyistä, museoista, hostelleista, baareista, ravintoloista eli toisin sanoen kaikista paikoista mistä vain saimme jotain revittyä irti.

Päivät kuitenkin ehtivät kirjoitusintomme edelle, joten päiväkirjan viimeiset sivut käsittelevät Andy Warholin näyttelyä Manchesterissa ja The Beatles -nähtävyyksiä Liverpoolissa. Nyt ruma ja rosoinen teipillä kasassa pysyvä kirjamme on kuin avioerolapsi, jonka on täytynyt valita kahdesta kodista toinen.

Mediatutkijan muotokuva

2011-09-12T20:25:00.002+03:00

Vietimme Kaisun kanssa elokuun alussa kesän viimeistä Ruissalo-piknikkiä. Sitä ei tietenkään voinut viettää ilman pientä kuvaussessiota, jota läheiset auringonpalvojat tuijottivat suut ammollaan.

Nyt olen palannut onnesta hyppien ja kiljuen takaisin mediatutkimuksen kurssien maailmaan. En ole koskaan odottanut syyslukukauden alkua näin palavasti. Kaksi ensimmäistä yliopistovuotta kuluivat uutta kaupunkia ja uutta elämää ihmetellessä ja pääasiallisesti elokuvahistoriasta ja elokuvatutkimuksesta opiskeluintoa ammentaen. Kolmantena vuonna pääsin sukupuolentutkimuksen kautta kuvatutkimukseen ja sillä tiellä aion pysyä tämän neljännen vuoden. 

Tällä hetkellä huutelen monisteiden seasta jostain humanistisen roskakuilun pohjalta ja pyydän, että joku tiputtaa sinne loistavan feministiseen kuvatutkimukseen liittyvän graduaiheen.

Polaroid vk 35 - Polaroid Spice Cam

2011-09-04T22:14:00.000+03:00

Otin elämäni ensimmäisen polaroidkuvan. Koin lapsena huutavana vääryytenä sen, että äitini ei koskaan suostunut ostamaan minulle Spice Girls -polaroidkameraa, vaikka kuinka monta kertaa sitä pyysin nenä kiinni näyteikkunassa. Kiitos Annan, lähes käyttämätön Polaroid Spice Cam kuitenkin löysi lopulta tiensä kamerahyllyyni.

Tilasin netin kautta Impossible Projectin filmiä (8 kuvaa/18e + postikulut ja tämä on vielä halpaa verrattuna polaroidin alkuperäisiin filmeihin) ja vein pikkusiskoni pihalle kuvattavaksi. Filmin suojaustekniikkaa täytynee vielä harjoitella, mutta alan jo olla koukussa.  Filmin hintavuuden takia ajattelin ottaa projektiksi kuvata yhden polaroidkuvan viikossa. Haluaisin tehdä kuvasarjan oikeustieteellisen opintojen takia Turkuun muuttaneesta siskostani, mutta katsotaan mihin aika riittää. Minullakin yliopisto jatkuu viimein ensi viikolla ja epäilen, että räjähtäisin jos joutuisin odottamaan yhtään pidempään.

Britrail - Sky of blue and sea of green in our yellow submarine...

2011-08-31T19:35:00.004+03:00

Edessä oleva syksy alkaa viimein hahmottaa muotoaan ja samalla takana oleva kesä alkaa elää omaa nostalgista elämäänsä ajan kultaamina muistoina. Britrailkuvia saattaa tähän blogiin putoilla vielä myöhemmin, mutta pääasiassa niiden pitäisi olla nyt käyty läpi. Digikuvien valtavasta määrästä seuloin tähän tämänhetkiset suosikkini. Ensimmäinen kuva on Hostel Hootanannystä Lontoon Brixtonista, ensimmäisestä matkakohteestamme. Viimeisessä kuvassa on paluumatkalla kuvattu Lauran heijastus ravintolan lasiovessa Lontoon Camdenissa.

Kiitokset vielä mitä parhaimmalle matkakumppanilleni, joka jaksoi astua kameran eteen niin parhaimpina kuin raskaimpinakin päivinä. Oli hienoa jakaa kanssasi kaikki jännittävät päivät, hilpeät illat ja väsyneet aamut. Nyt on aikamme jakaa tulevan syksyn lukujärjestys.

P.S. Muutin tämän blogin kommentointimahdollisuuden avoimeksi kaikille, myös Bloggeriin kirjautumattomille. Eli saa huudella anonyymisti, jos on asiaa.

Britrail - Kuvia Britanniasta, tekstiä Tukholmasta

2011-08-28T19:27:00.001+03:00

Reissun käyttökelpoisimmat filmikuvat alkavat viimein olla käyty läpi. Huomattavasti pitkäaikaisempi projekti olikin n.200 digikuvan seulominen. Yllä olevat kuvat ovat Edinburghista, Bathista ja Yorkista.

Tällä viikolla tein Kaisun kanssa pikavisiitin Tukholmaan. Kesän aikana en ole voinut olla ihastelematta ja ihmettelemättä herkullisen väristen lelukameroiden näkemistä vaate- ja lifestyle-kauppojen hyllyillä. Kaikesta päätellen kameroiden menekki on suuri, mutta ihmettelen silti sitä että en törmää netissä (varsinkaan suomalaisilla sivuilla) lelukameroilla kuvattuihin kuviin useammin. Mietinkin, että jos kamera päätyy ostoskassiin heräteostoksena tai asusteena, päätyykö se pölyttymään hyllylle vai innostaako se myös harjoittelemaan kuvaamista?

Valokuvakeskus Fotografiska oli lelukameraharrastajan näkökulmasta erityisen antoisa. Jacob Felländerin I Want To Live Close To You -näyttely oli todella vaikuttava esimerkki lelukameroiden käyttömahdollisuuksista. Taiteilija oli matkustanut maailman ympäri mukanaan kasa Holgia, joiden filmeille hän oli yhdistänyt samoihin suuriin kuviin eri kaupunkeja päällekkäinvalotusmenetelmällä. Kuvat olivat kuin kauniita futuristisia pienoismaailmoja, jotka syntyivät tekemällä filmikuvauksen perusvirheitä. On sanomattakin selvää, että viihdyin hänen näyttelyssään erittäin hyvin.

Britrail - Suurta maailmaa muistellen

2011-08-22T21:03:00.000+03:00

Muistelen kuukauden takaista matkaa kun kaivan vaatekaapista esiin villapaitoja, odotan kärkkäästi syksyn opintosuunnitelman julkaisua ja katselen kauhulla ensimmäisiä kellastuneita lehtiä. Mihin niin kauan odotettu kesä oikein katosikaan? Britannian matkaa lukuun ottamatta se katosi jonnekin puuduttavien iltavuorojen syövereihin.

Kuvat ovat Edinburghista. Vaelsimme kahtena päivänä Holyrood Parkissa etsien kaupungin upeinta maisemaa. Teen samaa myös Turussa, mutta luulen että tästä lähtien se ei tunnu enää samalta. Onko mitään järkeä lähteä etsimään suurta maailmaa, kun kotiin paluun jälkeen oma pieni maailma tuntuu entistä pienemmältä? Teininä kylällä asuessani uskottelin itselleni, että viihtyminen on vain asenteesta kiinni ja kaikki maailman paikat ovat lopulta aivan samanlaisia. Lakkasin uskottelemasta heti kun muutin pois.

Britrail - Vanhoja katuja ja hautausmaita

2011-08-12T14:58:00.001+03:00

Britraililla eksyimme päiväreissulle kylpyläkaupunki Bathiin. Kaupunki oli kaunis ja sen vanhuus tuntui olevan läsnä joka kulmalla. Koska emme ihan mahtuneet kaupungista lähtevälle Stonehenge -kierrokselle, käytimme sille varatun ajan kaupungilla vaelteluun ja spontaaniin valokuvailuun.

Hain eilen kehityksestä viimeisen filmirullan ja kassalla puhe kääntyi Lontoon mellakoihin. Tuntuu kummalta ajatella, että Lontoo ja erityisesti Brixtonin kaupunginosa, jossa yövyimme matkalla kaikista pisimpään, ovat tällä hetkellä tunnelmaltaan hyvin erilaisia kuin vielä pari viikkoa sitten.

Upealla matkalla jouduimme kokemaan myös surullisia hetkiä. Yorkissa olimme paikalla vakavan liikenneonnettomuuden sattuessa. Norjan tapahtumista kuulimme äitini soittaessa kun olimme viettämässä iltaa. Tilanne tuntui absurdilta. Pubin televisio vuorotteli Amy Winehousen ja Norjan tapahtumien uutiskuvia. Iloinen musiikki soi ja ihmiset viettivät hilpeää iltaa toistensa kanssa. Kaksi  turistityttöä nyyhkyttää pubin nurkassa.

Britrail - Kasvitiedettä Edinburghissa

2011-08-08T01:07:00.000+03:00

Matkalla tiemme johti mm. söpöihin pikku kuppiloihin, historiaa pursuileviin museoihin, taidetta tarjoileviin näyttelyihin, designiä esitteleviin putiikkeihin, antiikkikirjoja kauppaavin divareihin ja toinen toistaan dramaattisemmin nimettyihin pubeihin. Edinburghissa rentouduimme kasvitieteellisessä puutarhassa. Lauran kuvaaminen eri kasvitieteellisissä puutarhoissa on muodostunut jo lähes tavaksi. Huomaan nauttivani tuplavalotusten toteuttamisesta kukilla sillä ne tuntuvat tarjoavan loputtoman värien ja muotojen kirjon.

Turussa elämäni on saavuttanut lähes normaalin sekavan muotonsa, kun yritän asettaa tenttiin lukemisen, töiden tekemisen, kavereiden näkemisen ja matkakuvien muokkaamisen johonkin järkevään järjestykseen. Elän muistoissa katsellen lomakuvia, mutta katson tulevaan laskien päiviä Flow'hun. 

Britrail - Pieniä ihmisiä Edinburghissa

2011-08-04T03:02:00.002+03:00

Britrailimme kaupungeista erityisesti Manchester ja Edinburgh veivät mennessään. Yllä olevat kuvat ovat Edinburghista. Kiipesimme jokaisena Skotlannissa viettämänämme päivänä eri harjulle katselemaan Edinburghia sen yläpuolelta. Istuessani reunalla, joka johti pystysuoraan pudotukseen, tajusin etten ole koskaan elämässäni kiivennyt yhtä korkealle.

Matkan filmikuvat paljastuivat erityisen nuhjuisiksi. Rullien vaihtaminen mitä epämääräisimmissä olosuhteissa ja säilöminen rinkassa valoa sisäänsä päästävässä taskussa johtivat siihen, että löysin kuvistani ensi kertaa valovuotoja. Mutta ehkä juuri tällaisten jännittävien pikkuseikkojen takia, filmikuvaus tuntuu nykyään tarjoavan huomattavasti enemmän tunteita kuin digikuvaus.

P.S. En tajua mitä Laura puuhaa tuossa jälkimmäisessä kuvassa.

Britrail - Jälkihaikeutta

2011-08-01T21:23:00.003+03:00

Yliopisto- ja työvelvollisuudet tervehtivät vastassa iloisesti, kun eilen matkustelun ihanuuden humalluttamana saavuin Britraililta kotiin. Tänään yritin toipua Lontoon, Bristolin, Bathin, Manchesterin, Liverpoolin, Edinburghin ja Yorkin jättämästä haikean onnellisesta väsymyksestä skannaamalla ison kasan filmejä.

Ajantaju katosi matkalla kokonaan. En osannut juuri ajatella matkaa edeltäviä tapahtumia enkä elämää matkan jälkeen. Kaksi viikkoa oli sekä ikuisuus että silmänräpäys. Elin nuo viikot symbioosissa Lauran ja kameroideni kanssa, joten takana on paljon hienoja hetkiä ja kuvia niistä. Britannia jäi edelleen kiehtomaan ja mukaan tarttui enemmän henkistä kuin materiaalista pääomaa.

Yllä tuplavalotuksia Bathista ja Lontoosta (olen jokaisella Lontoon visiitillä pyrkinyt ottamaan Big Benistä erilaisen kuvan, joten katsotaan loppuvatko ideat ensi kerralla...)

Lauran ja Johannan Magical Mystery Tour

2011-07-16T20:00:00.003+03:00

Kaivoin laatikoista esiin lukioaikaisia valokuvia Southend-on-Sea -kaupungista. Kävin tuolloin Britanniassa ensimmäistä kertaa. Nyt edessä on neljäs matka tuohon koukuttavan kiinnostavaan maahan. Tällä kertaa seurani on rakas ystäväni ja opiskelutoverini Laura. Laukuissamme on kahden viikon Britrail-passit. Matkan määränpäinä on kaikenkirjavia kaupunkeja Manchesteristä Yorkiin. Epämääräisiä majoitusolosuhteita ei pelätä, turistikliseitä ei kaihdeta, seikkailuja ei vältetä, filmin tuhlausta ei kaduta ja työpaikoilta tuleviin puheluihin ei vastata.

Tuliaisina aion tuoda pisamia ja pari kivaa valokuvaa. Tietysti myös Robert Carlylen ja Jarvis Cockerin voisi tuoda mukana, mutta katsotaan nyt mitä rinkkaan enää mahtuu loppumatkalla.

Matkan aikana voi fiilistellä vaikkapa tätä:
Magical Mystery Tour Intro

Anna Calvi - Ruisrock 2011

2011-07-12T12:28:00.000+03:00

Lauantaina seisoin Ruisrockin telttalavan eturivissä kaidetta vasten ja mietin mitä kaikkia hienoja keikkoja olenkaan päässyt vuosien aikana todistamaan tällä juuri samalla paikalla. Tällä kertaa Ruisrockiin houkutteli kevään parhaimman musiikkilöydön, brittiläisen Anna Calvin, ensimmäinen keikka Suomessa. Upeaääninen laulaja ja kitaristi vei jonnekin kauas aikaan, jolloin paras rockmusiikki tehtiin. Samalla hän onnistui kuitenkin tiivistämään jotain olennaista juuri tästä ajasta ja hetkestä.

Välillä en nauti mistään niin paljoin kuin siitä, että saan silmät ja korvat auki tuijottaa, kun joku lahjakas ihminen esiintyy suurella tunteella. Keikka olisi voinut jatkua ikuisuuden, enkä olisi tuntenut väsyneissä jaloissani vallitsevaa kipua tai vatsassani vellovaa nälkää.

Otin elämäni ensimmäistä kertaa järkkärin mukaan keikalle. Salakuljetusoperaatio oli todella massiivinen ja kuvaaminen teltan pimeydessä hyvin haasteellista.

Valkoista ja mustaa

2011-07-08T02:28:00.001+03:00

Lähiviikkoina kamerani kennolle on tallentunut vaikka mitä. Leppävirralla ollessani erehdyin luulemaan torille roikkumaan jätettyä valtavaa pressua tilataideteokseksi. Turussa olen kuvaillut itselleni mitä epätyypillisimpiä asioita. Ajatukset sinkoilevat sinne tänne. Mitään itsekritiikkiä ei ole. Kuinka vapauttavaa.

Tällä viikolla olen viettänyt ihania päiviä vanhimpien ystävieni seurassa ja suunnitellut pian koittavaa kahden viikon lomaa, jonka saan viettää hyvässä seurassa kaukana täältä. Ennen lomaa hoidettavien järjestelyiden suurin kysymys lienee: mitkä kameroistani valitsen mukaan?

Ainiin, sattuma johti minut tapaamaan Appelsiinipallo- valokuvablogia pitävän Annan. Anna otti tapaamiseltamme joitakin kuvia ja teki minusta yllättävän söpön videon. Ne on mahdollista katsastaa täältä.

Itseään etsimässä

2011-07-01T19:00:00.002+03:00

"...4,...3,...2,...1. Tullaan!" Viikko sitten Leppävirralla lähdin pienelle aamujumpalle kameran ja kamerajalan kanssa vanhempien takapihalla olevaan metsään. En tiedä miksi, mutta omakuvaunelmissani pienet kloonini kommunikoivat keskenään ja pyörittävät omaa pientä maailmaansa.

Leppävirta-suhteeni käsittely tuntuu ikuisuusprosessilta, mutta luulen että olen viimein siirtynyt pois pääsyn ilo -vaiheen ja katkeruusvaiheen kautta kritiikkivaiheeseen, jossa alan jo nähdä lapsuuteni (mielestäni hyvin ahdasmielisessä) paikkakunnassa myös positiivisia asioita. Tätä menoa seuraavaksi olen nostalgiavaiheessa, mutta siihen päästäkseni joudun varmaan asumaan vielä toiset neljä vuotta kaukana lapsuuteni maisemista.

Juhannustaikoja

2011-06-26T00:10:00.003+03:00

Jos juhannusyönä tanssii vaahteran alla kahluualtaan reunalla ja kääntää katseensa altaan vastakkaiselle reunalle, voi nähdä... ystävänsä seisomassa hymyillen kameran kanssa ja kuvaamassa tilannetta.

Palattuani kaupunkiin yritin Kaisu seuranani saada kiinni maagisesta kaupunkijuhannuksesta mm. kokeilemalla nuoralla kävelyä ja kiipeämällä puuhun.

Lähipäivinä olen pitkästä aikaa kuvannut paljon digille. Syy lähikuukausien vähäiseen digikuvauskiinnostukseeni on raihnaisen tietokoneeni huono kunto. Mitkään massiiviset kuvankäsittelyoperaatiot eivät innosta, kun kone simahtelee täysin arvaamattomasti. Siedän tätä tilannetta vain sen takia, että laitan vähät rahani mieluummin ulkomaanmatkaan kuin tuliterään teknologiaan. Tällä hetkellä kovalevyllä odottaa kuitenkin monta potentiaalista kuvatiedostoa, joiden kimppuun en malta odottaa pääseväni.

Antti Kokkomäki: Pariisiin

2011-06-22T21:36:00.003+03:00

Levynkansitaiteella on ollut elämässäni pikkulapsesta asti oma erityinen merkityksensä, joten oli todella innostavaa kun Antti pyysi suunnittelemaan hänen kesäiselle folkrock EP:lleen kansikuvan. Filmeillä ja skannerilla taannoin väsätty leopardi-kuva (löytyy täältä) kävi molemmilla mielessä, kun puhuimme levyn kannen tunnelmasta ja värimaailmasta. Ehdotin kanteen eläimen selkäosaa. Promokuvilla tavoittelimme samaa henkeä ja kuvasimme ne tuplavalotuksina filmille Yashicaflexilla.

Antin elämänmakuista folkrockia voi kuunnella täällä.

Olen vieläkin aivan innoissani Yashicaflexista. En valokuvauksen harrastajana pidä itseäni varsinaisena kameraintoilijana, mutta Yashicaflexin käyttäminen on niin helppoa ja koukuttavaa, että huomaan sen nostavan itsessäni esiin intoilijan piirteitä.

Kukkia ja melankoliaa

2011-06-20T15:08:00.001+03:00

Kuvailin Anttia hänen pyynnöstään kesäkuun alussa. Kuten tämänkin blogin sisällöstä voi päätellä, en ole erityisen kunnostautunut miesten kuvaajana. Sovimme että kuvaustapa olkoon "tyttömäinen". Kuvatessa meininki oli niin hilpeää, että on suorastaan ihme, että saimme aikaan näin hautajaismaisen kuvan. Kuva oli liian synkkä Antin käyttöön, mutta juuri sopivan synkkä omaan käyttööni. Laitan tänne lisää kuvia loppuviikosta.

Takana on työvapaa viikonloppu maustettuna elokuvaillalla ja kierroksella kaupungin yöelämässä. Mukaan mahtui myös yksinäisiä hetkiä, jolloin tuijottelin sateeseen Elviksen luodessa tunnelmaa taustalla. Aamulla hyppään junaan ja matkaan Leppävirralle viettämään paria lomapäivää äidin ruokapatojen äärellä. Mutta nyt iloinen videovuokraamontytön hymy naamalle. Iltavuoro kutsuu. Ja Elvis Presley lähtee mukaan.

Tikkareita ja Alieneita

2011-06-16T00:08:00.003+03:00

Pari viikkoa sitten meillä oli töissä tikkarit alennuksessa. Kaisu tuli hakemaan minut työvuoron päätteeksi, joten nappasin meille pari herkkua mukaan.

Nyt takana on viikko tyhjyyteen tuijottelua, päämäärätöntä vaellusta kaupungilla ja jokapäiväisiä "Äiti, kerro mikä on elämän tarkoitus" -puheluita. Tenttikirjojen etsiskely yliopistolla ja lähes täysipäiväinen työnteko on kuitenkin palauttanut pääsykokeiden maailmasta takaisin arkeen.

Mutta tänään... Tänään oli vapaapäivä kaikesta. Kiertelin katselemassa antiikkiliikkeitä, kurkin Rajala Pro Shopin ikkunasta tulevaa uutta hankintaani ja istuin kahvila Bossaliinassa teen ääressä tarkkailemassa kadun ihmisiä ja lukemassa kanditutkielmaani.

Paluu töihin odottaa taas huomenna. Mutta nyt... Mikä on yksin asuvan nuoren naisen yöllisen elokuvahetken pakollinen leffavalinta? Alien 3, tietenkin.

Kotiinpaluu

2011-06-09T17:29:00.000+03:00

Yritin miettiä erilaisia sanoja, joilla voisin korvata lauseen: "en päässyt Taikin kokeissa jatkoon." Olisiko sana putoaminen tarpeeksi dramaattinen? Tai karsiutuminen? Noh, ei sanoilla niin väliä. Tai selityksillä. Oli oikeasti aika kivaa. Onnistuin seikkailemaan Helsingin liikenteessä ympäri kaupunkia ja maalasin villimmin kuin koskaan. Silti on huimasti petrattavaa, jos meinaan uuden yrityksen saattelemana nähdä nimeni ensimmäistä kertaa jatkoon päässeiden listalla. Ja uusi yrityshän tulee varmasti.

Kevään hakuprosessi on ollut niin ajatuksia vievä, että nyt kun se ohi, olo on hetkellisesti vähän tyhjä. Kävin koepäivien jälkeen Helsingissä katsomassa Lars von Trierin Melancholian ja ajauduin miettimään sitä kuinka vähän elokuvia sitä nykyään ehtiikään katsoa. Päätin että lohdutusprojektina aion katsoa dvd-hyllystäni kaikki klassikot ja potentiaaliset helmet, jotka olen ostanut, mutta joita en ole vielä ehtinyt katsoa. Tällä listalla ovat mm. loput Pasolini -boxista, The Pillow Book, Happy Together, Naisia hermoromahduksen partaalla, Jättiläisnaisen hyökkäys (vm. 1993, voitettu tietenkin ainejärjestön leffanörtteilyvisasta), Tommy, Dancer in the Dark ja Fellinin 8½ ja Naisten kaupunki. Näiden parissa asennoidun uuteen tulevaan lukuvuoteen mediatutkimuksen opiskelijana. Välillä on vaan niin helppo unohtaa, että elokuvat olivat se ensimmäinen rakkaus.

Kuvassa Kaisu Ruissalossa viime viikolla.

FourSomes -valokuvanäyttelyni vielä kerran!

2011-06-04T15:21:00.001+03:00

Näyttelyhomma alkaa viimein olla loppuun käsitelty. 1m x 1m kokoiset kuvat odottavat asuntoni nurkassa maalarinteipillä toisiinsa sidottuina uusiin osoitteisiin siirtymistä. Tauluissa on parhaat Holgalla kuvatut hetken viime kesältä ja alkusyksyltä. Olen kuvannut Holgalla yhteensä 11 filmirullaa. Puolet näyttelyn kuvista on kolmelta ensimmäiseltä rullalta. Lauran kanssa kasvitieteellisessä puutarhassa kuvatut valokuvat ovat ainoat kuvat, jotka otin vain tätä näyttelyä varten. Kun Kaisun kanssa purimme näyttelyn Emmylou Harrisin soidessa baarin taustalla, tunsin siirtyväni uuteen aikaan valokuvausharrastuksessani. Nyt kun unelma valokuvanäyttelyn pitämisestä on toteutunut, on aika korvata se uusilla suuremmilla unelmilla.

Tänään olen aamukahdeksasta asti ollut tekemässä kuvailuhommia kaverin pyynnöstä. Tämän hetken ja Helsinkiin lähdön välissä on vielä iltavuoro videovuokraamossa ja yksi (toivottavasti) hyvin nukuttu yö. Toivokaa Helsingin osalta onnea, menestystä ja maalaustaiteellisten ilmaisukykyjeni heräämistä.

FourSomes -valokuvanäyttelyni. Se on ohi nyt.

2011-06-01T21:58:00.005+03:00

Turun Sanomat/TS-liite/25.5.2011

Hassua. Vielä pari vuotta sitten minusta piti tulla kulttuuritoimittaja. Halusin kirjoittaa juttuja taidenäyttelyistä ja sen sellaisesta. Taannoisen tyttökalenterihypen aikaan tuli "valloitettua" kaupungin paikallistelevisio, joten nyt valokuvanäyttelyn aikaan oli lehden vuoro. On hämmentävää olla mukana tällaisessa haastateltavana ja valokuvaajana, eikä toimittajana.

Oma kuukauteni suosikkibaarini Bar Kukan seinällä meni hujauksessa. Olisipa ollut enemmän aikaa istuskella kuvien alla. Baarin omistajan mukaan näyttelyn palaute oli vain positiivista. Vieraskirjaan ilmestyi ihanan vuolasta palautetta (tosin vain ensimmäisen viikon ajan, sillä sen jälkeen joku varasti kynän). Tuntemattomien vierailijoiden, työkavereiden ja opiskelukavereiden lisäksi palautetta olivat jättäneet mm. Kirkkovene, James Bond, Bingoilta ja Kuningas Kolibri (jonka kädenjälkeä oli myös aivan upea piirustus).

Tänään kävimme Kaisun kanssa purkamassa näyttelyn pois. Kiitokset vielä Kaisulle ja Lauralle malleina olemisesta ja erinäisestä käytännön hääräämisestä näyttelyn toteutuksessa. Maijulle kiitos mallina olemisesta ja näyttelyn nimen keksimisestä. Isälle ja äidille kiitos rahallisesta avusta ja näyttelyn pystyttämisestä. Kaislalle ja Lauran isälle kiitos kuljetuspuolen hoitamisesta. Valokuvaaja Lilli Haapalalle kiitos näyttelymateriaalien valinnassa neuvomisesta. Saaralle kiitos siitä, että ehdit oikeustieteellisen pääsykoekirjojen takaa edes kerran näyttelyä katsomaan. Huh, siinä taisi olla pakollinen kiitoslista. Laitan näyttelyn kuvat blogiin esille vielä myöhemmin.

Kaupungin yllä

2011-05-29T09:57:00.000+03:00

Kun aurinko pari viikkoa sitten hemmotteli kaupunkia, kiipesin jokaisena lämpimänä päivänä keskustan mäille katselemaan Turkua sen yläpuolelta. Joinakin päivinä yksin, joinakin päivinä yhdessä eri ihmisten kanssa. Kannoin mukanani myös Yashicaflexia, jossa sisällä oli ensimmäinen kokeilufilmi. Ylimpään kuvaan halusin yhdistää näkymät Samppalinnanmäeltä ja Tähtitorninmäeltä. Alin kuva on kuvattu Samppalinnanmäellä ja Ruissalossa.

Olin suunnitellut, että kirjoittaisin kaikista kommelluksistani Lahdessa ja siitä kuinka lahjakkaita ja mukavia ihmisiä sainkaan pääsykokeissa tavata. Loppuviikko toi kuitenkin niin paljon ajateltavaa, että täytynee suunnata ajatukset eteenpäin. Ennen Helsinkiin lähtöä edessä on vielä töitä, näyttelyni purkamista, kasvitieteellisessä puutarhassa vierailua ja feministisen kuvatutkimuksen tenttiin lukemista. Pari filmirullaakin olisi hyvä jossain välissä kuluttaa.

Kuudes aisti ja kirje jota en osannut odottaa

2011-05-26T17:16:00.000+03:00

Oppilaitos: Taideteollinen korkeakoulu. Tehtävän kuvaus: Kuudes aisti. Miltä näyttää kuva, jonka toteuttamisessa olet hyödyntänyt kuudetta aistiasi. Toteutustapa: Väri- tai mustavalkokuva. Arviointiperusteet: Elämyksellisyys ja visuaalisuus.

Takana on hauska ja kokemusrikas alkuviikko Lahdessa. Pääsykoemenestystä ei tullut, mutta jännissä hetkistä oli paljon kokemusta tuleviin koitoksiin. Tänään tulin väsyneenä kotiin ja löysin... jutun valokuvanäyttelystäni Turun Sanomissa ja pääsykoekutsun Taideteollisen korkeakoulun kokeisiin... Yhtään tätä tarinaa liioittelematta, lysähdin lattialle ja itkin puoli tuntia tauotta onnellisuuden ja surun sekaista itkua. Sitä kutsua ei pitänyt tulla, enkä sitä kutsua halunnut, koska tiesin, että Taikin ja Taideakatemian kokeet järjestetään samoina päivinä. Tiedän, että en voi päästä Taikkiin, koska en ole pärjännyt aiemmin Lahden ja Turun kokeissa ollenkaan. Mutta en silti tahtoisi jättää menemättä, koska tilanne voi olla ainutkertainen. Tiedän, että Turussa on paremmat mahdollisuudet pärjätä, koska kokeissa tehtäviä suoritetaan paljon valokuvaamalla. Maalailu ja piirtäminen eivät toistaiseksi ole itseltäni onnistuneet ollenkaan. On niin väärin, että hakijat joutuvat tekemään tällaisia valintoja. Tuntuu uskomattomalta, että valokuvattuani reilut kaksi vuotta pääsin tänä keväänä Taikin ja kaikkien muidenkin hakemieni paikkojen pääsykokeisiin. Ja nyt joudun sanomaan jollekin ei. Jos joku tänne blogiin eksynyt on päässyt sisälle Taikkiin tikku-ukkoja piirtämällä, nyt olisi oikea aika tuoda se ilmi.

Ja taide on...?

2011-05-21T12:49:00.001+03:00

"No se on vähän niin kun possu, mut samalla se on vähän niin kun ankka. Ja se on pop-taidetta ja osa ihmisistä rakastaa ja osa ihmisistä vihaa sitä." Sanat, joilla olen yrittänyt kuvailla Posankkaa Turussa vietettyjen vuosien aikana. Kuva on ensimmäinen kuvani Yashicaflexilla. Olimme matkalla viettämään Tarantinon tyttöjenelokuvat -aiheista leffailtaa.

Huomenna lähden Lahteen. Edellisen kerran kävin Lahdessa kolme vuotta sitten. Hyppäsimme asuntolaporukan kanssa autoon Joutsenossa ja ajoimme Lahden legendaariseen Torveen katsomaan stoneribändi Truckfightersia. Tuolloin en olisi ikinä uskonut, että kun seuraavan kerran palaan kyseiseen kaupunkiin, olisin valokuvauksen pääsykokeissa.

Lahti on tarjonnut mahdollisuuden paeta mediatutkimuksen gradun tekoa. Samanlaisen kutsun sain myös Turkuun pari päivää sitten. Katsotaan kuinka hyvin osaan käyttää nämä tilaisuudet.

Kaislikossa

2011-05-16T00:18:00.003+03:00

Kuvasimme Yashicaflexilla kaksi viimeistä filmiruutua auringon ollessa jo uhkaavasti laskemassa. Hetken päästä juoksimme kiireellä Ruissalosta kaupunkiin vievään bussiin. Juuri näissä hetkissä kesä tuntuu jo olevan läsnä. Ensi kerralla otan mukaan eväät ja jotain jännittävää rekvisiittaa. Koko talven olen unelmoinut, että pääsen taas valokuvaamaan kesäiseen luontoon.

Edessä on pari viikkoa vapaata töistä ja opiskelusta. Matkaan aamun ensimmäisellä junalla Maijun luo Ouluun. Repustani löytyy kaksi kameraa ja Almodóvarin elokuvia. En oikeastaan koe tarvitsevani mitään muuta. Paitsi ehkä täyteen ladatun iPodin.

Sisäpiha täyttyy juuri juhlivista talon asukkaista ja "Hyvä Suomi!" -huudoista. Onkohan tänä yönä jo liian myöhäistä saada unen päästä kiinni?

Valkovuokkoja

2011-05-13T21:05:00.007+03:00

Olen aivan keväthuumassa. Päässä ei pyöri juuri mitään järkevää ja jalat vievät jatkuvasti ulos kaupungin eri kolkkiin. Kahden päivän aikana kuvasin eri puolilla Turkua ensimmäisen filmini Yashicaflexilla. Yllä olevat kuvat syntyivät eilen illalla Ruissalossa, jonne päädyimme Lauran kanssa hetken mielijohteesta. Kiitos Laura, kun inspiroit minua harva se päivä!

Olin innoissani kameran saadessani, mutta pelkäsin Yashicaflexilla kuvaamiseen tarttumista, koska kamerassa on säätömahdollisuuksia, mutta ei minkäänlaista valotusmittaria. Luotto omaan päänsisäiseen valotusmittariini oli niin heikko, että tänään olin ihan varma, että olin pilannut kuvat. Toisin kuitenkin kävi. Ihastuin kameran tuottamaan lopputulokseen ja sillä kuvaamisen hauskuuteen. On hyvin vaikea kuvitella, että 50-luvulla tehty laatikko, joka ei vaadi edes sähköä, onnistuu hämmästyttämään kuvanlaadulla. Tämä oli jälleen kerran paluu kuvan tuottamisen hämmentävään ja kiinnostavaan menneisyyteen. Lisää kuvia on luvassa myöhemmin.

Lintubongarin harharetket

2011-05-09T16:50:00.001+03:00

Kesää ennakoiva aurinko on jälleen innostanut päättömille vaellusretkille ympäri kaupunkia. Pari päivää sitten päätin lähteä valokuvamaan Kupittaan lintupuiston. Hypin kameroiden kanssa läpi kaupungin vain löytääkseni pettyneenä tyhjän puiston ja kyltin: "Linnut tuodaan paikalle 1.6". En tiedä mitä olin ajatellut, mutta sana "tuodaan" ei kuitenkaan mahtunut utopistisiin käsityksiini puiston toiminnasta.

Lahden Muotoiluinstituutti hemmotteli myönteisellä pääsykoekutsulla ja sen jälkeen olen saanut hämmentävän paljon onnitteluja. Yritän ajatella, että pakostikin olen tehnyt jotain oikein, kun maan toiseksi arvostetuin valokuvaajien koulutuslaitos tahtoo antaa mahdollisuuden.

Lähiaikoina olen puuhaillut opiskelukaverin demolle levynkansia ja ladannut viimein Yashicaflexiin filmiä. Pari vapaaehtoista opintopistettä odottaa suorittamistaan, mutta ne taitavat kyllä tältä keväältä jäädä. Nyt kun säätkin hemmottelevat en oikeastaan keksi mitään mikä tässä hetkessä voisi olla paremmin. Paitsi ehkä ne lintupuiston linnut voisivat olla jo täällä...

Tehtävä: Säätila

2011-04-29T21:17:00.009+03:00

Oppilaitos: Turun Taideakatemia. Tehtävän kuvaus: Säätila. Kuvaa kolme valokuvaa, joissa jokaisessa on ihminen. Arviointiperusteet: Visuaalisuus, sisältö, omaperäisyys.

Mediatutkimuksen tilojen videoteatteri. Piirtoheitin. Sääkarttoja. Laura. Lauran takavuosien Hitchcock -naamiaisten Tippi Hedren -kuteet. Kaaosta. Balanssia. Uskontoa. Säätila on mielentila. Joskus lapsena kieltäydyin uskomasta säätiedotuksiin. Olin ihan varma, että säätiedotuksissa on kyse jostain alkukantaisesta uskonnosta. Meteorologia, sehän kuulostaakin vähän skientologialta?

Tehtävien suhteen ei auta muu kuin katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Seison tienristeyksessä. Oikealla on aurinkoinen ja helppokulkuinen maantie vihertävine pientareineen. Sinne johtavassa tienviitassa lukee "mediatutkimuksen gradu". Tien risteyksen vasemmalla puolella on vaivalloinen ja umpeen kasvanut tummaan metsään johtava polku. Sinne johtavassa tienviitassa lukee "valokuvauksen opiskelu". Kaiken järjen mukaan pitäisi suunnata aurinkoista tietä kohti. Mutta mitä jos tumman metsän takana on jotain paljon jännempää? Haluan kaiken, mutta missä järjestyksessä?

FourSomes -valokuvanäyttelyni Bar Kukassa

2011-04-26T22:43:00.003+03:00

Vuosi sitten palasin filmikuvauksen ihmeelliseen maailmaan lelukamera Holgan innoittamana. Kuvattuani sillä kesän, aloin kerran Turun Bar Kukassa istuessani miettimään miltä kuvat näyttäisivät baarin näyttelyseinällä. Päätin ottaa asiasta selvää ja seuraavana päivänä palasin paikalle kuvaesimerkkien kanssa ja sain varattua seinän käyttööni tämän kevään toukokuulle. Odotus on ollut pitkä, mutta toukokuu on paras ajankohta laittaa esille kesäisiä haaveilun inspiroimia kuvia.

Näyttelyn suunnitteluun oli enemmän kuin paljon aikaa, mutta silti olen onnistunut jättämään monet käytännön asiat viime hetkille. Mikäli mitään katastrofaalista ei tapahdu, niin tästäkin blogista tuttujen filmikuvien parhaimmistoa voi katsella Bar Kukan seinällä sunnuntai-illasta lähtien. Laitan kuvat myös myyntiin. Jos ihme tapahtuu ja saan näyttelystä jotain voittoa, se käytetään lyhentämättömänä vähävaraisen humanistin filmikuvausharrastuksen tukemiseen. On hyvin suositeltavaa, että paikalle eksyvät jättävät tervehdyksen tai palautetta vieraskirjaan.

En olisi vielä pari vuotta sitten koskaan uskonut, että voin istua Bar Kukassa oman näyttelyni alla. Lupaan siis ottaa tästä kaiken ilon irti. Näyttelyn nimestä kiitos Maijulle ja Kertun (ravintola) hampurilaisbuffetille.

Aamun ensimmäinen juna kohti itää

2011-04-20T17:30:00.004+03:00

Olen vanhemmilleni ikuisesti katkera siitä, että kun olin yksivuotias he päättivät muuttaa kaupungista Leppävirran kirkonkylälle lapsia kasvattamaan. Leppävirta ei nimittäin kirkon ja kirjaston lisäksi monia ajanviettopaikkoja tarjoa. Noista kahdesta virikevaihtoehdoista valitsin luonnollisesti kirjaston. Vaikka Leppävirralla asuminen olikin hyvin turhauttavaa, "maalta" on silti itseeni jäänyt kyky suhtautua suurella innolla kaupunkielämän pienimpiinkin asioihin.

Leppävirran ilmentämä tylsyys voi kuitenkin toisessa elämäntilanteessa ilmentää rauhaa. Pelkäämäni väsyttävä kevätlukukausi on takana, mutta en osaa rentoutua ennen kuin pääsen nollautumaan tuohon kauniiseen pikkukylään, joka aina opiskelijaelämän stressikohdissa näyttäytyy paratiisina. Otan lomalle mukaan vain kameran ja kirjan (Patti Smith - Rock´n´roll nigger). Tänään suuntaan vielä Klubille katsomaan Anton Corbijn -dokkaria, mutta huomenna hyppään ensimmäiseen itään suuntaavaan junaan.

Kuva on otettu vuosi sitten Leppävirran Ruutanalammella. Taisi olla ihan ensimmäinen Holgalla kuvattu filmirulla. (Edit: Corbijn -dokkari peruttu. Höh...)

Tehtävä: Elinympäristö

2011-04-18T14:40:00.000+03:00

Oppilaitos: Lahden Muotoiluinstituutti. Tehtävän kuvaus: Kuvaa neljällä kuvalla elinympäristöäsi, asuinaluetta, luontoa, kaupungin osaa tms. missä elät. Toteutus: Neljä väri- tai mustavalkokuvaa. Arviointi: Idean välittyminen, kertovuus ja visuaalisuus.

Hassua, että näinkin yksinkertainen tehtävä onnistui aiheuttamaan niin paljon harmaita hiuksia. Tein monena päivänä pitkiä kävelyjä Turun keskustassa, mutta tuntui jo että tämän hetkisten opintojen aiheuttama stressi oli sammuttanut innon ennakkotehtävien ideoimiseen. Halusin kuvata ympäristöä valokuvaavan ihmisen näkökulmasta, koska kotiympäristöllä on ollut hyvin suuri merkitys sille miten valokuvauksen harrastajana maailmaa hahmotan. Nyt päätin kuitenkin palata ympäristössä niihin yksityiskohtiin mille itse olen jo kuvaajana "kääntänyt selän". Kaisla tuli kuvattavaksi parina tuulisena ja harmaana aamupäivänä.

Tein myös Taikin tehtävät, mutta olin kandistressin takia niin lukossa, että meni koko homma ihan vasemmalla kädellä. En julkaise niitä. Poissa silmistä, poissa mielestä. Ylihuomenna on iso kasa tämän kuun hommia ohi ja pääsen lomalle. Ensi viikolla yksi aivan mieletön juttu. Kerron sitten.

Tehtävä: Mielipide

2011-04-14T10:45:00.001+03:00

Oppilaitos: Lahden Muotoiluinstituutti. Tehtävän kuvaus: Tee kolmen kuvan sarja, millä kerrot ajatuksesi / mielipiteesi jostain nuorisoa koskettavasta yhteiskunnallisesta asiasta. Tehtävän toteutus: valokuvaten kolme väri- tai mustavalkokuvaa. Arviointiperusteet: Kerronnallisuus, kuvasarjan yhtenäisyys ja oman ajatuksen välittyminen.

Tykkäsin tästä tehtävästä kovasti. Jotenkin mieleen tuli nuoruus välitilana kahden maailman välissä ja lähdin tekemään tuon alimmaisen omakuvan pohjalta. Jos olisin jouluna vanhempien luona tiennyt, että tulen käyttämään uuden objektiivin "testailukuvaa" ennakkotehtävänä olisin ehkä ollut sen verran huolellinen, että en olisi rajannut päätä ulos kuvasta... Miellyttivät nämä lahtelaisia tai eivät, tätä tehtävää oli tosi kiva tehdä ja tuntui että kerrankin sain jotain aikaan yksinkertaisista jutuista. Kiitos Kaisu ja Laura. Miten te aina jaksattekaan lähteä mukaan kaikkeen mitä teidän varalle olen suunnitellut...

Tehtävä: Tärkeitä

2011-04-12T01:00:00.000+03:00

Oppilaitos: Lahden Muotoiluinstituutti. Tehtävän kuvaus: Tee valokuvaten neljä henkilökuvaa sinulle tärkeistä henkilöistä. Toteutus: Neljä väri- tai mustavalkokuvaa. Arviointi: Kertovuus, tunnelma ja kuvien kiinnostavuus.

Ajattelin että voisin alkaa tiputtelemaan tänne näitä ennakkotehtäväkuvia, sillä tänään on kahden oppilaitoksen tehtävien viimeinen palautuspäivä. Koko hakuprosessista jäi aika epävarmat fiilikset. Ajatukset olivat niin voimakkaasti kandin tekemisessä, että valokuvaustehtävien osalta olin vähän lukossa. Yllä olevassa tehtävässäkin käytin nolosti vanhoja kuvia. Mieleen muistui kuinka pihalla olin viime vuonna tehtävien teon aikaan. Takana oli tuolloin vain vuosi sekalaisia kuvakokeiluja ja yksi pienen kampushypen aiheuttanut tyttökalenteri. Vasta kolmen ylimmäisen kuvan myötä aloin hahmottamaan mitä itse tykkään tehdä. Siksi pidän näiden katselusta vieläkin. Haen nyt ensimmäistä kertaa Lahteen. Enää ei voi muuta kuin jännityksellä odottaa millainen kirje postiluukusta tipahtaa. Kiitokset kuvissa esiintyville tärkeille eli Tealle, Maijulle, Lauralle ja Kepalle!

Naisen muotokuvia

2011-04-09T10:05:00.001+03:00

Leikin taas vanhoilla filmeillä viime yönä. Pakollinen kandin valmistumiseen liittyvä ilottelu. Kiitos jälleen kerran Lauralle kameran eteen heittäytymisestä.

Takana on pari intensiivistä viikkoa kandin kirjoittamisen parissa. Tutkin kandissani kauhuelokuvajulisteiden naisuhrien kuvia. Koin aiheen tärkeäksi sen takia, että kauhuelokuvakuvastossa seksuaalisuus ja sukupuoli ovat asioita, jotka kytkeytyvät tavalla tai toisella väkivallan ja kuoleman teemoihin. Tätä kautta pääsin myös suosikkiaiheeseeni eli koko länsimaisen kuvakulttuurin sukupuolirepresentaatioon.

Koko kevät on tuntunut yliopiston osalta tähän mennessä tärkeimmältä ajalta, sillä kandi on vaatinut käyttämään kaikkea mitä kolmessa vuodessa on oppinut. Kirjoittamisessa oli kyse omien kykyjen näyttämisestä ja ajattelun kehittämisestä, mutta miksei myös tietynlaisesta synninpäästöstä.

Kaisla ja Yashicaflex

2011-03-28T16:13:00.003+03:00

Kuvasin Kaislaa tänä aamuna. Käsissään hänellä on kameraperheeni uusi kameravanhus, Yashicaflex. Se on kuudes kamerani kaiken kaikkiaan. Tosin ensimmäinen kamerani, ala-asteella saatu filmipokkari, on jossain Leppävirran vaatekomeroiden kätköissä (kuvasin sillä jopa lukiossa, vaikka luokkaretkellä muut nauroivatkin). Toinen kamerani eli Olumpus mju mini (sunset orange?) on surkea käyttökelvoton rääpäle, johon en suostu enää koskemaan. Eli periaatteessa Yashicaflex on nyt neljäs potentiaalinen käyttökamera.

Se on alun perin kuulunut edesmenneelle savolaiselle metsänhoitajalle. Vanhemmat toivat sen toissa viikonloppuna sen jälkeen kun isä oli tuttaviensa kautta saanut sen käsiinsä. Käytin kameran näytillä Kamera Aitassa, jossa tutun asiantunteva palvelu totesi kameran olevan jostain 50-luvun tienoilta ja toimivan lähes kuin uusi. Lukiossa Leppävirran kirjaston poistolaarista ostamani vanhat kameraoppaat paljastuivat jälleen loistaviksi heräteostoksiksi, sillä niistä löytyi kameraan käyttöohjeet.

Mutta nyt on töihin lähdön aika. Seuraavat päivät kirjoitan kandia. Viikonlopun kirjoitan kandia. Ensi viikollakin kirjoitan kandia. Kameran virallinen käyttöönotto siirtyy lähitulevaisuuteen.

Oh Deer! Synttärimerkintä!

2011-03-18T11:30:00.005+02:00

Parin päivän päästä tämä blogi täyttää kaksi vuotta. Samana päivänä tulee myös kaksi vuotta aktiivisen valokuvausharrastuksen aloittamisesta. On suorastaan hellyttävää selailla parin vuoden takaisia kuvia ja tekstejä. Motiivi blogin perustamiselle oli kuvaamisen opettelun ja harrastamisen pitäminen aktiivisena. Nyt parin vuoden päästä tämä muistuttaa kuvapäiväkirjaa elämän parhaista hetkistä ja kuva-arkistoa josta voi hahmottaa valokuvallisen ajattelun kehitystä. Kiitokset pienelle, mutta uskolliselle lukijakunnalle. Vielän joki aika sitten tätä lukivat parin kaverin lisäksi vain äiti ja isä.

Heitin hyvästit mustavalkoprojektille ja skannailin yhtenä yönä unettomuuteeni mustavalkofilmejä päällekkäin värifilmien kanssa. Yllä olevien kuvien eläimet on kuvattu Helsingin luonnontieteellisessä museossa mustavalkofilmille. Taustat on kuvattu värifilmille Ruissalossa viime syksynä. Jotain tämän tyyppistä suunnittelin tekeväni kun noita elukoita kuvasin, mutta en yhtään aavistanut että negatiiveista syntysi niin voimakas värimaailma. Nyt olisi tarkoitus jättää kaikki kuvakokeilut seuraavan kuukauden ajaksi ja vetäytyä kirjoittamaan kanditutkielmaa ja kuvaamaan ennakkotehtäväkuvia. Asiat tärkeysjärjestykseen kerrankin.

Hattutemppu

2011-03-16T18:44:00.006+02:00

Viimeisiä mustavalkofilmin tuotoksia viedään. Nyt kun stressi tärkeistä tehtävistä valtaa mielen ja vie yöunet, on mukava katsella pari viikkoa sitten Lauran kanssa otettuja kuvia. Tuolloin oli vielä aikaa ajatella, hengittää ja pitää hauskaa. Tänään esittelimme molemmat kandin tutkimussuunnitelmamme (Voi sitä feminismin määrää!), joten seuraavaan kuukauteen ei ole enää aikaa pitää hauskaa.

Katselin kuvia taaksepäin ja huomasin, että lähes kaikki kuvat Laurasta viimeisen vuoden ajalta on otettu samalla olkaimettomalla paidalla ja rajattu samalla tavalla (jopa irtokäden kanssa). Syy on yksinkertainen: pukeudumme niin eri tavalla, että joka kerta kun mietimme Lauran kaapista asua kuvaan, helpointa on vain todeta, että ehkä mennään taas alastomuuden illuusiolla. Mitähän teorioita kuvatutkimuksen teoksista löytäisin tähän?

P.S. Laitoin blogin alareunaan lukijat -kohdan, koska nyt kahden vuoden blogin pitämisen tajusin että sivulla olisi ehkä kätevää olla joku nappi, josta blogia voi lukea... Ja tuossa lopussa on vielä pakollinen ruma bloglovinin linkki, koska nykyään tätä voi seurata sielläkin.

Follow my blog with bloglovin

Ei eläviä eläimiä

2011-03-14T01:10:00.004+02:00

Reilu viikko sitten suuntasin Turusta viikonlopuksi Helsinkiin. Helsingin suuntaan innosti kavereiden seura ja The Nationalin näkeminen kolmannen kerran livenä. Nautin tästä kolmannestakin keikasta aivan suunnattomasti, vaikka bändin musiikki on elämässäni sidottu vuoteen 2008, aikaan jolloin muutin Turkuun. Muistelen noita hienoja päiviä joka kerta kun kuuntelen bändiä.

Keikkaa seuraavana päivänä tapoin aikaa kaupungilla ja odotin Kepan työvuoron loppumista. Rahaa säästääkseni, shoppailua välttääkseni ja filmiä tuhlatakseni päätin vierailla Helsingin luonnontieteellisessä museossa. Netissä näkemien kuvien ja paikalla olleiden valokuvaajien määrän perusteella täytettyjen eläimien kuvaaminen on suosittua puuhaa. Kuvatessa tosin sai poukkoilla lasten seassa kuin eläintarhassa. Päivän museokäynti oli oikein kivaa nörtteilyvastinetta yölliselle kaupunkikierrokselle. Tänään katselin tuon päivän kuvatuotoksia ja innostuin vähän leikkimään kuvien rajauksella. Mun kuvat, mun säännöt. Hah.

Pimiöön. Ei ku ei sittenkään pimiöön...

2011-03-12T13:10:00.007+02:00

Suuri mustavalkokuvaprojektini koki suuren mahalaskun, kun innolla odottamani Turun työväenopiston pimiökurssi peruttiin viime hetkellä vähäisen osanottajamäärän takia. Vein kuitenkin muutenkin hyvin alavireisen viikon päätteeksi kiireellä kurssia varten kuvaamani mustavalkofilmin kehitykseen eilen. Filmi rullalta paljastui kasa omituisesti rajattuja ja vähän nuhjuisia kuvia reilun kuukauden ajalta (nuhjuisuudesta syytän ihmeellistä amatöörin logiikkaani, joka oli käskenyt käyttää kaikissa kuvissa liian suurta aukkoa). Hypin kuitenkin onnessani valokuvausliikkeen ovesta ulos, sillä pelkoni alivalottuneista mustista kuvista oli turha. Yllä kuvia Turusta ja Helsingistä.

Pimiökurssin piti olla mahdollisuus irtautua hetkeksi kevään velvollisuuksista, aikatauluista ja valokuvaamisesta, jota tällä hetkellä määrittää lähinnä stressi ennakkotehtävien toteuttamisesta. Jätän nyt kuitenkin vanhan Nikonin odottamaan kesää ja ehkä haen syksyn kurssille toivoen, että iltojen pimeneminen innostaa sinne enemmän ihmisiä. Laitan lisää kuvia sitten kun viikonlopun velvollisuudet töitä ja kandin tutkimussuunnitelmaa kohtaan on hoidettu.

Tavoitteena värien poissaolo

2011-02-28T18:07:00.001+02:00

Alan pikkuhiljaa selvitä flunssan kynsistä takaisin elävien kirjoihin. Loppuviikosta raahasin väkisin rikisorsamaisen ääneni Black Swan -elokuvan ennakkonäytökseen, Kauko Röyhkän keikalle ja kuvauspäivälle Lauran vanhempien luokse. Lauran kanssa otimme paljon erilaisia kuvia eri tarkoituksiin. Laitan lisää kuvia esille sitten kun niiden aika on. Viimeisimmät päivät ovat olleet aivan mahtavia, kiitos ystäville ja siskolle.

Tällä hetkellä yritän kovasti päästä sisälle mustavalkokuvien maailmaan. Olen niin tottunut ajattelemaan kuvia lähtökohtaisesti värimaailman kautta, että mustavalkoisten kuvien toteuttaminen vaatii vähän uudenlaista hahmottamista. Raahaan mukanani filmijärkkärissä elämäni ensimmäistä mustavalkofilmiä, joten tämä projekti tuntuu aika konkreettiselta paluulta valokuvauksen perusasioihin.

Flunssaa ja kasvitiedettä

2011-02-22T20:20:00.001+02:00

Makaan kotona viidettä päivää kauhean flunssan kourissa. Vasta sitten sitä huomaa kuinka aikataulutettua elämää elääkään, kun yllättävä sairaus laittaa koko viikon sekaisin. Odotan pikaista paluuta terveiden joukkoon, mutta en uskalla toivoa liikoja.

Löysin Laurasta vielä yhden kuvakansioihin kadonneen filmikuvan, mitä en ollut muistanut ottaa esille. Kasvitieteellinen puutarha kummittelee taas mielessä, mutta toistaiseksi olen jo käyttänyt kaikki siihen paikkaan liittyvät ideat. Rakastan kasvihuoneen valoja ja värejä. En omista salamalaitetta tai studiovaloja, joten valitsen kuvauspaikat aina vallitsevan valon perusteella. Kasvitieteellisessä puutarhassa valo on aina luonut yllättäviä lopputuloksia, joten tuntuu että en saa siitä tarpeekseni. Ihme kyllä, tällä hetkellä puuhaan kuitenkin ennakkotehtäviä, joiden ympäristönä luonto ei toimi millään tavalla. Silti on vähän sellainen fiilis, että puutarhaa ei voi ihan täysin sivuuttaa tämänkään kevään tehtävissä...

Lastenkutsut suljetulla osastolla. Tekijyydestä ja tutkijuudesta.

2011-02-15T18:00:00.002+02:00

Olin viikonloppuna kuvaamassa Kaisun luona ja olen nyt yhtä kuvaa lähempänä valmiita ennakkotehtäviä. Siitä kuvasta asiaa sitten joskus lähempänä kesää. Nämä kuvat edustavat muuta sälää, mitä tuli musiikin kuuntelun, huonekalujen siirtämisen ja nauramisen lomassa kuvattua.

Tällä hetkellä olen sukelluksissa (vai sanoisinko hukkumaisillani) naisrepresentaatioon keskittyvän kuvatutkimuksen maailmassa. Aihe on niin kiinnostava, että mieleeni muistui jälleen miksi alun perin hain yliopistoon opiskelemaan mediatutkimusta. Olen kokoajan katsellut omia ottamiani kuvia naisista pohtien missä määrin ne tuottavat tai purkavat konventioita. Olenkin huomannut kuinka vaikeaa on olla sekä tekijä, että tutkija, koska pää on niin täynnä koko elämän varrelta kertyneitä oletuksia miltä naisesta otetun kuvan tulee näyttää. Silmä tavoittelee kokoajan estetiikkaa, joka sekin on tavalla tai toisella negatiivisista mediakonventioista opittua. Sitten joskus kun olen vanha ja fiksu, niin tekijyys ja tutkijuus toivottavasti kohtaavat.

Filmin uusia ulottuvuuksia

2011-02-10T09:30:00.002+02:00

Koin tiistaina taas uudenlaisen valokuvausvalaistuksen. Taidefoorumilla joku mainitsi maagiset sanat: kahden negatiivin päällekkäin skannaus. Ostamani filmiskanneri nousi jälleen arvoon arvaamattomaan ja ilta kului rattoisasti negatiivien kanssa näperrellessä kotimatkalla mukaan tarttuneen Anna Calvi -levyn tahdissa. Vanhalla Nikonilla kuvatut kuvat muuttuivat yhtäkkiä huomattavasti kiinnostavimmiksi, kun skanneriin asetti kaksi negatiivia päällekkäin. Kokeilin vaikka millaisia yhdistelmiä, mutta sain onnistumaan kaksi. Tätä pitänee harjoitella lisää sitten kun on enemmän kuvamateriaalia.

Viikonloppuna olisi tarkoitus kuvailla mustavalkofilmille, aloittaa ensimmäisten ennakkotehtävien kuvaaminen, mennä katsomaan Nosferatu livemusiikin säestämänä ja pitää perään vielä porukalla vampyyriaiheinen elokuvailta. Kandikirjojen kutsuvat huudot voi siis melkein unohtaa.

Syksy keväällä

2011-02-08T12:18:00.009+02:00

Roikotin alkusyksystä kaulassa Nikonin vanhaa filmijärjestelmäkameraa ja intoilin fiiliksestä, jota sen käyttämisestä sain. Talventultua jätin kameran hyllylle. Tuleva pimiökurssi kannusti kuitenkin edellisen filmin kehittämiseen ja eilen skannaillessani filmejä kotona niiltä paljastuikin unohdettuja ja värikkäitä hetkiä syksyltä. Yllä on pari kuvaa Kiasmasta, pari Kepan luota Helsingistä ja pari kasvitieteellisestä puutarhasta. Pitäisi useimminkin "unohtaa" kehittää kuvat ja katsella niiden tarjoamia muistoja vasta jälkikäteen.

En ole vielä ihan täysin sinut tämän sukulaiseni edesmenneen isän kameran kanssa. Tällä hetkellä puuhailen sillä pimiökurssia varten mustavalkokuvia, joten ehkä kamera alkaa pian käydä tutummaksi. Pian kameraperheeseen liittyy myös uusi kiinnostava kameravanhus. Laitoin nimittäin savolaisen etsintäpartion kiertämään antiikkiliikkeitä isän johdolla. Jännittävää. Kerron tarkemmin joskus myöhemmin.

Kulttuuritiistai

2011-02-02T21:44:00.004+02:00

Tiistai on alkanut vakiinnuttaa itseään opiskelijatyttöjen virkistäytymispäivänä. Tälläkin kertaa suuntasin Logomoon, mutta nyt mukanani ihmettelemässä oli Kaisu. Liisa Ihmemaassa -näyttelyssä olin kuin puhetulvaa pitävä matkaopas: "Ja tässä vasemmalla näette jälleen alasti valokuvataiteilija Elina Brotheruksen, mutta jos käännätte katseenne oikealle, huomaatte että..." Kiasman järjestämä videoinstallaatio puudutti, mutta Tom of Finlandin tarina kiinnosti. Miksei merkittävien suomalaisten joukossa koskaan mainita, että yksi maailman vaikutusvaltaisimmista homokuvakulttuurin uudistajista on suomalainen?

Yllä oleva kuva on otettu Liisa Ihmemaassa -näyttelyn istuskelutilassa. Ikkuna heitti sohvalle niin raikkaan valon, että oli pakko pitää pikainen kuvaussessio. Elelen tällä hetkellä jossain kummallisessa utopiassa, jossa voin vain keskittää ajatukseni valokuvailmaisussa kehittymiseen. Yliopistosta pois pääsyn kannalta tärkeälle ruotsin kurssille en tajunnut ilmoittautua ajoissa, mutta työväen opiston pimiöviikonloppuun sain itseni sisään vain hetki ilmoittautumisen alkamisen jälkeen. Asioiden tärkeysjärjestys on jälleen kerran vinksallaan.

Piano

2011-01-30T23:01:00.004+02:00

Jospa tämä olisi viimeinen kuva, minkä tulen koskaan kaivamaan esiin toissasyksyisen tyttökalenteriprojektin kansioista. Kaislasessioista tämä kuva oli oma henkilökohtainen suosikkini. Alkuperäisen kuvan tausta oli täynnä rojuja, joten mikäli sininen tausta näyttää mössöltä, se johtuu siitä, että se on tehty jälkikäteen. Joskus kun osaan, yritän korjata sen siistimmäksi.

Kuva otettiin lokakuussa 2009 muistaakseni jossain musiikkiopistossa Turussa. Kuvan teemaelokuva oli alunperin Jane Campionin Piano, mutta muuttui kuvauspäivänä Denis Dercourtin Pianistin sivunkääntäjäksi. Nyt näen tässä noiden kahden lisäksi myös Michael Haneken Pianonopettajan.

Unikuvia

2011-01-27T17:10:00.009+02:00

Valokuvausaiheiset unet ovat palanneet taas lähes jokaöiseksi katselukokemukseksi Näin toissa yönä unta, että olin pukenut ystäväni Mikki Hiireksi ja laittanut hänet seisomaan keskelle ihmismerenä vellovaa kauppatoria. Tarkoitus oli kuvata kahden kuvan sarja paniikkihäiriöstä. Sitä edellisenä yönä olin Belle Disneyn piirretystä Kaunotar ja Hirviö ja yritin valokuvata hirviötä hänen linnaansa johtavalla sillalla. En millään osaa tulkita tätä Disney-teemaa joka nähtävästi pyörii alitajunnassani.

Tiistaina vierailin viimein Logomon Liisa Ihmemaassa -näyttelyssä. Mielestäni se onnistui tiivistämään jotain hyvin olennaista tämän hetken valokuvataiteesta ja osumaan niin sisällöllisesti kuin visuaalisestikin omaan makuuni. Mukana oli paljon ennestään tuttuja kuvaajia, mutta sitäkin enemmän uusia kiinnostavia taiteilijoita. Näyttelyn oli varmaan tarkoitus olla hämmentävä trippi toiseen todellisuuteen, mutta omalla kohdallani se tuntui kuin paluulta kotiin.

Yllä Kaisu Turun linnassa.

Linnanneito

2011-01-24T16:52:00.008+02:00

Päätimme viikko sitten Kaisun kanssa lievittää kevään tuomaa stressiä aamupäiväkävelyllä Turun linnassa. Muista vierailijoista autio linna hämyisine huoneineen oli täydellinen paikka vaeltelulle ja arjesta irtautumiselle. Saatan lisätä jonkun kuvan vielä myöhemmin, mutta kuvailun kannalta linna oli harmittavan hämärä.

Selailin uusia ja vanhoja kuvia ja ilokseni huomasin kuinka selvästi parin vuoden kuvaamisella en ole tallentanut vain omaa kehitystä valokuvaajana, vaan myös kuvattavien kasvua ihmisinä. Tällä hetkellä pään sisällä velloo ajatuksia omasta kehityksestäni. Ensimmäiset ennakkotehtävät ovat jo julkaistu, joten käsillä olisi mahdollisuus keksiä itsensä kuvaajana uudestaan (sekä teknisesti, että sisällöllisesti) ja päästä seuraavalle tasolle. Valokuvien ohella asuntoni nurkat ovat täynnä kandia varten haalittuja kauhuelokuvatutkimuksesta kertovia kirjoja, jotka suorastaan kirkuvat työn eteenpäin viemistä. Paljon mahdollisuuksia, joissa onnistumiseen käsissäni olisi kaikki tarvittava. Silti se kaikista olennaisin asia, itseluottamus, tuntuu valuvan sormien välistä.

Kultakalaeepokseni

2011-01-19T20:12:00.006+02:00

Eilisestä Wäinö Aaltosen Museossa kuvatusta kultakalakuvasta jäi sen verran hyvät fiilikset, että päätin tänään kandiseminaarin jälkeen lähteiden etsimisen sijaan harjoittaa photoshoptaitojani. En ole mikään photoshopmestari, joten sain yllä olevaan kuvaan kulumaan tunteja. Jouduin lunttaamaan kirjasta pystylinjojen suoristamisen, mutta eniten päänvaivaa aiheuttivat pikkutarkat kultakalat.

En oikein tiedä kuinka valokuvamanipulaatioihin pitäisi suhtautua. Pidän kuvassa tärkeänä sitä, että kameraan tallentunut tapahtuma on aito ja kuvassa olevat asiat löydetty, havaittu tai aseteltu. Toisaalta en voi vastustaa manipulaation tarjoamia luovia mahdollisuuksia. On aikoja jolloin en keksi mitään rentouttavampaa kuin sen, että näen miten kuva muuttaa muotoaan hiirtä klikkaamalla.

Dinosauruksia

2011-01-13T00:01:00.006+02:00

Jatkan edelleen vanhojen kuvakansioiden kaivelua. Leppävirralla ollessani luin huvittuneena ala-asteaikaista päiväkirjaani. En voinut kuin ihmetellä pikkutytön intohimoa ja päättäväisyyttä unelma-ammattinsa suhteen. Olin lapsena päättänyt, että aikuisena minusta tulee paleontologi. Päiväkirjojen sivut pursuilivat paleontologia-aiheisia lehtileikkeitä ja itse piirrettyjä dinosauruslajien sukupuita. Monien mielestä on outoa, että lapsi unelmoi muinaisten eläinten tutkimisesta, mutta omasta mielestäni on mitä luonnollisinta, että lapsi on kiinnostunut dinosauruksista.

Välillä en voi olla haikailematta lapsen mielikuvituksen perään. Äiti jaksaa aina muistuttaa, että olin valtavan mielikuvitusrikas lapsi. Kaikella tekemisellä, jonka olen kokenut mielekkäänä, olen pyrkinyt tavalla tai toisella kanavoimaan sitä mielikuvitusta johonkin konkreettisen luomiseen. Lapsena se oli tarinoiden kirjoittaminen, myöhemmin valokuvaus. Pienenä leikin viiden mielikuvitus ystäväni kanssa. Jossain 3-4 vuoden paikkeilla elin yllättävän pitkän vaiheen, jossa luulin olevani poni. Olin niin vakuuttunut ponina olemisestani, että perheeni joutui leikkimään mukana. Ajatus tuollaisesta kaikki rajat ylittävästä mielikuvituksesta on kiehtova. Välillä mieleen hiipii pelko siitä, että aikuinen arki kuihduttaa jäljellä olevat mielikuvituksen rippeet. Karmivalta tuntuu myös ajatus siitä, että jonain päivänä ystävät vain lakkaisivat sanomasta: "Jossu, sä oot ihan outo..."

Opiskelusta, töistä ja motivaatiosta

2011-01-07T21:40:00.003+02:00

Taisin eilen tehdä oman lukuennätykseni, kun pieniä taukoja lukuun ottamatta luin tenttiin 13 tuntia. Tänään vuodatin kaiken oppimani kolmelle konseptille kolmessa tunnissa. Aiheena oli ruumiillisuus. En lakkaa hämmästelemästä itseäni, "mitä, minähän pystyn keskittymään opiskeluun?!" En tiedä mikä minua motivoi enemmän kuin aikaisempina yliopistovuosina. Ajatus siitä, että seuraava lukuvuosi saattaisi tuoda tullessaan jotain ihan muuta? Jännitys tietämättömästä ja mahdollisuus olla jossain aivan muualla? Sitten kun olen kandidaatti, olen hyvin pettynyt, mikäli se ei tunnu luissa ja ytimissä.

Päädyin tentin jälkeen väsyneenä kotiin haaveilemaan. Kaivoin Holgalla kuvatusta Budapest-kansiosta vielä yhden julkaisemattoman kuvan. Milloin pääsen taas reissuun? Näillä näkymin ensi kesänä olisi todella mahtavalta kuulostava matka tiedossa. Seuraavat kolme päivää vierähtävät töissä. Muistan kun "videovuokraamouran" alkuaikoina liike oli täydellinen paikka haaveilulle. Nyt parin vuoden jälkeen koko työpaikka alkaa viimeistään työvuoron loppuessa tuntua unelmien hautausmaalta. Toisaalta tarkemmin ajateltuna epäluovan työn aiheuttama turhautuminen jos mikä on helppo kanavoida opiskelumotivaatioksi.

Kasvitiedettä vielä kerran

2011-01-02T20:52:00.004+02:00

Lauran kanssa tehdyn syyskuisen puutarhareissun kuvasaldo tuntuu lähes loputtomalta. Uusi vuosi kului iltaan asti pitkää työpäivää tehdessä. Töiden jälkeen mylläsimme Kaisun kanssa asuntoni järjestyksen uuteen uskoon ja valvoimme kaupungilla lähes nukahtamiseen asti. Eilisen omistin hyvällä omallatunnolla sängyssä makaamiselle. Päädyin avaamaan taas edellisen kasvitieteellisessä puutarhassa kuvatun kansion ja kääntelemään ja vääntelemään kuvia photoshopilla.

Jos tällä hetkellä saisin esittää pari toivomusta, toivoisin kesää ja vapaa-aikaa kavereiden kanssa. Mitä kaikkea voisinkaan keksiä, jos pääsisin taas ulos kuvaamaan. Lauran varalle onkin taas kasa kuvaussuunnitelmia, mutta olen niin uupunut tenttikirjojen pursuamasta teoriapaljoudesta, että yhdellekään visuaaliselle ajatukselle ei tunnu olevan päässä tilaa. Ainiin tosiaan se tulossa oleva tentti... Nyt on pakko mennä lukemaan.

Suihkuverhoissa

2011-01-01T11:57:00.005+02:00

Nyt on varmaan pakko myöntää, että rakastan suihkuverhoja. Olen jo reilun vuoden uhonnut Helsingissä, että kuvaan Kepaa hänen suihkuverhonsa kanssa, mutta jostain syystä vasta nyt sain kuvan otettua. Kävin parin päivän pikkulomalla Kepan luona. Leppävirran ja Helsingin välillä on äärimmäinen kaksi maailmaa erottava kuilu. Sen kuilun ylittäminen on jotenkin terapeuttista. Nautin suunnattomasti lyhyistä Helsingin reissuistani, enkä vähiten pitkäaikaisen ystäväni näkemisen takia.

Vierailin myös eteläafrikkalaisen taiteen näyttelyssä Paavon kanssa ja ostin inspiraatiomateriaalia kandia varten. Nyt tulevan tutkimuksen aihe on vakiinnuttanut muotonsa päässäni sen verran, että voisin viimein ylpeänä todeta tutkivani sukupuolten valta rakenteita kauhuelokuvien kansikuvissa. Rankka kevätlukukausi, olen valmis.

Joulupäivänä

2010-12-25T20:02:00.007+02:00

Leikin tänään Savonlinnassa viikko sitten ostamallani uudella objektiivilla. Objektiivi on niin hyvä, että selvien kuvien aikaansaamiseen ei enää tarvitse nähdä ollenkaan niin paljon vaivaa kuin aikaisemmin. Yhtäkkiä olikin pakko tavoitella epätarkkuutta.

Yksi ystäväni selaili kerran valokuva-albumiani ja teki tekotaiteellisuusvihjailuja. En ollut asiasta yllättynyt enkä loukkaantunut. Eikö lopulta kaikki mikä ei rajoitu auringonlaskukuviin tai facebookin bilekuviin ole tekotaiteellista? Eivätkö kaikki kuvat, jotka otetaan nimenomaan kuvaamistarkoituksessa ole tavalla tai toisella taiteen yritelmiä tai jäljitelmiä? Pidän täytenä itsestäänselvyytenä sitä, ettei kukaan voi koskaan olla taiteellinen ellei ole ensin uskaltanut olla tekotaiteellinen.

Sain muuten joululahjaksi neljät villasukat. Ne tulevat tarpeeseen, sillä Turussa asuntoni ikkunat tuulevat läpi. Leppävirta tuntuu jo tukahduttavalta, mutta toisaalta haluaisin hidastaa lomapäivien kulkua.

Maalla jälleen

2010-12-22T12:24:00.014+02:00

Työviikon ja viimeisen tentin jälkeen löysin itseni taas Leppävirralta. Viikko käpykylällä saattaa johtaa mökkihöperöitymiseen, mutta onneksi joulu tuo muutosta vanhoihin kuvioihin. Parin apäivän ajan olen lähinnä tonkinut komeroita ja lukenut vanhoja päiväkirjoja. Muuta tekemistä täällä ei juuri olekaan. Pelkkiä muistoja kaiveltavana. Omia tai toisten. Eilen ennen nukkumaan menoa löysin Saaran vanhojentanssipuvun ja kreisit sukkahousut.

Junamatkalla muistelin syksyä ja tajusin, etten muista koko syksystä juuri mitään yksityiskohtia. Takana on harvinaisen tasainen lukukauden ensimmäinen puolisko. Ei stressiä, ei unettomia öitä. Ei myöskään suuria elämyksiä. Olen haalinut huimasti kursseja ja suorittanut vaivattomasti kaikki parhain mahdollisin arvosanoin. Joululomakin täytyisi pyhittää tenttikirjoille ja kevään opiskelupaljoutta en halua edes ajatella. Yritän rentoutua viikon ajan Leppävirralla ja sitten suuntaan Helsingin kautta takaisin Turun arkeen. Valmistuminen häämöttää edessä ennen seuraavaa lukukautta, joten tämä saattaa kuitenkin olla kaikista järkevimmin vietetty lukuvuosi sitten kotoa pois muuttamisen.

Sirkushuveja ja viikonloppuvieraita

2010-12-14T01:17:00.006+02:00

Muutettuani alkuviikoksi yliopiston atk-luokkaan esseetä valmistelemaan viime viikonloppu toi mukanaan piristystä arjen harmauteen stand up -illan, pikkujoulujen, kahden elokuvakäynnin ja Maijun vierailun muodossa. Jossain välissä ehdimme jopa Taideakatemian sirkusopiskelijoiden Lupa sooloilla -näytökseen. Päätin harjoitella tapahtumakuvausta ja olo oli kuin lintubongarilla istuessani salin lähes taimmaisella rivillä teleobjektiivi kädessäni. Valaisuolosuhteet olivat haastavat ja ensimmäiset esitykset kuluivat kameran säätöjä vaihdellessa. Lopulta sain homman sujumaan vähän paremmin. Kuvattavat esitykset valikoituivat valaistuksen perusteella.

Kuva 1. Matti Koskelan teos Blue Sphere
Kuva 2. Inga Björkin teos Neiti Monga - Sukkarakkautta osa 2
Kuva 3. Saana Nissisen teos First step
Kuva 4. Katri Janatuisen teos Eri Verneri

Sirkusta on aina ihana katsella. Oli ilo nähdä todella taitavien ihmisten esiintyvän. Nyt minulla on menossa joku vaihe, että olen erityisen kiintynyt kuviin, joissa kohde tulee esiin varjoista tai mustasta taustasta.

Edessä on työn täyteinen viikko ja sen jälkeen opiskelun täyteinen joululoma. Jossain vaiheessa täytyisi ehtiä käydä valitsemassa joulupukin puolesta kameraani uusi normaaliobjektiivi. Kuinka on mahdollista, että kun kerrankin saisin mennä kameraliikkeeseen katselemisen sijasta ostamaan, en löydä mistään aikaa tehdä niin? Ja nyt olen viikonlopun seikkailujen takia tullut vielä kipeäksi... Köh köh...

Pseudotaiteilua kotinurkissa

2010-12-05T23:00:00.002+02:00

Kaivoin koneelta esiin pari kuvaa marras- lokakuun vaihteesta. Näin näihin paljon vaivaa, mutta olin hukuttaa ne kokonaan koneen syövereihin, koska onnistuin omasta mielestäni suttaamaan taustat kamalan näköisiksi.

Muistan, että tulin kotiin yliopistolta myöhään illalla. En halunnut mennä nukkumaan opiskeluväsymyksen turhauttamana, joten asensin kameran kylpyhuoneeseen ja vedin suihkuverhon tangolta alas. Koen omakuvien ottamisen pahimmillaan teknisesti raivostuttavana hyppelynä, parhaimmillaan innostavana hupina. Itseltään on helppo vaatia typeryyksiä ja itseään kuvatessa mallin kärsivällisyys riittää tasan yhtä pitkälle kuin kuvaajankin. Mikäpä sen terapeuttisempaa kuin hetki "pseudotaiteilua" ennen nukkumaan menoa. Tai en tiedä... Mitä kaikki normaalit ihmiset tekevät arki-iltaisin?

Kodinteknologiaa

2010-12-04T00:41:00.004+02:00

Selailin kesän kuvia ja löysin vielä tällaisen kärsineen näköisen kuvan Ruisrockista. Yhtäkkiä iski valtava kesäikävä. En koe talvea yhtään valokuvaukseen inspiroivana. Koen valon kaikesta innostavimpana ja tärkeimpänä osana kuvaa, mutta talven luonnonvalo ei tarjoa kovin monipuolisia mahdollisuuksia. Tuntuu, että kaikkialla on vain harmaata ja urbaania. Ja urbaani on jotain mikä ei esteettistä silmääni juuri puhuttele.

Hankintalistallani on yksi koje vähemmän sillä ostin maanantaina skannerin, jolla on erityisen helppo skannata filmejä. Illanvietot ja esseiden paljous ovat valvottanut koko viikon, joten vasta eilen asensin kojeen käyttöön. Jos aikaa riittäisi lähiaikoina muuhunkin kuin töihin ja viimeisiin esseisiin ja tentteihin, omistautuisin vain valokuvaamiselle. Niin, JOS aikaa riittäisi...

Aalloissa siis

2010-11-28T18:24:00.007+02:00

Meillä oli lapsuudessani purjevene. Sen nimi oli Ippa-Maria. Purjehdimme joka kesä Saimaan halki Leppävirralta Lappeenrantaan ja takaisin. Reissu kesti pysähdysten määrästä riippuen 2-3 viikkoa. Autolla sama matka vie n. 8 tuntia. Elimme pienessä purtilossa todellista veneilyelämää. Ensimmäisenä veneilykesänä istuin aalloissa keinuvan veneen kannella kynän, vihkon ja kiikareiden kanssa. Kiikaroin vastaantulevien ja ohi menevien veneiden nimiä ja kirjoitin ne muistiin. Viimeisenä kesänä vain makasin kannella auringon lämmössä musiikkia kuunnellen. Parasta purjehtimisessa oli kaikkien uusien satamien ja pikkupaikkakuntien näkeminen ja valtavissa aallokoissa lähes kallellaan olevalla veneellä seikkaileminen. Yksikään kesä ei ole vuosiin tuntunut samalta kuin lapsuudet purjehduskesälomat.

Yritin toissaviikolla valaista ystävääni järjestelmäkameran käytön perusteista (lue siis ystäväni nyt tarkkaan). Yllä on kaksi tapaa käyttää kameran suljinaikaa. Ylin kuva on otettu erityisen hitaalla suljinajalla, alin erityisen nopealla suljinajalla. Tervetuloa kuvaamisen loputtomalle leikkikentälle.

Mukavuusalueen ulkopuolella

2010-11-26T15:40:00.002+02:00

Kehitin viime viikolla pitkästä aikaa yhden Holgalla kuvatun filmirullan. Kun kamera on roikkunut laukussa lähes kuukauden, on välillä aivan mahdoton muistaa mitä ensimmäisiin ruutuihin on yrittänyt tallentaa. Yllä olevan kuvan kohdalla jouduin vähän aikaa miettimään, että mitä olen yrittänyt kuvata ja missä olen yrittänyt kuvata. Lopulta muistin että kuva on otettu taannoiselta biologisen museon visiitiltä.

Päätin astua kritiikki-kurssin osalta oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja kirjoittaa kurssin loppukritiikin elokuvan sijaan valokuvanäyttelystä. Kävin kritiikkimielessä katsomassa Niina Vatasen Kaunokirjoitusta -näyttelyn. Heti kirjoittamisen aloitettuani huomasin sen vaikeuden. Tuntui kuin aikaisemmin olisin katsellut näyttelyitä kuin valokuvaajan rinnalta, hänen tyyliään mielenkiinnolla tarkastelen. Kriitikkona töitä tarkastellessa tuntui kuin olisin vaihtanut paikkaa hänen rinnaltaan häntä vastaan. Pidin kyllä näyttelystä, kirjoittaminen vain tuntuu vaikealta. Mikä minä olen tuomitsemaan tai analysoimaan taiteilijan työt? Mikä minä olen sanomaan herättääkö taide tunteita vai ei? Kun teksti on valmis, uskon että olen kehittynyt kirjoittajana, sillä koko prosessi herättää sisälläni paljon ristiriitoja.

Elokuvallista

2010-11-25T00:54:00.006+02:00

En vieläkään lakkaa ihmettelemästä kuinka mediatutkimusopiskelijan arki ja opiskelu pyörii elokuvien ympärillä. Kun luentojen yhteydessä näytettävistä elokuvista selviää, leffafriikkiys yhdistää vielä opiskelukavereiden kanssa harva se ilta samalle sohvalle. Sitten on vielä kaikki erilliset opiskelijoiden elokuvaillat ja elokuvatapahtumat. Muu aika menee töissä videovuokraamossa. Parissa vuodessa elokuvan katselumieltymykseni ovat muuttuneet kertaheitolla, kun tahdon kokoajan nähdä jotain uutta ja yllätyksellistä. Jotain, johon en voi suoraan soveltaa genre-kurssin muistiinpanojani. Halusin ottaa kuvan 2046 -taulujen kanssa, koska kun näin elokuvan ensimmäisen kerran vuosia sitten koin sen kaikista valokuvauksellisimpana elokuvana mitä olin koskaan nähnyt.

Turussa on lähipäivinä ollut niin vauhdikasta, että suuntaan taas viikonlopuksi Leppävirta -nimiseen aikasilmukkaan kirjoittamaan valmiiksi ison kasan opiskelutehtäviä. Saatan hakea myös paketillisen elokuvia. Olen viimein keksinyt mikä genre on nollautumisgenreni. Sci-fi -kauhu. Tällä hetkellä mieleni lepää erityisesti kaikessa missä esiintyy Predator.

Kotipäivä

2010-11-21T16:35:00.004+02:00

Tein viime keväänä tämän (klik!) blogimerkinnän, jossa mainitsin, etten osaa kloonata itseäni photoshopilla. Tänä aamuna hetki heräämisen jälkeen päätin viimein opetella. Naurettavan helppoa itse asiassa. Tämän olisi voinut tajuta aiemminkin, jos olisi vähän ajatellut. Näitä kuvia voisi väkräillä vaikka lisää, kun seuraava vapaapäivä sattuu kohdalle. Saara asuu luonani harva se viikonloppu. Harmikseni hän ei koskaan suostu kuvattavaksi. Tällaiset kuvat ovat siis lähin mahdollisuus kertoa kuvin millaista on asua siskon kanssa.

Aion viimein ryhdistäytyä kameratekniikan osalta, joten tein listan hommattavista tarvikkeista: 1. Uusi normaaliobjektiivi Canoniin. On varmaan jo aikakin sanoa kittilinssille hei hei. 2. Filmiskanneri. Kerralla iso ostos, mutta säästää rahaa jatkossa. Uskallan kuvata filmillä jatkossa paljon enemmän. 3. Salamalaite. Olen onnistunut kuvaamaan puolitoistavuotta ilman salamaa, mutta nyt on korkea aika opetella. Joulukuussa on aikaa painaa vähän enemmän töitä, joten ehkä unelmalaitteet eivät ole niin kaukana kuin kuvittelen. Nyt kauppaan, siivoamaan ja opiskeluhommien pariin. Arki. Ai että vihaan arkea.

Taiteita yössä

2010-11-19T19:52:00.005+02:00

Taideakatemian yö kutsui tänäkin vuonna. Pitkän opiskelupäivän jälkeen raahauduimme Lauran kanssa taideopiskelijoiden töitä ihailemaan. Oppilaitos onnistui hurmaamaan jälleen ja hyppäsimme jopa studiossa valokuvausopiskelijoiden kuvattavaksi. Kierros tosin sai harmillisesti tajuamaan, että kevään uusi hakuprosessi lähestyy uhkaavaa vauhtia. Jotenkin toivoin kesällä, että tämä lukuvuosi toisi tullessaan jonkun suuren valaistumisen tai harppauksen valokuvauksen suhteen. Antaako kehitys vielä odottaa itseään, vai onko se tapahtunut täysin huomaamattani?

Näitä asioita pohtiessani päätin tehdä tämän blogin sivupalkkiin luettelon kuvissani esiintyvistä ihmisistä. Nämä ihmiset jaksavat kannustaa ja inspiroida valokuvamaan harva se päivä. Kaikki heidän kuvansa löytyvät nimiä klikkaamalla. Nyt kun selviän vielä huomisista firman pikkujouluista, taidan torkkua koko sunnuntain päästäkseni eroon kaikista univeloista.

Tyylityttö

2010-11-17T19:19:00.008+02:00

Toiset ihmiset sitä vain ovat tyylikkäämpiä kuin toiset. Toiset vain nappaavat aamulla vaatekaapista jotain puhdasta minuutti ennen kuin syöksyvät ovesta ulos (lue: minä). Toisilla on vaatekaappi täynnä ihania mekkoja, kenkiä, sukkahousuja ja muotilehdistä napattuja inspiraatiokuvia ripustettuna kaapin oviin (lue: Kaisu). Ei ole vaikea arvata kumpi meistä näyttää yliopistolla epämääräisen "boheemilta" ja kumpi siltä, kuin olisi jossain muotialan gaalatilaisuudessa. Kaisu on aina niin suloisen kaunis ilmestys, että joka kerta kun hänet näen, haluaisin napata kuvan. Tänään otin kameran mukaan. Onko mitään virkistävämpää kuin pieni kuvaussessio rakkaan ystävän kanssa kesken opiskelupäivän?

Kaivoin tietokoneen kansioista vielä ruusukuvan viime syksyltä. En aiemmin laittanut kuvaa tänne, mutta nyt sille tuntui löytävän sopiva pari.

Tyttökalenterin jälkipyykkiä

2010-11-14T13:48:00.004+02:00

Tein tänä syksynä Tuulin tyttökalenterikuvasta vielä kolmannen version. Photoshop-taitojeni huonoudesta kertoo se, että minulta kesti vuosi saada kuva muistuttamaan mahdollisimman paljon alkuperäisteosta eli Tyttö ja helmikorvakoru -maalausta. Vieläkin riittää paranneltavaa, mutta taidan viimein jättää kuvan tällaiseksi virheistä viis. Jos aika riittäisi jollekin photoshop-kurssille menemiseen voisin varmaan oppia päivässä sen mitä olen itse opettelemalla oppinut vuodessa. Toisaalta pidän kameran hallitsemista paljon arvokkaampana taitona, kuin photoshopin hallitsemista. Taidan siis käyttää mieluummin vapaa-aikani siihen, että kehittyisin kuvaajana, en kuvan muokkaajana.

Päätyessäni juttelemaan Hurman tämänvuotisen tyttökalenterin tekijöiden kanssa, kaoottinen viime syksy on palaillut mieleeni. Koska heiluin koko viime syksyn ympäri kaupunkia puolialastomia opiskelukavereita kuvaillen, vietän tänä vuonna aikaa tenttikirjojen takana senkin edestä. Välillä kiroan valintojani, kun mietin kuinka pitkällä tutkintoni voisi jo olla, jos olisin malttanut pitää kameran kaapissa. Toisaalta kalenterin tekeminen oli niin hauska ja intensiivinen prosessi, että en vaihtaisi sitä koskaan pois. Vaikka en jatkossa voisi kuvitellakaan kuvaavani mitään tyttökalenteriaiheista, olen iloinen, että sain antaa oman taiteellisen panokseni Hurman ensimmäiseen kalenteriin.

Kun nyt katson tuota Tuulin kuvaa en voi olla ajattelematta, että hyvin epäideologisista lähtökohdista saatiin kuin vahingossa aikaan hyvin ideologinen kuva. Jos siis vaivautuu miettimään kuvaa näkökulmanaan vaikka naisen asema länsimaisen taiteen historiassa. Tilastojen mukaan tähän blogiin eksyy päivittäin ihmisiä hakusanoilla "tyttökalenteri" ja "alaston tyttökalenteri". He tuskin vaivautuvat miettimään.

Minä ja Morrison

2010-11-04T20:00:00.005+02:00

Teini-iässä elämänlaatu koheni huomattavasti, kun isä opetti käyttämään vanhaa levysoitinta. Yhtäkkiä kädessäni oli avain satojen levyjen rock-arkistoon. Monia kertoja juoksin koulusta kotiin, vain jotta saatoin maata kaiuttimien edessä tunteja musiikkia kuunnellen ennen kuin muut perheenjäsenet saapuivat kotiin. Eniten kuuntelin The Doorsia, Elvistä, Fleetwood Macia, Neil Youngia, Queenia ja Simon&Garfunkelia. Kirppareilta hamusin lisää The Doorsin vinyyleitä ja David Bowieta, jota isäni ei harmikseni omistanut. Soittimessa oli harva se viikko joku osa rikki, mutta isä huolsi sitä tuomalla jostain aina uuden kappaleen, joka toimi taas hetken aikaa.

Jokin vuosi sitten lehdissä oli paljon juttua sleeveface-kuvaamisesta. Kävin läpi levynkansia kotona Leppävirralla ja laitoin sivuun kansia, joista saisi helposti kuvia. Tarkoituksena oli ottaa sleevefacekuvia joku päivä kun osaisin kuvata paremmin. Viikonloppuna muistin koko sleevefacehomman ja isä suostui malliksi. Kiitos siis isälle ja myös avustaja toimineelle äidille. Oli todella hauskaa!

Pakko muuten mainita. Viime syksyinen tyttökalenteri kummittelee vieläkin. Joku ainejärjestö oli tyttökalenteriasioissa kysyt Hurmalta neuvoa: "Kuinka paljon se teidän viimevuotinen ammattikuvaaja oikein maksoi?" Olen nauranut tuolle monta päivää. Takana on en verran rankka alkuviikko, että tuollaiset hassut kommentit piristävät huimasti.

Lapin tyttö

2010-10-28T18:12:00.002+03:00

Maiju saapui jälleen tuomaan tuulahduksen pohjoista Turkuun. Löysimme itsemme mm. elokuvateatterista, kaupungin parhaasta jäätelöbaarista ja kristittyjen lettukesteiltä väittelemästä homoavioliittojen puolesta. Mikään ei tuo lomalle parempaa aloitusta kuin pari päivää ihanaa toimetonta haahuilua, elokuvien katselua ja keskustelua tärkeistä ja vähemmän tärkeistä asioista. Stressi tuntuu jo kaukaiselta asialta, mutta ystävää on ikävä jälleen.

Nyt olen taas Leppävirralla ja tavoiteltu rentoutuminen alkaa pikkuhiljaa muuttua tylsistymiseksi. Onneksi kamerajalka on tällä kertaa mukana ja kuulemma vanhoja tuttujakin on eksynyt paikkakunnalle. Hain Kuopion liikkeestä kasan sci-fitoimintaa ja pari draamaelokuvaa, joten enköhän viikonlopun jälkeen ole tarpeeksi virkeä ja valmis palaamaan luentojen ja opintopäiväkirjojen pariin.

Kritiikkiä ja käpykyläkriisiä

2010-10-25T14:25:00.001+03:00

On varmaan sanomattakin selvää, että olen aivan innoissani kritiikkikurssista, jolla olen. Saan kirjoittaa muistiinpanoja elokuvakritiikistä, teini-ikäisen minäni taivas. Kaivelin tänään kansioita ja etsin kirjoittamiani elokuvakritiikkejä. Löysin niitä 98! Tosin lehdessä julkaistuja oli vain 44, mutta luku on silti huima ja tiivistää koko teini-ikäni säälittävyyden.

Koen taas vaihteeksi käpykyläkriisiä kotipaikkakuntani suhteen. Koska nykyään elämässäni kaikki hauska tuntuu liittyvän tavalla tai toisella kulttuuriin, niin on vaikea kuvitella että olen selvinnyt 19-vuotiaaksi asti hengissä paikkakunnalla, jossa kulttuuria edustaa vain pieni kirjasto (museota, ei lasketa, sillä sen vetonauloja ovat vain rähjäiset ruumisvaunut ja pari rautakauden aikaista ongenkoukkua!). Ei ihme, että olo oli Leppävirralla asuessani äärimmäisen ulkopuolinen ja usein hyvin ahdistunut. Sitten kun olin kasvanut ulos lasten näytelmäkerhoista, paikkakunta ei juuri muuta hupia tarjonnut kun jääkiekonpeluun ja torilla ryyppäämisen. Koska kumpikaan noista ei kiinnostanut, päädyin sisälle kirjoittamaan ja katsomaan elokuvia. Kun viimein pääsin muuttamaan pois, tuntui kuin aiemmat vuodet olisin ollut tukehtumaisillani ja viimein saanut kaupungista kunnollisen henkäyksen happea.

Viime perjantaina vietin kulttuuripäivää, kun viimein pääsin näkemään Andriy  Zholdakin ohjaaman Anna Kareninan. Näytelmän suosion takia jouduin  ostamaan lipun jo maaliskuussa, joten odottavan aika oli pitkä. Näytelmä  oli aivan mieletön elämys. Käyn teatterissa aika harvoin, joten voin  sanoa esityksen olevan parasta teatteria mitä olen koskaan nähnyt.  Viimeinen tunti oli sellaista tragediassa piehtarointia, että melkein  aloin itkeä. Oli ihana vaeltaa haikein mielin yössä kotiin.

Välillä leikin ajatuksella, että olisin jostain taiteilijaperheestä. Meillä olisi hieno sukunimi ja kaikki harrastaisivat taiteita omalla sarallaan. Kävisimme yhdessä näyttelyissä ja auttaisimme toisiamme erilaisissa projekteissa. Vanhempani olisivat antaneet minulle lahjaksi järjestelmäkameran jo ala-asteella ja 16-vuotiaana olisin saanut talomme parvelle oman kotistudion. Olisin käynyt taide- tai medialukiota Leppävirran lukion sijaan. Olisin asunut koko elämäni jossain isossa kaupungissa ja elämäni olisi täydel... Tai ehkei sittenkään. On se vaan niin hienoa olla naiivi pikkukylän tyttö kaupungissa, kun monet kaupungin itsestäänselvät asiat jaksavat ilostuttaa. En ole kasvanut missään kulttuurin kehdossa, mutta nyt seikkailen siellä innoissani ja yhtä hämmästyneenä kuin Liisa Ihmemaassa.

Seinälle

2010-10-24T17:16:00.002+03:00

Olen jo vuosia pitänyt erityisen tärkeänä sitä, että asunnossani/huoneessani seinillä on jotain itse tehtyä. Olen pyrkinyt siihen, että ainakin puolet asunnon seinätilasta on täytettävä itse ottamillani valokuvilla. Toinen puoli jää erityisen tärkeille julisteille ja kuville, joilla kaikilla on oltava jokin tarina tai merkitys. En voisi koskaan kuvitella laittavani seinälle Ikeasta ostettua julistetta tai taulua, joka löytyy joka toisesta taloudesta. Turkuun muutosta asti jokainen mahdollinen asuntoni kolkka on ollut täynnä tauluja tai kuvia. En haluaisi luopua ainoastakaan, mutta jotain uusiakin muistoja on pakko saada esille. Ajattelin kehystää kolme isoa kuvaa kolmesta valokuvasta. Kävin tämän vuoden aikan otettuja kuvia läpi ja päätin kehittää yllä olevat kuvat seinälle. Kiinnitin huomiota, että vaikka kuvat on otettu eri tarkoituksiin eri vuodenaikoina, niihin on kuin alitajuisesti tullut jotain samaa. Saan kerralla esiin monta ihmistä ja monta eri muistoa.

Ensi viikolla saan viimein viikon tauon opiskelusta ja töistä. Silloin voisin taas viritellä mieltä valokuvaamaankin. Lähiviikot ovat pitäneet sisällään ennätysmäärän elokuvia, popcornia, siskon vierailuja, luentoja, lukemista, esseiden kirjoittamista ja katastrofaalisia työtunteja. Mutta parin päivän päästä... Pelkkää lomaa ja kivaa.

Rakas päiväkirjani, tänään unelmoin

2010-10-13T23:23:00.001+03:00

Huh, kylläpä on lähiaikoina tullut kuvattua tyttökliseitä. Skannasin kyllä myös vanhan dinosaurusleluni, mutta näyttää siltä että se tulee jäämään koneeni valokuvakansioiden uumeniin.

Jatketaan siis tyttökliseillä. Rakas päiväkirjani. Tällä hetkellä unelmoin: 1. Uudesta objektiivista. Rosa Meriläinenkin totesi tänään Klubilla Tyyn väittelyillassa, että opiskeluaika on usein ihmiselämän onnellisinta aikaa, vaikka silloin ihminen onkin köyhimmillään. Olen täysin samaa mieltä, mikäli joulupukki tuo lupaamansa uuden objektiivin. 2. Vaihtoon lähdöstä. Sain viikonloppuna päähänpinttymän vaihto-opiskelusta. Tosin olen lähdössä vain jos löydän tietyn alan opetusta jostain, ihan mistä vaan. Silloin ensi lukuvuosi ei näyttäytyisi aivan niin suurena epätietoisuuden mustana aukkona. 3. Valokuvauskurssista. Jos yliopisto-opinnoissa ei olisi niin paljon tekemistä, hankkiutuisin jollekin kaupungin tarjoamalle valokuvauskurssille. 4. Uuden elokuvakritiikin kirjoittamisesta. Toimittuani joitakin vuosia takaperin käpykylän ainoana elokuvakriitikkona (ehkä koko kylän historiassa?), vannoin homman loppumisen jälkeen, että en kirjoita enää ainoatakaan leffakritiikkiä. Ja kuinka kävikään. Nyt olen kritiikkikurssilla, elokuvakritiikin harjoitusryhmässä ja aivan liekeissä. 5. Uusista kuvaussessioista. Yksi ystävä soitti pari päivää sitten: "Otetaanko musta alastonkuva?" No ihan koska vain!

Samalla kun unelmoin näistä asioista, voisin jaksaa huomenna yliopistolla iltaseitsemään ja suunnata sen jälkeen vielä töihin. Hyödytön akateeminen tutkinto ja keski-ikäistyminen videovuokraamon tiskin takana, täältä tullaan!

Skannausharjoitelmia

2010-10-12T00:37:00.001+03:00

Päätin loppuviikosta lähteä viikonlopuksi Leppävirralle perheen luo rentoutumaan. En ilmoittanut asiasta yhdellekään savolaiselle tutulle, jotta varmasti saisin olla rauhassa juoksematta paikasta toiseen. Jo parin päivän jälkeen löysin itseni huutamasta puhelimeen, että on niin tylsää että henki lähtee. Sitten muistin skannerin.

Olen jo jonkin aikaa halunnut kokeilla skannerilla "kuvaamista". Satuin lukemaan skannerikuvaamisesta yhdestä valokuvauskirjasta, mutta kai tuon olisi voinut keksiä itsekin jos olisi vähän ajatellut. Leppävirralla oli ihana istuskella yksin pimeällä parvella ja asetella skannerin lasille ullakon tarjoamia tavaroita. Jälki paljastui pehmeäksi ja värikylläiseksi. Testaillessa tuli otettua paljon kuvia. Saatan lisätä tänne vielä jotain. Skanneria pitää kyllä päästä kokeilemaan uudestaan.

Mietin paluumatkalla, että innostun kaikista asioista, joilla voi ottaa kuvia. Jos joku kertoisi, että leivänpaahtimenkin voi muuttaa kameraksi, olisin ensimmäisenä paikalla leivänpaahtimen ja työkalujen kanssa.

Kaupungin menomestojen piilotettu aarre - Biologinen museo!

2010-10-05T22:15:00.001+03:00

Välillä erehdyn luulemaan, että asuttuani Turussa kaksi vuotta, olen ehtinyt näkemään kaikki kaupungin mielenkiintoiset paikat. Usein huomaan olevani väärässä. Tänään pakkasin kamerat reppuun ja lähdin luennon jälkeen etsimään Turun biologista museota. Ajattelinpahan vain, että jos sellainen paikka on, siellä olisi hauska vierailla. Pian löysin itseni pienen huvilalta näyttävän rakennuksen edestä. Paikka ei ilmeisesti ole mikään ajanvieton vetonaula, sillä mies lippuluukulla suorastaan säikähti kun astuin sisään. Paikka osoittautui hyvin vanhaksi, autioksi ja omalla tavallaan sympaattiseksi.

Täytetyt eläimet ovat eläinkuvauskohteita minun makuuni (ei kauhean omaperäistä näinä päivinä...). Näyttely koostui jättimäisistä vitriineistä eri ympäristöineen ja eläimineen. Lapsena tuollaisissa paikoissa pelotti astua uuden lasin ääreen. Kiitos siitä Kuopion luonnontieteellisen museon tekolumen alta pomppaavalle karhulle. Roikuin pienessä näyttelytilassa yksin ikuisuuden. Muistelin sitä kuinka innoissani lapsena olin, kun isä vei (ainakin tsiljoona kertaa) Kuopioon katsomaan täytettyjä eläimiä. Silmiin pistävää oli se kuinka jokainen vitriini rakentui ikään kuin taideteokseksi aseteltuine eläimineen ja taustamaalauksineen. Tehdessäni lähtöä oli pakko oikein kertoa lippuluukun vanhalle miehelle hienosta elämyksestä, ja innostuneena hän kertoi vitriinien taustamaalausten olevan melkein sata vuotta vanhoja! Olen dorka, mutta tämä on viikon toistaiseksi siistein juttu. Lisäsin tänne nuo kaksi kuvaa, koska juuri nuo taustamaalaukset tuovat mielestäni kuviin jotain absurdia...

Femme noire

2010-10-03T00:43:00.002+03:00

Joka kerta kun kuvaan Lauraa, huomaan että tahdon kuvata häntä kuin jonkun film noir -elokuvan kohtalokkaana naisena. Femme noire lienee oikea termi. Kerros punaista huulipuna ja Laura näyttää jo siltä, kuin olisi astunut valkokankaan läpi. Tuo kuvan polaroidkehys on ruotsalaisesta desingkaupasta. Se eksyi mukaan kasvitieteelliseen puutarhaan puolivahingossa. Saatan lisätä kehykseen jonkun kirjoituksen jälkikäteen, jos keksin jotain osuvaa.

Uskon, että olen viimein keksinyt kandiini lopullisen aiheen. Se liittyy valokuvaan ja elokuvaan. Ja tutkimusmateriaali löytyy työpaikaltani videovuokraamosta. Kerron tarkemmin keväällä, kun tutkielma on ajankohtainen. Mutta nyt nukkumaan. Saavuin juuri elokuvaillasta toiselta puolelta kaupunkia. Puutarhassa otetut kuvat on viimein käyty läpi. Hämmästelen sitä, kuinka erilaisia kuvia saimme aikaan suhteellisen lyhyessä ajassa. Takana on erittäin hyvä viikko.

Riippulukkoja ja vanhan maailman tropiikkia

2010-10-02T00:02:00.002+03:00

On perjantaiyö (tosin blogin kellonaika väittää muuta). Illan saldo on juoksulenkki hämärässä ja viileässä illassa, kaksi sivua naistutkimuksen oppimispäiväkirjaa, kaksi isoa kupillista jogurttia, kaksi jaksoa Dexterin 2. tuotantokautta ja kaksi tuntia valokuvien tarkastelua ja muokkaamista. Uskomatonta mutta totta on se, että saan vieläkin ammennettua maanantaisen puutarhakuvaussession lopputuloksista.

Mielessä pyörii jo uusi mieletön löydetty kuvauspaikka. Onko kiellettyä valokuvata paikassa, jonne päästääkseen täytyy ohittaa valtava riippulukko? Voiko pientä rikkomusta perustella sillä, että se saattaa tuottaa todella kiinnostavan valokuvan? Päivälleen vuosi sitten seisoimme Varian harjoitusteatterissa ja kaadoimme poronveripurkin Lauran päähän. Teatterin siisteyskoodi ei salli edes kenkiä huoneeseen. Poronveritahrojen kuuraamiseen lattiasta meni jonkin aikaa ja Lauran vaalean tukan toipumiseen vielä pidempään.

Juuri tuollaisista asioista minulle valokuvauksessa on kyse. Ei siitä, että vain tallentaa merkittäviä hetkiä, vaan siitä että tekee merkittäviä hetkiä. Menee paikkoihin, mihin ei muuten menisi, tekee asioita mitä ei muuten tekisi ja näkee asioita mitä ei muuten näkisi.

Eli taidanpa etsiä riippulukon omistajan käsiini. Jos vaikka kysyisin luvan ensin.

Tropiikkia ja kukkaketoja

2010-09-30T02:00:00.002+03:00

Kyllä kasvitieteellisen puutarhan tätejä varmaan ihmetyttää, kun humanistitytöt juoksentelevat kasvihuoneissa kasveja katselemassa harva se päivä. Saimme elää pari päivää jännityksen vallassa, kun valokuvausliikkeen koneet olivat rikki. Tänään saimme viimein kuvat käsiimme ja olin tyytyväinen tallentamaani kukkakaaokseen. Tällaisien kuvien ottaminen oli pyörinyt päässäni kuukausia, joten nyt voin rauhallisin mielin jättää Holgan talviunille kevään aurinkoa odottamaan.

Lupaan ja vannon, että omistan huomisen illan kahdelle luentopäiväkirjalle, enkä käytä vapaailtaani siihen, että suunnittelen millaisia kuvia kahdessa uudessa mielenkiintoisessa paikassa voisi ottaa. Syksy alkaa vasta nyt tuntua konkreettiselta, kun bileisiin sopivan paidan sijaan raahasin kaupungilta kotiin ihanan villapaidan. Myös elämän joka syksyinen arkistuminen ja opiskelun muodossa alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan. Mutta ainakin kasvitieteellisen puutarhan seinien sisällä on ikuinen kesä. Oma suosikkihuoneeni on Uuden maailman tropiikki.

Paluu Edeniin

2010-09-28T15:05:00.002+03:00

Kuin huomaamatta kasvitieteellinen puutarha on noussut yhdeksi suosikkipaikakseni Turussa. Siellä on aina rauhallista, lämmintä ja upeaa valoa. Eilen seikkailimme siellä taas Lauran kanssa. Valokuvasin Laurasta filmikuvia. Ennen varsinaisia kuvia testasin valoja ja otin Laurasta pari testikuvaa digikameralla. Yllä ovat testikuva numero 2 ja testikuva numero 3. Kävin illalla kuvia läpi ja tulin siihen tulokseen, että vaikka filmiltä ei löytyisi onnistuneita otoksia, reissu ei todellakaan ollut turha. Tuntuu, että kasvihuoneen valo yhdistettynä täydelliseen auringonpaisteeseen tuottaa aina mitä yllättävimpiä lopputuloksia. Suurin ansio kuuluu jälleen Lauralle, joka on yksi suurimmista faneistani ja innoittajistani.

Pari edellistä viikkoa on kulunut töiden ja hyvin päämäärätietoisen opiskelun parissa. Huomasin turhautumisen kasautuvan kun odotin valokuvauspäivää kuin kuuta nousevaa. Eilen aamulla ponkaisin ylös sängystä ja avasin ikkunaverhot täydellistä auringonpaistetta tervehtien. Päätin jättäytyä eräältä kuolettavan tylsältä kulttuurihistorian kurssilta pois ja pakenin paratiisiin päiväksi. Jaksan näiden kuvausten avulla ainakin pari viikkoa yliopistolla.

Filmimuistoja

2010-09-19T10:15:00.001+03:00

Saara kysyi eräänä viikonloppuna minulta: "Ai mikä on filmijärkkäri?" - No järjestelmäkamera missä kuvataan filmille. "No joo mut mitä se filmi on, miten se eroaa tavallisesta digikamerasta?" - Hölmö. Se eroaa siten, että se ei ole digikamera, siinä kuvataan filmille, sille mustalle liuskalle mille mihnäkin kuvasin vielä ennen kun sain ensimmäinen digikameran! "Ai sille, no hyi, kuka sellasella nyt enää kuvaa?!?!" - Anna mun kaikki kestää...

Hain viimeisimmän holgarullan kehityksestä. Aika hirveää suttua. Tukhomakuvista suurin osa oli kokonaan pilalla, valo ei ollut riittänyt, lopuista iso oli muuten vain yhdentekeviä. Kunhan saan vielä yhdelle rullalle suunnitellun kunnainhimoisen kuvaussession kuvattua (toivon mukaan suhteellisen onnistuneesti), jätän koko trendimöykyn pölyttymään ja odottamaan kesää. Filmille kuvaaminen on ihan liian kivaa ja jännittävää. Kuvailen innoissani mitä typerimpiä juttuja ja sitten valokuvausliikkeestä poistuessani kiristelen hampaitani, että jaahas, tähänkö sitä taas tuli rahaa laitettua. Yritän lähitulevaisuudessa keskittää filmeilyt vanhalle Nikonille ja miettiä kuvauskohteita harkitummin.

Yllä lähiaikojen muistoja. Elävä patsas ojentaa tikkarin pikkulapselle Tukholmassa. Toinen kuva on öisestä Kinokult-leffatapahtumasta. Kankaalla pyöri neuvostoliittolainen fantasiaelokuva Iivana Julma vaihtaa ammattia. En ole noin hyviä elokuvanauruja saanut vähää aikaan. Sääli, että kuvassa kangas näyttää tyhjältä.

Illalla elokuvailtaan. Nyt suunnittelemaan kuvaushaastetta ja kirjoittamaan naistutkimuksen oppimispäiväkirjaa. Pitäisikö hankkia elämä? No ei. Mies? No ei. Järkevä tulevaisuus? No ei.

Halaus ja hyvästit

2010-09-16T23:04:00.002+03:00

Hyvästelin tänään Tean maailmanympärysmatkalle. Söimme popcorneja, lakkasimme varpaankynsiä ja muistelimme sitä miten meitä lapsina kiusattiin. Nuorina olimme ihan liian poikatyttöjä kynsilakoille ja muille hömpötyksille. Tea on tukeni ja toinen savolaisen pikkukylän kasvatti vieraalla maalla länsirannikolla. Yhtäkkiä kaupunki tuntuu heti tyhjemmältä. Kevääseen on ikuisuus. Olen tuo albiinojalka.

Kesä kuvina vol.4

2010-09-13T13:52:00.002+03:00

En vaan suostu tajumaan, että kesä on takana. Kesä nyt vaan jostain syystä tuntuu aina elämän hienoimmalta ja levollisimmalta ajalta. Kaivelin jostain koneen uumenista vielä joitakin kesäkuvia.

Maijun kanssa Ruissalossa. Testailimme valoa ennen kuin lähdimme karkuun hullua kalliolla pesivää lokkia. Ihania kesämuistoja.

Toisella puolella kalliota huomasimme paikalle saapuvia joutsenia. Maiju on muuten ainoa tuntemani ihminen, jolla on todelliset amazoni-pohkeet.

Kaisun kanssa maitotilalla Punkalaitumella. Olin ihan fiiliksissä, koska en muista milloin olisin viimeksi ollut niin "maalla". Monopolin pelaaminen pellolla oli yksi huippukohdista.

Toinen huippu kohta oli tietenkin lehmät. Voiko kukaan olla heekistymättä noin suloisen katseen alla?

Toissaviikonloppuna nappasin kuvan laivan ikkunasta kesken aamupalan. Jos tarkkaan katsoo, voi erottaa sateenkaaren talojen yllä. Hetken päästä laiva saapi Tukholman satamaan.

Kylmä aamu Tukholmassa. Tirkistelin aikaa tappaakseni valokuvanäyttelyä kahvilan ikkunasta. Myöhemmin kävin nappaamassa vielä kuvan.

Kerrankin sain vaellella vanhassa kaupungissa rauhassa monia tunteja, koska olin yksin. Yleensä matkaseuraani ei ole tuo kiinnostanut. Nappasin kuvan talon ikkunasta ja katselin sitä jälkikäteen, että onpas huono ja turha kuva. Kotona kuitenkin huomasin, että näyn siinä itse heijastuksessa ja näytän ihan tontulta...

Nyt voin viimein astua täysillä syksyyn. Lähiaikoina olisi tarkoitus palailla valokuvaamaan kasvitieteelliseen puutarhaan vähän samassa hengessä kuin viimeksikin. Ainiin, tulin siihen tulokseen, että tämä on hienoin kappale minkä olen kuullut puoleen vuoteen. En tajua miksi en ole kuullut sitä aikaisemmin. On vähän sellainen fiilis, että Patti Smith on tämän syksyn artisti. Olen tämän vuoden aikana lähes kokonaan luovuttanut uuden musiikin suhteen ja uppoutunut yhä enemmän takavuosikymmenien artisteihin, joista löytyy huimasti enemmän tunnetta. Joo, nyt voisin heittää pikkulenkin, kirjoittaa pari sivua oppimispäiväkirjaa ja lähteä viettämään iltaa kaverin luo.

Fotografiska. Näyttelyreportaasi.

2010-09-11T10:07:00.001+03:00

Ah, viimein koitti pyhiinvaellusmatkani Tukholmaan, valokuvausharrastajien luvattuun maahan ja Fotografiska nimellä kulkevaan valokuvanäyttelyiden Mekkaan. En itse jaksanut kauheasti reissun aikan kuvailla, koska unet jäivät menomatkalla vähiin fiilis ei ollut paras luovaan tekemiseen. Joitakin turistikuvia luvassa myöhemmin. Laitan myös Holgalla kuvattuja kuvia, kunhan jaksan viedä kehitettäväksi (pitäisi olla luvassa ainakin yksi onnistunut). Yllä kuvia, jotka otin juuri ennen lähtöä. Kiipesin yhdelle kalliolle nappaamaan viimeisiä kuvia kaupungista. Kiitokset äidille ja isälle, jotka maksoivat matkan syntymäpäivälahjana!

 Fotografiska oli oikea unelma ihmiselle, joka rakastaa valokuvanäyttelyitä. Paikka oli siisti ja hyvin suunniteltu tuomaan valokuvat esille. Koska olen yleensä tottunut käymään autioissa näyttelysaleissa yksin, oli suorastaan kummallinen kokemus vaeltaa täpötäysissä näyttelysaleissa ja jonottaa töiden eteen. Ihmiset jonottivat ulkona pitkässä jonossa päästääkseen näyttelyyn! Tungos ja lastenvaunuissa kirkuvat lapset söivät vähän tunnelmaa joidenkin näyttelyiden kohdalla. 

 Otsikoiden alta löytyy linkit Fotografiskan sivujen kuvaajien esittelyyn: 

 Lennart Nilsson: A Child is Born
 Olin pökertyä ensimmäiseen näyttelyyn. Lennart Nilssonin A Child is Born -näyttelyn kuvat olivat yksityiskohtaisia, osa suorastaan surrealistisia, kuvia sikiön kehityksestä. Valokuvalliset ansiot olivat yllättävät. Pökertymiseeni oli kuitenkin johtaa se, että kärsin karhupelon ohella monesta muustakin selittämättömästä pelosta. Yksi näistä peloista kohdistuu solujen/solukkojen yksityiskohtaisiin mikroskooppikuviin. Juuri sellaisiin hirvityksiin, mitä välillä ympätään biologian kirjoihin. Tähän asti pahin hirvitys mitä tiedän on ollut kuva silmän sauvasoluista. Näyttelyn solukuvat veivät kammottavuuden aivan uusiin abstrakteihin muotoihin ja olin olin varmaan hyvin kummallinen näky katsellessani kuvia toinen käsi puoliksi silmieni peittona, toinen käsin suun edessä. Kehittyvän vauvan kuvat olivat helpompaa katsottavaa ja herättivät vaikka minkälaisia tunteita. Osa kuvista sai ihmettelemään elämän ihmettä, osa vannomaan, että minun sisällänihän ei tuollainen koskaan kasva.

 Vee Speers: The Birthday Party
 The Birthday Party -näyttely esitteli ajatuksia herättäviä lapsipotretteja. Lapsi aiheet minua harvoin koskettavat, mutta pidin kovasti kuvien visuaalisesta yhtenäisyydestä. Näyttelystä jäi kuitenkin vähän sellainen tunne, että se olisi koskettanut enemmän jos aiheiden käsittely olisi viety hitusen pidemmälle. Lapsuutta ja viattomuutta käsitteleviä kuvasarjoja nyt näkee jatkuvasti.

 Anders Petersen: From Back Home
 Inhorealismi ei ole mikään oma tyylisuuntasuosikkini. Keksin kuitenkin heti monta tuttua, jotka olisivat varmasti nauttineet näyttelystä paljon. Töissään Petersen esitteli teinivuosiensa pientä kotipaikkakuntaa, sen ihmisiä ja sen henkeä. Kokonaisuus oli yksittäisiä kuvia vaikuttavampi. Kuvat olivat jotenkin "juntteja" ja likaisia. Paikkakunnasta piirtyi vähän kotipaikkakuntani Leppävirranlainen kuva. Selvästikin taitavan kuvaajan ottamia töitä, mutta jotenkin ahdistuin sitä, että joku yrittää kovasti etsiä ja dokumentoida tuollaisessa paikassa sitä, mitä itse yritän paeta. 

 Annie Leibovitz: A Photographer's Life
 Leibovitzin näyttely oli upea ja se havainnollisti hyvin kuuluisan kuvaajan monipuolista uraa. Näyttelyssä oli valtava tungos ja katseltavia töitä paljon. Hämmästelin kerta toisensa jälkeen potrettien värien pehmeyttä ja valoja. Ah, niin valot, valot olivat uskomattomat. Harvoin näkee, että muotokuvissa kohde yhtä hienosti valojen avulla toisaalta rajautuu ympäristöstä, toisaalta sulautuu siihen (voiko näin edes sanoa?). En osaa paremmin selittää. Jos saisin kysyä Leibovitziltä yhden kysymyksen, kysyisin häneltä valoista. Alan yhä enemmän ja enemmän kallistu uusissa valokuvaushankinnoissa salamalaitteen puolelle. Yritin näyttelyssä myös ammentaa inspiraatiota Leibovitzin dokumentaarisista kuvista, koska tuo alue on vähän haussa itselläni. 

 Museokaupasta ostin pari hassua postikorttia valokuvakorttikokoelmaani. Sanoisin tuota melkein itsehillinnän huimaksi saavutukseksi, sillä Fotografiskan kauppa pursuili vaikka millaisia valokuvakirjoja. Auts, en ihan päässyt näkemään Sandy Skoglundin näyttelyä, joka aukesi tänään... Ensi kesänä voisi tehdä samanlaisen reissun.