Eskapismia ja vanhentuneita polaroideja

Syksyn hetkellinen polaroidinnostukseni pääsi katoamaan jättäen jälkeensä yhden kalliin ja unohtuneen Impossible Projectin filmipaketin. Tajusin väärissä säilytysolosuhteissa puoli vuotta märehtineen filmin olevan pilalla, mutta vähän aikaa sitten aloin tuntea kiinnostusta tuota täysin mahdottomalta tuntuvaa vanhentunutta filmimateriaalia kohtaan. Perjantaina hyppäsimme Lauran kanssa Ruissaloon vievään bussiin ja löysimme itsemme jälleen kerran kuvaamasta kasvitieteellisen puutarhan käytäviltä.

Digitaalista kuvamateriaalia perjantailta on luvassa myöhemmin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että saatan tilata lisää filmiä vielä lähitulevaisuudessa. Polaroid SpiceCamilla kuvaaminen on hauskaa, mutta filmit tulee käyttää nopeammin ja niiden säilytyksen suhteen täytyy olla tarkempi.

Nyt nautin ensimmäisestä työvapaasta viikonlopusta pitkään aikaan. Haluaisin hautautua elämäni kanssa vain katsomaan elokuvia, ottamaan valokuvia ja viettämään aikaa ystävien kanssa. Tosiasiassa ovella kuitenkin kolkuttelevat esseet, tentit, työt ja gradun eteenpäin vieminen. Olenkin päätynyt miettimään, että onko arjessa pärjäämistä yrittävän aikuisen ihmisen elämässä mitään sijaa eskapistiselle luonteelle?

Suljinaikajumppa

Voi miten lämmöllä muistelenkaan sitä päivää, kun valokuvausharrastukseni naiiveina alkuaikoina tajusin kuinka pitkällä suljinajalla pystyy kuvaustilanteessa leikkimään. Vietin asunnossani monta kylmää iltaa hyppien ja loikkien edestakaisin vinksahtaneita kuvia ottaen. Otin nämä kuvat reilu kuukausi sitten mukavana aamuverryttelynä, kun tajusin etten ole vuosikausiin irrotellut suljinajalla. Ylimmän kuvan jälkeen oli pakko ottaa lääkettä päänsärkyyn. Alin kuva on täynnä kirjoja, jotka pitäisi muistaa palauttaa yliopistolle.

Lähiaikoina olen kuluttanut päiviä yliopiston lisäksi Turun alueen valokuvanäyttelyissä ja kipeänä sängyn pohjalla. Näyttelyissä norkoilulle on löytynyt kunnon syytäkin, sillä olen pitkästä aikaa jaksanut hankkia itselleni ihan oikeita kirjoitushommia.

Käväisin myös leskilakkini kanssa mallina Annin kuvausprojektissa. Aluksi ajatus kameran edessä olosta ahdisti, mutta lopulta annoin kuvaajan tunkea päälleni jopa korsetin. Tämän viikon haasteet on voitettu, ensiviikolla edessä ovat uudet. Annin ottamat kuvat löytää täältä.

Hyönteispäiväkirjat

Nyt kun pakkanen hiipii 30-luvulla rakennetun kotitaloni ikkunankarmeista sisään, olen huomannut että asunnon lämpimin paikka on tietokoneen ääressä. Käheä-äänisten naisartistien tulkintoja kuunnellessa kävin läpi viime vuoden unohtuneita kuvakansioita.

Kuva 1. 22.3.11, Turku. Kuva on otettu kanditutkielmani kirjoittamisen aikaan. Tutkimukseni käsitteli kauhuelokuvajulisteiden naisuhrien representaatiota. Kanditutkielman teko oli yleisesti ottaen aika miellyttävää, sillä pääsin lukemanaan feminististä kuvatutkimusta, kauhuelokuvan kulttuurihistoriaa ja muita suosikkiaiheitani. Erityisesti Uhrilampaiden symboliikka ja historia sai mielen kiinnostavasti solmuun.

Kuva 2. 23.4.11, Savonlinna. Siivosimme äidin kanssa ukin vanhan maalaistalon ullakkoa uutta ostajaa varten. Kuolleiden perhosten lisäksi löysimme kasan kioskidekkareita ja muita pölyn peittämiä asioita 60-luvulta.

Kuva 3. 18.7.11, Lontoo. Vaelsimme Lauran kanssa onnellisina British Museumissa jalat kivistäen ja vatsat kurnien niin pitkään kunnes vartijat häätivät meidät museon sulkemisaikaan ulos. Suosikkipaikkamme oli Valistus-sali, jonka vitriineissä tuntui olevan koko maailma.

Takana oleva viikko on sisältänyt liian monia opiskelujutuille omistettuja öitä, mutta ensi viikolla tarkoitus olisi omistaa iltoja mielenkiintoisen uuden musiikin keikoille. Elämä voittaa ja pakkasetkin hellittävät. Ennen pitkään.

Nainen pohjoisesta

Rakas ystäväni Maiju saapui viikonloppuna vierailulle ja rauhoitti työ- ja opiskelukiireiden täyttämän arkeni hetkeksi. Minä olen Turkuun eksynyt savolainen ja Maiju on pohjoissuomalainen, mutta olemme tutustuneet toisiimme asuessamme vuoden kämppiksinä maan itärajalla. Nykyään näkemisemme vaatii aina paljon suunnittelua ja matkustamista, mutta tällä kertaa Maiju tuli kylään lähes yllättäen.

Kiireiden takia kerkesin vasta ihan lähiaikoina käyttää vanhempieni salamalaitetta varten antamat joululahjarahat ja nyt kameralaukustani löytyy elämäni ensimmäinen salamalaite. En ole käyttänyt kuvissani salamaa kolmeen vuoteen, joten nyt hämärässä asunnossani kuvaaminen on kuin luksusta. Muitakin valokuvausideoita on tällä hetkellä aivan suunnattomasti, mutta olen tuttuun tapaani onnistunut täyttämään kalenterin kaikella muulla yli äyräiden.

Operaatio nettiportfolio

Koska pian tulee täyteen kolme vuotta aktiivista valokuvauksen harrastamista, olen viimeisen kuukauden ajan yrittänyt muokata vanhaa tumblr-sivuani nettiportfolioksi. Vanhojen kuvien läpi käyminen on tuonut mieleen paljon valokuvallisia kokeiluja ja muistuttanut niin luovista kuin myös vähemmän luovista ajoista. Valitsin sivulle kuvia, jotka tällä hetkellä tuntuvat sopivilta, mutta kokonaisuus tulee varmasti muuttumaan ajan myötä. Jos jollakin on enemmän tietoa tai kokemusta portfolion laatimisesta, saa antaa vinkkiä. Sivu löytyy TÄÄLTÄ.

Yhtenä hallitsevana kiinnostuksena valokuvausharrastuksen aloittamisesta asti on ollut erilaiset "manuaaliset" tavat asettaa kuvia tai kuvan kohteita päällekkäin. Olen kokeillut filmin tuplavalotuksia, pitkää suljinaikaa, negatiivien päällekkäin skannausta ja piirtoheitintä, mutta kertaakaan en ole vielä kokeillut laittaa kuvia päällekkäin photoshopilla. Koen, että noissa kuvakokeiluissa korostuu se miten tärkeältä kuvan tekemisen prosessi ja hetkellisyys tuntuvat. Yllä olevat kuvat ovat tuplavalotuksia, eli niissä kaksi kuvaa on kuvattu päällekkäin ennen filmin siirtämistä.

Tämän lukuvuoden aikana kuvia on tullut otettua aiempaa vähemmän ja yksi syy siihen on se että luova energiani on huvennut vuoden kestävälle piirustuskurssille. Ajattelin tehdä piirtämistä vähän tutummaksi kattavalla peruskurssilla, mutta todellisuudessa kovatasoisen kurssin vaatimuksissa on ollut todella raskasta pysyä mukana. Olen piirtänyt uusiksi joitakin ottamiani kuvia ja huomannut että opettaja suorastaan rakastaa valokuviani, mutta ei tiedä mitä tehdä onnettomille piirustustaidoilleni. "Yritys hyvä kymmenen!", sanoo äiti. "Se mikä ei tapa, se vahvistaa!", toteaa isä.

Melankolisia naisia

Päätin eräänä iltana laittaa arkistoimatta jääneet negatiivit järjestykseen filmikansiooni. Tuon arkistoinnin ja negatiivien tuijottelun lomassa löysin unohtuneita kuvia alkukesältä. Muistan elävästi tuon aurinkoisen päivän, jolloin Kaisun kanssa vedimme mekot ylle ja suuntasimme Ruissaloon testailemaan Yashicaflexia. Uudet kesäpäivät ja pääsykokeet hukuttivat nämä kuvat arkiston uumeniin odottamaan talvista räntäsadepäivää, jolloin kaivaisin ne taas esiin. Oli todella iloinen yllätys löytää pari palaa kesäistä luovuutta talven synkkyydessä.

Ostin kuvassa esiintyvän kirjan Kaisulle synttärilahjaksi. Missä tahansa Kaisu liikkuukaan hän tuo paikalle tuulahduksen tyttömäistä ja herkkää melankoliaa.

Kesäkaipuu alkaa olla kova ja nähtyäni nämä Laurasta ottamani kuvat Who Said We Can't -sivustolla, kuume suunnata suosikkikuvauspaikkaani, alkoi taas nousta. Ruissalon kasvitieteellinen puutarha on kuin kesän simulaattori, joten pitänee joku päivä suunnata trooppisten puiden alle kalalammikon reunalle inspiroitumaan.

6 päivää Pariisissa - Loma on ohi

Olen ollut tällä kertaa erityisen hidas purkamaan matkakuvia. Tämä johtuu siitä että lähiaikoina olen joutunut kohtaamaan inhottavan tunteen: poden huonoa omaatuntoa ajasta, jota käytän valokuvauksen parissa. Kevät tulee olemaan todella kuormittava, joten keskittyminen olennaiseen (kuten tälläkin hetkellä odottaviin opiskelujuttuihin) tuntuu elintärkeältä. Mutta sen sijaan että nyt aloittaisin kirjoittamaan pian palautettavaa esseetä, jaan vielä viimeiset kuvamuotoiset hetket Pariisin matkalta.

Kuvat ylhäältä alas: 1. Laura matkan ensimmäisenä iltana hostellissa Montmartren kaupunginosassa. Hostel Regent Montmartre oli siisti ja hyvällä paikalla. Viiden yön aikana huoneessamme kerkesi asustaa meidän lisäksemme seitsemän eri ihmistä. 2. Tuhat ja yksi rappusta. Näkymä Riemukaaren yltä kauniina päivänä oli kapeissa kierreportaissa vaeltamisen arvoinen. 3. Maailman arvoituksellisimman naisen hymy ei haalistu. Siitä pitää huolen salamavaloilta suojaava pleksilasi. 4. Näkymä Versailles´n ikkunasta sateenpieksemälle pihalle. Hetken päästä loikimme mekin vesilammikoiden keskellä ja ihmettelimme kuuluisaa maisemaa, jolle edes elokuvatkaan eivät tee tarpeeksi oikeutta. 5. Versailles´n valtaistuinsalin katto. Kuvailin linnan sisällä aika heikosti, sillä siellä oli hämärää ja (toisia) turisteja tiellä kameroineen. Olin myös ottanut mukaan väärän objektiivin. 6. Montmartren hautausmaa. Halusin välttämättä päästä matkan aikana vaeltelemaan ainakin yhdelle kryptojen täyttämälle hautausmaalle. Montmartren haustausmaa oli kuin pieni aavemainen kaupunki, jossa pienien teiden kyltit opastivat oikeaan suuntaan.

Kun saan purettua joululomalla kuvaamani kuvat koneelle, seuraava postaus tulee olemaan jotain aivan muuta. Jatkossa ainakin yksi asia tulee varmasti helpottamaan opiskelujen ja valokuvakiinnostuksen yhteen sulauttamista: tällä hetkellä näyttää siltä, että tuleva graduni on... uraauurtavaa tutkimusta valokuvablogeista.

6 päivää Pariisissa - Harharetkiä antiikkitorilla

Nukuttuamme Pariisissa ensimmäisen yön, päätimme aloittaa aamun kirpputorikierroksella. Suuntasimme metrolla vähemmän hohdokkaaseen kaukaiseen kaupunginosaan päämääränämme löytää Marché de la Porte de Vanves -kirpputori ja sen vieressä sijaitseva taidetori Place des Artistes. Matkaopasta lukiessamme maalailimme mielissämme ruusuisia kuvitelmia, joissa kirpputori muistutti Lontoon Camdenia. Todellisuudessa huomasimme päätyneemme täysiveriselle antiikkitorille, jossa myyjinä toimivien keski-ikäisten pariisilaismiesten pöydät ja autojen takakontit notkuivat vanhaa ja kallista tavaraa. Ahmin kaikkea kamerallani ja silmilläni, mutta muutuin katselijasta ostajaksi kun löysin kasan vanhoja valokuva-albumeja. Säälittävästä tinkimisyrityksestäni huolimatta minusta tuli nuhjuisen albumin onnellinen omistaja ja valokuvausideoita tuon aarteen varalle alkoi virrata. Niistä lisää joskus tulevaisuudessa.

Matkan jälkeen elämääni on mahtunut paljon töitä ja viikon mittainen loma, jonka käytin Leppäviralla siskon vierellä sohvalla makaamiseen ja tulevan graduni aiheen miettimiseen. En tiedä mihin viime vuosi ehti kadota. Varmaan samaan paikkaa kuin kolme sitä edeltänyttäkin vuotta.

6 päivää Pariisissa - Luona kirkon Notre Dame

Jos viimekesäistä Britannian matkaa voisi monessakin mielessä kutsua tutkimusmatkaksi, viimeviikkoinen Pariisin matkamme oli lomamatka sanan varsinaisessa merkityksessä. Jätimme opiskelupaineet ravintoloihin, kauppoihin, Louvren käytäville ja kaikille mahdollisille nähtävyyksille Versaillesista maanalaisiin katakombeihin. Turussa vastassa oli jälleen miljoona hoidettavaa asiaa, mutta matkalla mieli lepäsi ja Montmartren kaupunginosassa sijaitsevassa hostellissa uni tuli hetkessä.

Matkan yhden harvoista stressin hetkistä koin Sacré-Coeurin basilikassa. Häiritsin turistina jumalanpalvelusta, kun rakas Yashicaflexini lipesi kädestäni ja putosi kirkon kivilattialle. Onnistuin juuri ja juuri hillitsemään tuskan kiljaisun, kun huomasin kameran avattavan takaosan vääntyneen. Kamera ei kuitenkaan laske valoa sisäänsä, joten selvisin säikähdyksellä ja kuvailu tällä kameravanhuksella jatkuu.

Historialliset kirkot olivat monella tapaa hienoja kokemuksia, mutta turistina turistien joukossa olo oli väkisinkin tungetteleva paikassa, joka on paikallisille harras tila. Notre Damessa tyydyin siis hyräilemään Disneyn piirretyn kappaleita vain mielessäni.

6 päivää Pariisissa - Lomapostikortteja

Olen palannut kotimaan kamaralle vatsa täynnä croissanteja ja mieli täynnä muistoja hyvistä hetkistä. Muita matkamuistoja ovat mm. flunssa, upeat ranskalaiset naisartistit levymuodossa ja antiikkitorilta mukaan tarttunut vanha valokuva-albumi.

Kävin Pariisissa ensimmäisen kerran noin kuusi vuotta sitten. Tuolloin mukanani oli vanha Canonin filmipokkari, jonka omin perheeltäni omaan käyttööni ala-asteella. Kuvasin parille filmirullalle kaiken mitä tuossa kaupungissa ehdin nähdä. Koska filmi ja kuvien kehittäminen oli kallista, muistan että lapsuudessani ja nuoruudessani lomamatkat olivat juuri ainoa mahdollisuus harrastaa valokuvausta.

Ennen matkaa kaivoin nuo kuuden vuoden takaiset turistikuvat esiin ja nauroin niiden korniudelle. Matkalla kuitenkin huomasin kaupungin puoleensavetävyyden suorastaan pakottavan toistamaan noita samoja auttamattoman romanttisia kuvia. Kuuden päivän aikana jouluinen Pariisi paljasti mahtavuutensa ja kauneutensa mutta antoi vihiä myös heikkouksistaan. Kaiken kaikkiaan lomani Saaran ja Lauran kanssa oli rentouttava ja kaunis postikortti, joka antoi meille mahdollisuuden kurkistaa myös kuvan taakse.

Yllä olevissa kuvissa on asioita mitä en voinut vastustaa: Eiffel-tornin kuvaaminen ja tuplavalotukset.

Au revoir!

Sana "kameraharrastaja" on jotain miksi en osaa itseäni kutsua. Lähivuosina kameraperheeseeni on tosin putoillut uusia jäseniä enemmän tai vähemmän suunnitellusti. Ehkä kameroiden "sekakäyttäjä" lienee oikeaoppisempi ilmaus. Kyllästyttyäni leikkimään piraattifilmeillä Polaroid Spice Camin kanssa, päädyin hetken mielijohteesta ostamaan Fujifilmin Instax 210 -kameran. Se pääsi testikäyttöön kun vietimme Kaisun luona itsenäisyyspäivää.

Takana on opiskelujen puolesta erityisen uuvuttava syksy ja edessä on lukemisen täyteinen joululoma. Vaikka valokuvaus ei ole pitkään aikaan ollut yksi ensimmäisenä mielessä pyörivistä asioista, olen kuitenkin jossain syksyn hulinassa onnistunut myymään taulun. Tuotolla olisin voinut saada kasan joululahjoja, lisäystä objektiivi- tai kamerakassaan, paljon uusia filmejä, elokuvalippuja tai... edestakaiset lentoliput Pariisiin. Valintaa ei tarvinnut miettiä pitkään. Lähtö on huomenna ja tänään edessä on vielä tentti, pikkujoulut ja laukun pakkaus. Seuraavan viikon ajan matkafiilistä pitävät yllä mm:

nämä kansallisaarteet.

Sinä ja sun seinä

Havahduttuani ajatukseen, että en ole pitkään aikaan kuvannut mitään, suuntasin eräänä sunnuntaiaamuna Kaisun luokse improvisoimaan. Kaisu oli varmaan ensimmäinen ihminen, josta otin valokuvan kun vuonna 2009 ostin järjestelmäkameran. Laitoin tuolloin Kaisun seisomaan kotitaloni ulkoseinää vasten ja käskin häntä olemaan luonnollinen. On sanomattakin selvää, että vaivaantuneisuus kameran molemmin puolin oli suorastaan käsin kosketeltava. Mitä "olla luonnollinen" edes tarkoittaa? Sitä, että ei ole tietoinen kameran läsnäolosta? Tällä kertaa tahdoimme leikkiä kameratietoisuudella.

En osaa edes sanoin kuvailla, kuinka paljon nautin parhaimpien ystävieni valokuvaamisesta. Tuntuu, että vuosien aikana kuvaussessioista on tullut ikuisesti muistettavia hauskoja hetkiä, jolloin toinen ihminen kehittyy kameran takana ja toinen sen edessä. Päässäni velloo jatkuvasti kuvaussuunnitelmia näiden ihmisten varalle, mutta lähiaikoina olen ollut niin laiska, että kameran sijasta olen raahannut ystävieni luokse lähinnä vain elokuvia ja popcornia.

Britrail - Matkakuumetta syysillassa

Viettäessäni yksin kotona vapaailtaa opiskelusta, töistä ja ihmisistä päädyin jälleen kerran hoitamaan stressiä filmiskannerin ääreen. Kaivoin vielä kerran esiin kauheassa epäjärjestyksessä olevat negatiivit viime kesäiseltä Britannian matkalta ja näpersin skannerin ja filmien kanssa suurella rakkaudella.

Holgalla kuvaaminen merkitsee kesää ja valoa, joten vaikka minulla on tuohon kameraan viha-rakkaussuhde, näin talvea tekevinä iltoina kaipaan suunnattomasti sillä kuvaamista. Myös kaipuu matkalle on aivan järkyttävä, mutta ennen kuin irtiotto on mahdollinen, on edessä vielä esseen tekoa, tutkielman viimeistelyä ja armottoman tuskallista ruotsin opiskelua.

Ylemmässä kuvassa seikkailimme Bathissa ja alemmassa kuvassa seisoimme Yorkin kaupunkia ympäröivällä muurilla. Jos saisin palata tuolle matkalle uudestaan ottaisin ainakin miljoona kuvaa Manchesterista. En vain käsitä missä ovat kaikki kuvat Manchesterista...

Laura ja maskuliinisuuden performanssi

On taas se aika vuodesta, kun blogiini eksyy joka päivä ihmisiä hakusanoilla "tyttökalenteri" tai "alaston tyttökalenteri". Ja tämä on vain ja ainoastaan sen ansioita, että kaksi vuotta sitten olin potkaisemassa käyntiin mediatutkimuksen ainejärjestön kalenteriperinnettä. Parissa vuodessa niin ainejärjestön kalenteri kuin ajatukseni valokuvaamisestakin ovat kokeneet evoluution. Tänä syksynä aivan toisten tekijöiden käsissä syntyy Hurman sukupuolineutraali supersankarikalenteri 2012. Vaikka en varsinaisesti ole kalenterin teon kanssa missään tekemisissä, koin kuitenkin tarpeellisena olla kuvauspaikalla filmikameran kanssa päivänä, jolloin Laura hyppäsi sarjakuvahahmo Constantinen pukuun. Vaikka olin paikalla seuraamassa tätä muodonmuutosta, en vieläkään lakkaa hämmästelemästä kuinka kokonaisvaltainen se oli.

Koin kuvaukset hyvin terapeuttisina, sillä oli kiinnostavaa päästä seuraamaan toisten ihmisten tapoja toimia kuvaustilanteessa. Pidin myös siitä, että sain itse behind the scenes -kuvilla rauhassa harjoitella vähän vieraalta tuntuvan Yashicaflexin käyttöä. Hyvin nuhjuista kännykkäkameralla kuvattua videomateriaaliakin löytyy TÄÄLTÄ.

Kuvissa esiintyvät mallit Laura ja Emma, valokuvaaja Joonas Salo ja kuvausassistentit Matleena ja Helinä. Ja tietenkin mukana on myös photoshopattavia taustoja näyttelevä itsetehty greenscreen.

Viimeinen mummola

Olen joutunut kohtaamaan asian, jonka jokainen aikuinen ihminen (tai miksei joku nuorikin) joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan: minulla ei ole enää mummolaa. Minulla on mummon uusi koti ja ukin uusi koti, mutta ei enää mummolaa, jonne liittyisi iloisia muistoja lapsuudesta ja edesmenneistä isovanhemmista. Turkuun muuttamisen jälkeen olen ehtinyt käymään suorastaan hävettävän vähän isovanhempieni luona Savonlinnassa. Pari viime vuotta olen uhonnut, että ennen kuin suvullamme pitkään ollut vanha maalaistalo myydään, aion valokuvata sen jokaisen nurkan muistoksi perheelle. Noh... myyntitapahtuma tuli ja meni ja viimeiset kuvat mitä talosta on ovat nämä kolme kuvaa viime joululta.

Viimeiset muistot mitä taloon liittyvät ovat hiljaisuus, nukkuminen ja kaappikellon kumina. Valokuvatessani näitä kuvia muistan miettineeni, että kuinka talo joka joskus oli niin täynnä ääntä ja elämää, on nyt täynnä hiljaisuutta, jota kaappikellon lisäksi rikkoo ainoastaan isän kaukaisuudesta kuuluva kuorsaus.

Isälle kiitokset ja pahoittelut siitä, että alimmaisen kuvan tilanne on tallennettu ja julkaistu.